14.10.2008 13:37

Kinuskin valmistamisessa on kaikessa yksinkertaisuudessaan omat pikku niksinsä. Sen verran on tullut itse möhlittyä kinuskin kanssa, että on mielestäni paikallaan laatia siitä blogiin oma ohjeensa. Toivottavasti tästä on apua kinuskin valmistamisessa ja sudenkuoppien välttelyssä.

Omat kokemukseni voisi tiivistää siten, että kinuskin tekemisessä onnistuu varmasti, jos 1) ottaa kinuskin oikeaan aikaan pois liedeltä 2) käyttää oikeaa kermaa 3) ei aikaile liikaa kinuskin kaatamisessa kakun päälle.

Varmin lopputulos syntyy aitoa kuohukermaa käyttämällä (myös vähälaktoosinen kuohukerma käy) – en lupaa, että ohje on suoraan sovellettavissa muihin kermoihin. Toiset ovat onnistuneet myös vispikerman (jopa laktoosittoman sellaisen!) kanssa. Omat mokani olen tehnyt Flora Vispiä käyttämällä. Kannattaa lukea kommenteista muiden kokemuksia.

Ainekset:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Riittää halkaisijaltaan max 24 cm kakkuun. Esimerkiksi 28 cm kakkuun voi kinuskin tehdä 3 dl:n mukaan.

Laita ainekset teflon-pintaiseen kattilaan. Varmista, että kattila on täysin puhdas – kattilan rasvaisuus tarttuu helposti kinuskiin ja näkyy valmiin kinuskin pinnalla epätasaisuutena.

Kuumenna, kunnes seos kiehuu.

Alenna lämpöä keskiteholle (esim. asteikolla 1-12 kohtaan 6-7) ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 15-20 minuutin ajan. Kinuskin tulee kiehua koko ajan – mutta maltillisesti.

Huomioitavaa, jos teet kinuskia tällä ohjeella ensimmäistä kertaa: 15-20 minuuttia on vain ohjeellinen aika, toisilla kinuski on valmistunut jo 10 minuutissa: aikaan vaikuttaa kiehumiskuumuus, käytettävä kattila ja kinuskin määrä. Kannattaa aina suorittaa vesilasitesti tarvittaessa useampaankin kertaan keittämisen edistyessä. Ota käyttämäsi aika ylös seuraavia kertoja varten.

Tässä kinuski aivan keittämisen alussa:

Tässä loppupuolella, jo selvästi paksumman oloisena:

Milloin kinuski on valmista? Suorita vesilasitesti: tiputa pieni nokare kinuskia kylmään veteen.

Kaada vesi pois. Onko kinuski osittain liuennut veteen? Vai saako sen ehjänä nokareena nostettua lasin pohjalta? Tässä kinuski ei ole vielä valmista:

Tässä on!

Kaada kinuski heti kakun päälle. Näin kinuski ei ehdi jähmettyä ja saat levitettyä sen tasaisesti. Auta tasoittumista tarvittaessa leveällä lastalla tai palettiveitsellä.

Varoitus voin lisäämisestä valmiin kinuskin joukkoon: pintaan voi jäädä ikäviä laikkuja. Jos lisäät voinokareen, sekoita se erittäin huolellisesti ennen kakun kuorruttamista.

 

Kommentit

  1. Kati:

    Kiitos selkeistä ohjeista!
    Yhden kerran olen kinuskia tehnyt ja sillehän kävi niin, että siitä tuli kovaa kuin kivi… Selvisi nyt sekin sitten, että täytyy ottaa ajoissa levyltä pois.

    Ja myöhästyneet synttärionnittelut ja tervetuloa uudelle kymmenelle!

  2. Kondiittoriopiskelija:

    Vispikerma ei kestä keittämistä, eikä se ole siihen tarkoitettu. :)
    Kuohukerma on se mitä pitää käyttää.

  3. Kinuskikissa:

    Kiitos Kati!

    Kondiittoriopiskelija: hyvä tietää, että kokeiluilleni löytyy ihan virallistakin vahvistusta. Jos vispikermaa ei voi käyttää, ilmeisesti laktoosittoman kinuskin valmistus ei ole mahdollista?

  4. Ellikki:

    Vähälaktoosista kuohukermaa käyttäessä kinuskin keittäminen ottaa aikaa. Purkin kyljessä on kyllä ohje joka lupaa kinuskin valmistuvan 20 minuuttiin mutta itse en sitä ole ikinä tuohon aikaan vähälaktoosisesta tuotteesta saanut keitettyä. Vähälaktoosinen kuohukerma ottaa parhaimmilaan aikaa valmistuakseen parikin tuntia, mutta on se sen arvoista!

  5. Kinuskikissa:

    Ellikki: tosi kumma, minulla on kyllä eri kokemus. Tein pari viikkoa sitten kahdet kinuskit juuri vähälaktoosista kuohukermaa käyttäen ja tuo 20 minuuttia piti kutinsa kummallakin kerralla.

    *muoks* kahdet niitä olikin, kolmas kinuski oli epäonnistunut kokeilu juuri tuolla Flora Vispillä, jonka kuorin kakun päältä veks. :p

  6. Pia:

    Itsellä sen verran kokemusta että voi on taas mulla antanut sen kiillon kun lopussa aina lisännyt ja ei ole läikikkääksi jättänyt kertaakaan =DD Jäähdytän myös aina vartin verran etten kuumaa kinuskia kakun päälle laita ja levittynyt on myös oikein hyvin näinkin. Kuohukermaan teen AINA (yhden epäonnisen flora vispi-kokeilun jälkeen) =D

    Flora vispillä kerran kokeilleena -> ei jämätänyt edes 3h keittelyn jälkeen =DDD Maku oli kuitenkin ihan ok…

  7. Tarjuska S:

    Mie olen kans aina tehnyt kinuskin kuohukermaan ja ohjeella: 1 osa kermaa ja 1 osa sokeria (tavallista tai fariinisokeria). Nykyään käytän kylläkin tomusokeria + siirappia. Mie laitan aina voita ja vaniljasokeria nostettuani kattilan pois liedeltä ja on antanut kyllä kinuskiin ihanan kiilteen tuo voi ja ei oo menny ikinä laikukkaaksi. Minusta tuntuu et ko tuon kinuskin laittaa ihan kumana tuohon kylmän kakun päälle niin se kosteus nousee siitä kakusta siihen kinuskin päälle – ikäänkuin kosteus kondensoituu siihen! Tää on mun teoria :) . Mie annan aina keittämisen jälkeen hiukan jäähtyä ja aavistuksen paksuuntua ja hyvin on levittynyt!

  8. Anna:

    Selkea ohje! Mitenkohan tehdaan kinuskikastiketta? Olen kokeillut parilla eri ohjella, ja kerran siita tuli kivikovaa ja toisella kerralla liian loysaa! Osaisitko neuvoa?

  9. Sanja:

    Tyhmä kysymys, mutta kun tuli tässä esille tuo asia, niin mitä eroa on kuohu- ja vispikermalla?? Oon miettiny sitä joskus, kun olin laittanu miehen kermaostoksille ja mies soitti ihmeissään, että ostaako kuohu- vai vispikermaa!! Sanoin sille, et samaa tavaraa se on, mut ei siis olekaan? Kinuskissa olen siis myös käyttänyt aivan kumpaa tahansa, enkä ole suurempia rakenne-eroja huomannut.

  10. kaurislapsen äippä:

    Saanko vastailla Sanjalle tähän? Kokemukseni mukaan kuohukerma on rasvaisempaa ja aidosta maidosta tehty. Vispikermassa on kaiken maailman kasvisrasvoja ja muita (että olis kevyempää). Itse käytän kyllä pääasiassa vispejä, mutta kuohukermaiset on täyteläisempiä. Keittelyyn aina kuohukermaa ja pursotuksiin vispikermaa.

  11. Liinamaija:

    Munki on pakko kommentoida tuohon kerma-asiaan. =) Kuohukerma on ihan aitoa kermaa, siihen ei oo lisätty mitään ylimäärästä ja sen säilyvyysaika on lyhyt. Kestää hyvin kuumennusta ja soveltuu kaikkeen ruoanlaittoon. Vispikerma on myös kermaa, mutta siihen on lisätty stabilointiainetta ja karrageenia. Ainakin Valion vispikermassa. Sit se on iskukuumennettu joten säilyvyysaika on reilut kaks kuukautta. Ei suositella ruoanlaittoon eikä muutenkaan kuumentamiseen. Ja näistä kahesta kuohukerma on yllätys yllätys hieman kevyempää.=) Sit on vielä erikseen nää Flora Vispit ym., jotka on kasvirasvakermoja.=)

    Ja tuosta kinuskista vielä. Tässä joku aika sitten sitä keittelin ja lopuks värjäsin sen ja sekotin ihan reilusti. Kinuski muuttu rakeiseksi. Myöhemmin sit sain kuulla, että kinuskia ei sais sekottaa liian rajusti.=)

  12. Kinuskikissa:

    Kiitos teille kaikille kinuskikokemusten jakamisesta. Monia on tapoja kuten on tekijöitäkin. Ohje on laadittu oman kokemukseni pohjalta – mitään muutahan en uskalla enkä voi täällä ohjeistaa. Koen kuitenkin tärkeäksi, että kommenteissa tulee esille muitakin tapoja, koska se on varmasti lukijan kannalta tosi arvokasta.

    Anna: en ole koskaan tehnyt kinuskikastiketta, pakko myöntää.

    Kiitos kaurislapsen äippä ja Liinamaija, että vastasitte Sanjalle. Kuohukerma ja vispikerma maistuvat ihan erilaisilta mielestäni. Ennen blogielämää käytin aina ja kaikkeen kuohukermaa. Kun joskus oli pakko ostaa vispikermaa, oli maku mielestäni kermasta kaukana, teollinen ja vieras (samoin laktoosittoman kerman kohdalla). Nyt on Flora Vispin käytön myötä tottunut muunkin makuisiin kermoihin ja osaa ehkä myös arvostaa pienempää rasvaprosenttia. Mutta yhä olen sitä mieltä, että kuohukerma on sitä aitoa kermaa.

  13. Imppu:

    Pakko nyt kysyä neuvoa. Tein eilen ohjeellasi kinuskin kakun päälle (elämäni ekaa kertaa) ja kinuskista tuli upean näköinen kakunpäällys, mutta mutta…

    Tarjoiluvaiheessa kakun leikkaaminen oli TODELLA hankalaa. Siinä piti isännän käyttää voimaa, että kakusta sai palasen ja sitten kakku oli jo yhden palan leikkaamisen jälkeen tosi rumassa kunnossa…

    Osaatko sanoa , mitä tein väärin? Olisiko kakku pitänyt ottaa “lämpenemään” jääkaapista ennen tarjoilua? Vai keitinkö liian lkauan?

    Aineet oli niitä mitä suosittelit!
    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.

  14. Kinuskikissa:

    Imppu: no voi itku. :( Kuulostaa kyllä vahvasti siltä, että keittelit kinuskia liian kauan. Otitko aikaa?

  15. Satu:

    Tosta vispikermasta sen verran ,että mulla onnistu just ihan hyvin siitäkin kinuski.Kattelin kinuskiin kunnon ohjetta ja täältähän se löytyikin.Tulipahan vain semmonen moka et en lukenut kuin mitä ohje sisältää(mielessä et osta kermaa mut ei tajuakaan et ois pitäny olla kuohukermaa).Kaupasta tuli sit ostettua kaikki kerma vispikermana ja eikun keittelemään.Ajattelinpa viel tarkistaa miten se meni ja kauhukseni luin et vispikerma ei toimi.Iiik,ja kaupatkin menis kiinni 10 min.päästä joten päätin sisukkasti et tämähän onnistuu.Keittelin reilut 20 min. ja sit heti kattila kylmään veten jäähtymään kunnes rupesi jämäköitymään ja eikun kakun päälle.Kas kummaa se toimikin.
    Kiitos hyvästä ohjeesta!
    Tänne tulen toistekin sen verran hyvät ja selkeät ohjeet olet viitsinyt väsätä.Ja muutenkin upeat sivut sinulla.Makeaa syksyä!!

  16. Kinuskikissa:

    Satu: nyt on tainnut tulla vähän väärinkäsitystä näiden vispikermojen kanssa. En nimittäin tarkoittanut, että vispikerma ei toimi vaan puhuin Flora Vispistä. Ovat siis eri asioita. Vispikermasta minulla ei ole ollutkaan aiempaa kokemusta, mutta hyvä siis kuulla, että se toimii siinä missä kuohukermakin.

  17. Maire:

    Onko kukaan kokeillut kinuskin tekoa hedelmäsokerista?

  18. Kinuskikissa:

    Maire: en minä ainakaan…

  19. Saara:

    No eipä ole käynyt mielessäkään, etteikö vispikermasta voisi tehdä kinuskia. Minä olen tehnyt sen aina siihen. Levittämisessä olen toki huomannut sen, että siitä ei tahdo saada tasaista ja osin meinaa jäädä läpinäkyväksi, kun tulee niin ohueksi. Mutta täytyypä kokeilla myös kuohukermalla…tahtoo vain olla tarjoiluissa aina mukana joku laktoositon, jolloin kuohukerma ei käy. Ihanan paksun näköistä kuorutetta Kinuskikissan ohjeissa.

  20. Kinuskikissa:

    Saara: kommenteissa kävi ilmi, että vispikerma käy, omat huonot kokemukseni perustuivat Flora Vispiin. Olisko sitten niin, että rasvaprosentti ratkaisee eli pitää olla ainakin 35… Flora Vispihän on vain 20-prosenttista.

  21. sonja:

    Minä olen tehnyt kinuskia useamman kerran ja aina osasin epäonnistua, nyt kuitenkin kokeilin tätä sun respaa niin onnistui hyvin kiitoksia vaan hyvästä vinkistä

  22. Kinuskikissa:

    sonja: tosi kiva kuulla, että onnistuit tällä ohjeella! :)

  23. pimpu:

    Tein myös tänään ohjeesi mukaan kinuskia ja…. Tuli kivikovaa, eli keittelin sitä liian kauan. Pakko kokeilla joku päivä uudelleen. HEH.

  24. Kinuskikissa:

    pimpu: no voi! Ensi kerralla sitten vähemmän aikaa keittelyä. Myös tehoa voi vähentää, jotta kinuski ei kiehu niin kovaa. Tämä vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti kinuski valmistuu. Oikeaa lieden lämpötilaa on vain tosi hankala antaa, koska tehot vaihtelevat. Ohjeessa on mainittu vain suuntaa-antava suositus.

  25. Terttu:

    Hei! Jospa paljastaisin tässä salaisen “kinuski”reseptini, onnistuu aina ja on mielestäni huomattaavasti paremmanmakuistakin kuin tavallinen kinuskikuorrute..elikkäs otas pussi dumlea ja purkki kuohukermaa ja keittelet vartin, parikymmentä minuuttia..helppoa ja hyvää!!

  26. Kinuskikissa:

    Terttu: kuulostaa varsin kivalta kinuskiversiolta! Testaan varmasti joskus, kiitos vinkistä!! :D

  27. Miika:

    Mahtava blogi-ohje! Noin selkeästi kuvitettua ja selitettyä ohjetta osaa mieskin seurata. Tein tuolla ensimmäistä kertaa kinuskikakun ja hieno tuli. Kiiltävä tasainen pinta ja sopivan kova leikatessa. Tuolla vesilasitestillä kokeiltiin 5 kertaa kunnes oli hyvä. Keittoaika oli 23 min. Oli kokoajan enemmän tuon ensimmäisen keittokuvan näköistä. Voi johtua kyllä siitä että sokeri oli puoliksi tavallista ja puoliksi fariinisokeria (fariini oli vähän loppu ja kauan kaapissa ollutta). Kiitoksia hyvästä ohjeesta! =)

  28. Kinuskikissa:

    Miika: kiitos kivasta palautteesta! Mukavaa kuulla, että onnistuit! Sitten kohti seuraavia haasteita vai mitä. :)

  29. Maarit:

    Heips,

    osaatko neuvoa mitenköhän paljon kinuskia pitää keitellä kääretorttulevykakun päälle ?

  30. Kinuskikissa:

    Maarit: riippuu kääretortun koosta, mutta yhdestä pellillisestä tehtyyn luulisin yhden annoksen riittävän.

  31. Maarit:

    Hei taas, en ole tekemässä kääretorttua vaan täytekakkua ja paistanut niitä kakkupohjia pellillä, mutta ei se mitään, nyt täytyy jo keitellä kinuskia, joten ajattelin tehdä kuuden desin mukaan – toivottavasti riittää :) Kerron miten kävi !

  32. Kinuskikissa:

    Maarit: ok, väärinymmärrys. :) Kerropa tosiaan oliko 6 dl sopiva määrä! Ja kerro myös uunin koko, koska se vaikuttaa aika paljon kakun pinta-alaan.

  33. Maarit:

    Hei, no niin 30 hengen kinuskikakun sitten tein ja paistoin kolme pohjaa uunipannulla, jonka syvennyksen (siis se mihin taikina kaadetaan :) ) mitat on 40×33 cm ja siihen keitin 6 dl:n kinuskin. Valmista kinuskia jäi desin verran yli ja kinuskia laitoin vain kakun päälle enkä valutellut sitä reunoille. Onneksi en ainakaan keittänyt sitä enempää koska 3 litran kattila ei olisi riittänyt suuremmalle määrälle – sen verran tuo kinuski kuohuu keitettäessä ja siitä syystä keittoaikakin piteni 50 minuuttiin, kun piti maltilla keitellä sitä. Aikaisemmin olen tehnyt 2 dl:n kinuskin ja siinä tasan 20 minuuttia oli hyvä. Kinuski itsessään onnistui jälleen kerran taas hyvin ja maistuu edelleen loistavalle ja leikkaantuu upeasti, joten kiitos hyvästä ohjeesta, tällä jatkossakin ! Ps. minkä kokoiselle uunipannulle tämä 4 munan kääretorttukakkupohja on tarkoitettu, sillä tulee aika paksuja pohjia ?

  34. Kinuskikissa:

    Maarit: kiitos tiedoista! Hyvä tietää itsekin määrät ja aika, jos tulee tarvetta isoa kinuskikakkua tehdä. Minulla on suunnilleen saman kokoinen pelti (muutaman sentin pienempi) ja minusta pohja on sopivan paksu – tai joskus olen miettinyt, että hivenen paksumpikin voisi olla. Ehkä sinulla vaan kohoaa tosi hyvin. :)

  35. Janna:

    Hei! Eksyin valtavan ihanille sivuillesi etsiskellessäni ideoita mieheni 30-vuotiskakkuun. Aivan upean herkullinen blogi, ja hyödyllinen! Mieheni lempparikakku on kinuskikakku, johon itse en ole ikinä tykästynyt ja jota en ole ikinä siksi tehnyt. Tämän ohjeesi innoittamana tein kuitenkin kinuskipäällysteisen koekakun, ja nyt se jostain syystä maistui minullekin, ja tällä ohjeella aion myös tehdä huomiset juhlakakut! Mies on hyvin tyytyväinen saadessaan lemppariaan, ja hän vielä sanoi tämän kinuskin olevan hyvää, kun monet kuulemma tekevät ihan vääränmakuista kinuskia. ;)

    Käytin vähälaktoosista kuohukermaa ja 2dl:n annos kiehui vartin verran uudella induktioliedellä, käytin paistinpannua kun pinnoitettua kattilaa en (vieläkään) omista. Kinuskista tuli tosi hyvin levittyvää ja hyvin leikkautuvaa, pehmeähköä muttei kuitenkaan tahmaista. Kiitos hyvistä vinkeistä!

  36. astrid:

    hei.lueskelin tässä näitä kommentteja ja mietin kuinka onnistun.viikon kuluttua on tyttären kaksosten kastajaiset ja minä teen sekä voileipäkakut että täytekakut.vieraita tulee noin 60 henkeä,joten ei ihan pikkukekkerit.täällä ruotsissa en ole löytänyt kuohukermaa,vaan vispikermaa 38%tai ruuanvalmistuskermaa 15%.se kun pitää olla vielä laktoositonta.uskallanko alkaa yrittämään tuota määrää laktoosittomasta vispikermasta. tulee aika kalliiksi jos epäonnistun.kiitos vastauksesta jo etukäteen.

  37. Reetta:

    Hei! Kenellekään teistä ei tainnut käydä vielä samoin kuin minulle äsken, eli kinuski yksinkertaisesti PALOI! Tein kuohukermalla ja tummalla siirapilla, keittelin 20 min, ja rupesin maistelemaan niin aivan palaneellehan se maistui. Uuden tein vaaleasta siirapista ja pienemmällä lämmöllä, sitten rupesi onnistumaan! (tosin en tehnyt sitä kakun päälle, vaan ihan vaan puolukoiden kanssa kastikkeeksi)

    Kannattaa Astrid siis kokeilla etukäteen?!

  38. Kinuskikissa:

    astrid: tee ehdottomasti pieni koekakku etukäteen. Nuo ovat niin tärkeät ja isot juhlat, ettei riskejä kannata ottaa. En ole saanut varmuutta siitä, että laktoosittomalla kermalla onnistuisi, pikemminkin päinvastoin. Siitäkin syystä kannattaa ehdottomasti kokeilla ennakkoon. Tuo 38 % vispikerma (jos se siis ei ole laktoositon) varmasti toimii. Tulethan sitten kertomaan, miten kävi!

    Reetta: pohdin, voisiko yksi syy olla pelkän siirapin käyttö. Itsekin olen joskus keittänyt kinuskia siirapista, mutta mukana on aina ollut puolet sokeria. Eli jos ohje sanoo 2 dl fariinisokeria, sen voi korvata 1 dl sokerilla + 1 dl siirapilla. Silloin tumman siirapinkin kanssa pitäisi onnistua. Toinen mahdollinen syy voisi olla se, että liesi kävi liian kuumana.

  39. Kinuskikissa:

    Ai niin, Jannalle vielä suurkiitokset palautteesta ja miehellesi synttärionnittelut! :D

  40. Kinuskimasu:

    Kun meillä on perheessä laktoosi-intoleranssinen henkilö, niin keiteltiin laktoosittomasta vispikermasta kinuski. Enkä huomannut mitään eroa “normaaliin” kinuskiin! Levittyi hyvin kakun päälle, leikkautui hyvin, kauniin värinen ja mikä tärkeintä- hyvän makuinen! Suosittelen kyllä laktoosi-intoleranssisille henkilöille! :)

  41. Kinuskikissa:

    Kiitos tiedosta Kinuskimasu! Yritän muistaa tuon, kun joku seuraavan kerran kyselee!

  42. Herkkupeppu:

    Olen aiemminkin tehnyt tuota kinuskia, mutta tänään annoin sen kiehua vain n. 15min. normaalin 20-30min. sijaan.. Siitä päällisestä tuli ihan kivikovaa. Itku! Mitä tein väärin? Vaikuttaisi että olisin “keittänyt liian kauan sitä”, mutta kun keitin vähemmän kuin yleensä..

  43. Kinuskikissa:

    Herkkupeppu: mitä kermaa käytit?

  44. Herkkupeppu:

    Ingmanin kuohukermaa.. Nyt on uusi yritys meneillään :/

  45. Herkkupeppu:

    Jee, nyt onnistu! Lisäsin siihen hieman sokeria, toista ohjetta hieman soveltaen ja keitin myöskin asteen pienemmällä lämmöllä koko ajan..

  46. Kinuskikissa:

    Herkkupeppu: no pääasia, että lopulta onnistui. :)

  47. Herkkupeppu:

    Joo..
    Tossa kun sulla on tuo kuva, mitä “voin lisääminen voi aiheuttaa”, mulla se pinta näytti aivan samalta tänään ensimmäisessä erässä vaikka en voita laittanut. Kuohukermaa ja fariinisokeria vain. Mietin vaan sitä, kun tuossa muutamat on sanoneet laittaneensa voita lopuksi eikä heillä ole esiintynyt kyseistä ongelmaa, että olisiko syy sitten liian kovalla teholla/ liian kauan keittäminen?
    Mutta kaikki tekee tavallaan ja jokainen onnistuu omalla tavallaan. Pääasia että onnistuu, sama se käyttääkö sitä voita vai ei :P
    Kiitos vielä ihanista sivuista; moni ei varmaan onnistuisi senkään vertaa ilman sivujasi! Todella ihanat ja selkeät ohjeet, miten jaksatkaan ylläpitää näitä sivuja!?

  48. Kinuskikissa:

    Herkkupeppu: lieden lämpötilalla on eittämättä vaikutusta siihen, miten nopeasti kinuski valmistuu. Jos lämpötila on kovin kuuma, kiehuva kinuski nousee kattilassa ylöspäin ja saattaa jopa kiehua yli, jos ei koko ajan hämmennä. Olenkin pitänyt lämmön sellaisena, että kiehuminen on maltillista ja kinuskin voi antaa itsekseen valmistua, välillä toki sekoitellen. Minun hellassani se tarkoittaa suunnilleen keskilämpöä. Mutta sinun hellassasi se voi olla jotain muuta. Kukaties kattilallakin voi olla jotain osuutta asiaan. En usko, että teholla on vaikutusta tuohon ihmeellisen pintaan. Se, että muilla ei ole tuota ilmiötä käynyt voista huolimatta, voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ovat sekoittaneet sen huolellisemmin kuin minä tein. :) Kiitos vielä mukavasta palautteesta. Jaksan ylläpitää sivuja, koska nautin tästä hommasta. :) Ja teidän lukijoiden palaute kannustaa eteenpäin, kiitos!

  49. Janna:

    Hei taas! Mä olen nyt oikein innostunut kinuskista, ja tiedustelin anopilta hänen ikiaikaista reseptiään. Siihen kuuluu myös se voi, ja siitä sen vaikutuksesta keskusteltiin hyvinkin kauan, ja hän oli sitä mieltä, että siitä ei pitäisi jäädä mitään laikkuja, kunhan sen vatkaa kinuskiin todella hyvin. Siis oikein todella hyvin, ja vatkaa, ei vaan sekoita. Minäpä tästä lähden pian kokeilemaan anopin konsteja.. :)

  50. Kinuskikissa:

    Janna: uskoisin, että anoppi tietää mistä puhuu. :)

  51. Kirsi:

    Hei! Ajattelin nyt tulla tänne kommentoimaan, kun olen jo kaksi kakkua ideoinut ja toteuttanut blogisi pohjalta. Olin aikaisemmin tyystin kyllästynyt täytekakkuihin, kun niitä on perheessä aina tehty suurin piirtein samaan kaavaan. Kun luin blogiasi niin innostuin erityisesti siitä, kuinka paljon erilaisia vaihtoehtoja täytteiden ja kuorrutteiden osalta on. Saatikka siitä että tosi hienoja koristeita pystyy tekemään ihan itse.

    No siis, on minulla yksi kysymyskin. Tein äitienpäiväksi kinuskikakun, jossa oli suklaa ja tuorejuusto-mandariinimurska -täytteet, päällä kinuskia ja marsipaanista tehtyjä valkovuokkoja ja lehtiä, reunoilla vaaleanvihreä kermakuorrute ja pursotuksia (ulkonäkö kuullostaa paremmalta kuin olikaan, tein useampia virheitä, minkä takia kakku oli vähän epätasainen ja kallellaan toiseen suuntaan, ja pursotin ensimmäistä kertaa elämässäni kermaa, joten tulos siltäkin osin sen mukainen… Oli se kuitenkin parhaimman näköinen kakku mitä tähän mennessä olen tehnyt.) Maku oli joka tapauksessa hyvä, jopa niin että äiti vielä erikseen soitti ja kiitti äärimmäisen hyvästä kakusta :)
    Mutta joo, minulla oli ongelmana kun kinuskia pääsi valumaan yli kakun reunojen. En uskaltanut poistaa sitä tuoreeltaan kun kakun reunat oli niin hötöiset (sähläystä täyttövaiheessa) ja kovettuneena se ei sitten todellakaan onnistunut (tein ekaa kertaa kinuskia ja keitin sitä hitusen liian kauan, joten oli aika sitkeää). Miten kinuskin valumisen yli reunojen voisi estää niin että saa kuitenkin tasaisen kinuskikerroksen kakun pinnalle? Vai pitäisikö valumat vaan rohkeasti poistaa heti tuoreeltaan?

  52. Kinuskikissa:

    Kirsi: kiitos mukavasta palautteestasi! Hienoa, että olet saanut tuollaista inspiraatiota täältä. :) Äitienpäiväkakkusi kuulostaa kyllä tosi kauniilta ja harmoniselta, ei ihme että kehuttiin. Kysymykseesi: Jos kinuskia valui paljonkin reunoille, sitä olisi voinut jäähdytellä jonkin aikaa ennen kakun päälle kaatamista. Ohjeessani kyllä kehotetaan kaatamaan kinuski heti ja näin olen itse tehnyt ilman suurempia valumisongelmia. Koska kinuski kuitenkin jähmettyy melko nopeasti jäähtyessään, on jäähdyttelyssä aina se riski, ettei sitä saakaan enää tasaisesti levitettyä. Siksi varotoimenpiteenä tämmöinen ohjeistus. Pieni valuminen on kuitenkin vähemmän vaarallista kuin koko pinnan epätasaisuus. Itse en ole pitänyt valumista ongelmana, turha hyvää kinuskia on pois raapia, jos päälle tulee kuitenki vielä kermavaahtoa. Jos kuitenkin haluat siistiä reunat, kannattaa ehkä odotella hetki niin, että kinuski ei ole enää aivan valuvaa. Ehkä varovasti vaikka saksilla leikaten voisi kokeilla. En ole varma, kun en ole itse yrittänyt.

  53. Lakkakakkujen teko edessä..:

    Lakkiaisiin pitäisi tehdä kaksi lakkakakkua..ja kinuskipäällysteen suunnittelin tekeväni..
    Nyt tuli paniikki, kun harvoin kinuskia tehnyt..et ei ole vara tehdä monta kertaa..
    Kun se liikaa keittäminen pelottaa..et sitten saavat vieraat sahan kanssa leikata kakkua:/ Jos omaan käyttöön tulisi, ni ei hätää..mutta kun oisi tilauskakkuja.

  54. Kinuskikissa:

    Lakkakakkujen teko edessä: tsemppiä koitokseen!

  55. keittoaika:

    Pirkan sivuilla oli, et 5 min. keittoaika on riittävä..aika hurjan kuulosta..
    Taidan kyllä suosiolla tehdä sinun ohjeesi mukaan, niin ei tule yllätyksiä..

  56. Kinuskikissa:

    keittoaika: kuulostaa kyllä tosi lyhyeltä ajalta. Löysin tuon ohjeen ja siinä oli mainittu vispikerma. Epäilen, että lyhyempi keittoaika perustuu tähän. Tässäkin ketjussa on ollut puhetta eri kermoista kinuskin teossa ja on todettu, että vispikerma ei kestä pitkää keittämistä.

  57. blogi-aloittelija:

    Hei! Olen ollut blogisi vakituinen lukija jo jonkin aikaa, ja nyt olen alkanut väsäämään omaa blogia. Ilmoittelen tässä vain, että linkitin tämän kinuski-ohjeen sivuilleni. Onhan asia ok? :)
    Tässä viimeisimpiä kinuski-kommentteja lukiessani taisin myös löytää syyn, miksi oma kinuskini meni kivikovaksi: taisi olla virpikerma käytössä (siirapin lisäksi) :D

  58. Kinuskikissa:

    blogi-aloittelija: on toki ok tuo linkitys. Hyvä, että löytyi syy epäonnistumiselle. Ilmeisesti vipsikerman kanssakin saattaa onnistua, mutta keittoajan tulee olla huomattavasti lyhyempi.

  59. epaonnistunut:

    tein pari päivää sitten kinuskia käytin kuohukermaa ja tein vesilasi testejä niin kauan että se näytti samalta kuin kuvassa.kun sitten tarjosin kakkua kinuski oli niin kovaa ettei edes mieheni(joka on aika vahva)saanut kakkua leikattua.mistähän johtuen????

  60. Kinuskikissa:

    epaonnistunut: vaikuttaa siltä, että kaikesta huolimatta keitit kinuskia liian kauan.

  61. mummeli:

    Olen lukenut ensi kertaa näitä sivuja. Keitin kinuskia pikkuleipien koristeeksi. Ohje oli 1,5dl kermaa 1,5 dl sokeria tei kahdenkertaisen annoksen, en saanut saostumaan, eli ei voinut käyttää leiville. MISSÄ vika?

  62. Kinuskikissa:

    mummeli: kuinka kauan keitit, teitkö lasitestiä, mitä kermaa käytit?

  63. mummeli:

    Tein testejä. keitin tunnin ainakin. Kokeilin useasti, aina välillä. Kerma oli kuohukermaa. voiko olla, että kiehui liian kovaan.

  64. Kinuskikissa:

    mummeli: eriskummallista! En osaa sanoa, mistä moinen johtui. Tuskin ainakaan liian kovasta kiehutuksesta – normaalitapauksessa kinuski olisi silloin valmistunut vain vähän nopeammin.

  65. outoa:

    itse tein ekan kerran kinuskia ja se (ihme ja kumma)maistui aivan toffeelta joka keitetään kattilassa.siihen tarvitaan 1,5dl maitoa,1 dl sokeria ja 2rkl voita.tulos maistui samalta kuin sinn kinuski ohjeesi

  66. Kinuskikissa:

    outoa: erikoinen juttu tosiaan! :o

  67. mimuzh:

    eikö kinuskia voi tehdä mistään muusta kuin kermasta?

  68. Kinuskikissa:

    mimuzh: kondensoidusta maidosta voi tehdä kinuskin, tästä aiheesta löytyy lisätietoa googlettamalla esim. “kondensoitu maito kinuski”.

  69. Satunnainen leipuri:

    Eksyin ensimmäistä kertaa tälle sivustolle. Kertakaikkisen hieno blogi!
    Outoa -nimimerkki ihmetteli toffeen ja kinuskin samankaltaisuutta. No, toffeehan tehdään käytännössä ihan samoista aineista kuin kinuski keittämällä koko ajan miedolla lämmöllä joko sokeria ja maitoa tai sokeria ja kermaa. Erona kinuskiin on se, että kinuskia kiehautetaan ja sitten keitellään kasaan matalammalla lämpötilalla. Kerma-sokeriseoksen kiehumisen ansiosta sokeri karamelisoituu, mistä johtuu kinuskin tummempi väri.

    Mummelin ongelmasta tulee mieleen elävästi ensimmäinen oma kinuskinkeittelyni teininä. Tein täytekakun koristeluun kinuskin jollain perintökeittokirjan ohjeella, jossa käskettiin keittää kerma-sokeriseosta hiljaisella tulella. Laiton sähköhellan levyn namiskan 2:lle sekä kerman ja hienosokerin kattilaan. Tunnin keittelynkään jälkeen kinuski ei saonnut, ja jouduin saostamaan sen maissijauholla toivottuun konsistenssiin. Eli kinuskin keitossa on tärkeintä kiehauttaa kerma ja fariinisokeri ensin ja sitten vähentää lämpöä!

    Aurinkoista syksyn alkua kaikille leivonnaisten ystäville!

  70. outoa:

    kiitos satunnaiselle leipurille

  71. Kinuskikissa:

    Kiitos minunkin puolestani Satunnaiselle leipurille erittäin informatiivisesta viestistä!

  72. Cakesusan:

    Ajattelin kertoa vaan kokemuksia koulusta. Oikein ihana kinuski tulee kahvikermasta ja sokerina käytettiin pelkkää tavallista hienoa sokeria, mutta jos tykkää tummemmasta kinuskista niin osan tai koko määrän voi korvata fariinisokerilla. Voi lisättiin kun kinuski oli jo valmista, eikä tullut mitään rasvaläikkiä, vaan kaunis ja kiiltävä pinta. :) Myös vispikerma käy hyvin kinuskin keittoon, siitä tulee vähän tummempi kuin kahvikermasta. Kuohukermasta emme ole vielä koulussa kinuskia valmistaneet, joten siitä minulla ei ole kokemusta. Mutta vielä yksi vinkki mikä voi helpottaa elämää; kinuskin voi hyvin tehdä etukäteen ja säilyttää jääkaapissa (jopa 2kk), sitten tarpeen mukaan uudelleen lämmittää ja levittää kakun päälle.

  73. Kinuskikissa:

    Cakesusan: tuota kahvikerma-sokeriyhdistelmää pitääkin joskus testata. Samoin kuin tuota kinuskin valmiiksi keittämistä ja uudelleen lämmittämistä – se täytyy kyllä omin silmin nähdä. :)

  74. Minerva:

    Kiitos hyvästä ohjeesta! Kinuskikakku on lemppariani, mutta jostakin syystä olen vain kerran elämässni onnistunut saamaan kuorrutuksesta sellaisen kuin haluan (eli samettisen suussa, pehmeästi leikkautuvan mutta silti kakun päällä pysyvän). Yleensä lopputulos on ollut jäähtyneenä kivikova ja suussa rakeinen. :( Eipä silti, että olisin tehnyt nytkään varsinaisesti eri lailla kuin ennen, mutta ohjekuviesi avustuksella luotin tuntumaan enkä keittänyt liikaa tällä kertaa (1,5 dl annos kesti keitellä vain 10 minuuttia). Lopputulos näyttää ainakin vielä täydelliseltä. Ehkä ensi kerralla luotan jo omaan vaistooni! :)

  75. Kinuskikissa:

    Hieno juttu Minerva! Kiitos viestistäsi. :)

  76. hrar:

    Justiinsa saatiin valmiiksi oman isoäidin reseptin mukaan kinuskikakku.

    Yleensä vieraat ollut sitä mieltä, aina kun suku on näitä kakkuja tarjonnut, että pohjaa (=kakkua) ollut aivan liikaa, vaikka sitä on ollut vain noin pari senttiä… :)

    Nyt sitten teinkin kunnon satsin, kakku on noin 5 sentin paksuinen, ja halkaistu ja siihen väliin sitten tietenkin kinuskia. Ohjeena perus-sokerikakku. Päälle loput kinuskisatsista.

    Itse kinuskia taas oikeen reilu satsi, puoli litraa kuohukermaa, kolme desiä sokeria ja desi siirappia ja tunnin verran keittelyä. Loppuun muutama ruokalusikallinen vahvaa kahvia ja vajaa sata grammaa voita. Todella hyvää! Itseasiassa tämä oli ensimmäinen kerta kun keittelin kinuskia itse, hyvinhän se meni vaikka pientä salatiedettä onkin… ;) Hieman notkeaksi kinuski jäi, mutta sehän valuu sitten “hienosti” siihen vadille josta sitten sitä voikin ammentaa itse kakun loputtua. Jos haluaa jäykempää niin pitääkin varmaan yli tunnin keitellä.

    Tuli mieleen kyssärikin, eli kannattaako kakku laittaa jääkaappiin vai säilyykö se huomiseen huoneenlämmössä..?

    Hieno blogi!

  77. Kinuskikissa:

    hrar: taivaalliselta kuulostaa tuo superkinuskikakkusi. Laita ihmeessä jääkaappiin tarjoiluhetkeen saakka. Siellä se kinuski ehkä juuri sopivasti vielä hivenen jäykistyy.

  78. Titu:

    Hei

    Tein kinuskia kakun kuorrutukseen jo ties kuinka monetta kertaa. Käytin 2 dl kuohukermaa ja 2 dl fariinisokeria sekä nokareen oivariinia. Vesilasitestiä en tehnyt, katsoin vain silmämääräisesti sopivan sakeusasteen. Kinuski levisi tasaisesti kakulle ja vaikutti onnistuneelta. Mutta kun kakku seuraavana päivänä otettiin käyttöön, kinuski oli sitkistynyt (kovettunut) niin paljon, ettei kakun leikkaamisesta tahtonut tulla mitään. Kakku oli yön yli viileässä ja otettiin sieltä suoraan pöytään. Missä meni vikaan?

  79. Kinuskikissa:

    Titu: keitit varmaankin kinuskia liian kauan. Otitko aikaa? Ohjeessa annettu aikakin on vain suuntaa-antava, sillä kiehutuslämpötila nopeuttaa kinuskin valmistumista. Siksi vesilasitesti on ainoa varma tapa todeta, milloin kinuski on valmista.

  80. Satu:

    Heh, heh… Minä luulin olevani ainoa, joka on saanut kinuskin jämähtämään kivikovaksi. Meillä oli eilen 10-vuotis hääpäivä, ja olisi meidän ilmeet olleet ikuistamisen arvoiset, kun molemmat yhdessä kopsautimme kakkulapion kinuskiin. Lapset repesivät nauruun, ja kyllä siinä oli itselläkin aika hauskaa. Siinä sitten saksilla leikattiin kinuskia ja kaiveltiin herkullista kakkua alta. Peltisakset olisivat olleet paras vaihtoehto… Mutta hyvää oli.
    Kinuskin tein kuohukerman Hyla-versiosta ja keittelin vartin verran. Vesilasitestejä tein aikaajoin, joten en omasta mielestäni keittänyt liian pitkään. Täytynee kokeilla joskus uudemman kerran. Kokemus on valttia!
    Kiitokset hyvästä ohjeesta!

  81. Suvi:

    Onnistui ensimmäisellä yrityksellä ja käytin teflon paistinpannua..
    Hienoa tuli ja sain kakunkin hyvän sekä herkullisen näköiseksi.
    Maistuu lähes samalta kuin Fazerin omar karkit.
    Kiitoksia mahtavasta ohjeesta. =)

  82. Kinuskikissa:

    Satu: voi kauhea…! Taisi olla klassinen esimerkki siitä, minkälaista on epäonnistunut kinuski. :-/ Toivottavasti uskaltaudut uuteen yritykseen ja ensi kerralla vähän vähemmän aikaa keittelyä.

    Suvi: kiva kuulla! :D

  83. Katja:

    Kiitos Kinuskikissa ihan mielettömän hienoista sivuista ja yksityiskohtaisista ohjeista! Tein tämän päiväisisille syntymäpäiväjuhlille kinuskikakun kinuskiohjeesi mukaan, vieläpä ihan ensimmäistä kertaa ja mielettömän hyvää oli :) Laitoin kattilaan Valion Hyla-kuohukermaa & fariinisokeria ja keittelin 20 minuuttia vesilasitestiä välillä tehden. Ja kun kinuski oli testin mukaan valmista, niin kaadoin sen kakun päälle ja se oli tarjoiltaessa ihan täydellistä leikattavaa; pehmoista ja hyvää! Kovasti sain kehuja – kiitos siitä Sinulle :) Voimia jatkaa samaa upeaa työtä kakkujen parissa ja toivottavasti edelleen saamme täältä lukea ohjeita kuvineen, sillä ne auttavat myös paljon!

    -Katja-

    ps. Minulla ainakin toimi hyvin se, että kaadoin kinuskin suoraan kakun päälle, sillä tosi nopeasti alkoi jäykistyä siihen!

  84. Ellen:

    Tein isänpäiväkakun päälle kinuskin tällä 2+2 ohjeella, ensimmäistä kertaa, ja ihan ok se tuntui käyttäytyvän. Saapa nähdä huomenna pystyykö kakkulapio :-p

  85. Tapsu:

    Hei Kinuskinen!

    Isänpäivä kakun tein ohjeiden mukaan joita täältä löysin. Pohjana mehevä suklaakakkupohja, täytteenä Bailey’sia kahteen väliin ja päälle tämä kinuski. Huomenna vielä reunoille pistän kermavaahtoa ja pursotan päälle reunukseksi jotain nättiä. Piti tehdä kaksi settiä kinuskia kun ei meinannut riittää, päällinen oli epätasainen kun kakkupohja hajosi paloihin ja piti kasata kakku vuokaan jossa pohjan paistoin (plus baileysin ohjeen mukaan pitää kasata niin). Tein kuohukermasta ja fariinisokerista, aikaa en oikein mitannut. Joku 10-15min taisi mennä.

    Ekasta setistä osa valui reunoja pitkin kun kakku oli vähän pienempi kuin vuoka, mutta toisen kinuskin valmistuessa keksin hyvän niksin tuon välttämiseen.
    Otin pari pätkää leivinpaperia ja taitoin ne pituussuunnassa, jolloin ne muodostivat urat kakun reunoille tökättyäni ne vuokaan kakun vierelle. Päät toistensa sisään. Sitten vaan normi sokeria täytteeksi sinne uraan niin tiivisti mukavasti sen kolon pois ja toinen kinuski valui kauniisti kakun päälle!

    Kiitos mahtavista ohjeista, ei ole ensimmäinen kerta kun täältä vinkkejä etsin kakkujen suhteen :) Eikä viimeinenkään! Suosikki blogini tällä hetkellä tämä sinun, innostanut minutkin kakkuja väsäämään ja haaveilemaan kaikista hienoista apuvälineistä mitä Confetista ja muualta saa :P

  86. Elämänmakuja:

    Hei!
    Kiitos todella hyvin opastetusta kinuskiohjeesta, minäkin tein elämäni ensinmäisen kinuskikakun ohjeesi mukaan! ( parempi myöhään kun ei milloinkaan)
    sanoo mummeli:-))

  87. Jenni:

    Kiitos kiitos ja tuhannesti vielä kiitos koko kakkublogista! Olen valmistamassa mieheni yllätyssynttäreille huomiseksi kinuskikakkua, ja koska se on ensimmäinen kakku, jota ikinä teen, olen ollut aika hukassa… Mutta sinun blogisi kuvat ovat auttaneet todella paljon. :) Eilen tein kakkupohjan kylmään, tänään pitäisi vielä askarrella kinuskit päälle, toivottavasti onnistuu! :D

  88. Mariell:

    Kehua tuskin voi koskaan liikaa ..
    Minäkin tein ensimmäistä kertaa kinuskia elämässäni ja onnistui mainiosti ilman minkäänlasita hämminkiä.

    Kiitos upeista ohjeista.

  89. Hanna:

    Hei!
    Kinuskista tuli upeannäköistä, -makuista ja hyvin leikattavaa, jopa ensikertalaiselta!!! Kiitos.
    Ongelmana oli ettei se tarttunut kakkuun kiinni… Kaadoin sen suoraa edellispäivänä kostutetun kakun päälle. Pitäisikö kakun ja kinuskin väliin laittaa vaikka hilloa, auttaisiko se? Vai onko parempia ehdotuksia?

  90. Kinuski flora vispistä:

    Kinuskissa: Upeat sivut sinulla! Uskomatonta. Eihän tässä malta mennä nukkumaankaan… Tsemppiä paljon!

    En ole tiennytkään että kinuski ei välttämättä onnistu. Olisin muuten varmasti monet kerrat jännittänyt. Olen valmistanut kakkujen päälle kinuskin aina flora vispistä tai vispikermasta(harvemmin). Suhde on ollut 2,5dl flora vispiä ja 2,5dl fariinisokeria. Olen keittänyt seosta noin 10min, jonka jälkeen kaatanut kakulle. Hyvän näköinen on tullut ja helppo leikata. Kakkulapio ei vaan ole puhtaan näköinen, kun kinuskia tarttuu hieman siihe, mutta siitä on hyvä raapaista loput kinuskit lautasen reunaan ;)

    Keittelin kerran hääkakkuihin kinuskit kuorrutteeksi (perinteinen tornikakku). Hyvin onnistui. Kieltämättä kauhistutti kaataa 2 litraa kermaa kattilaan, koska ilmaistahan kerma ei ole. En tiiä olisinko enää niin itsevarma.. Sitä ennen olin kokeillut kuukausi aikaisemmin eka kertaa elämässä kinuskin tekoa.

    Itselläni on tapana vetää lusikalla edestakaisin viivat kinuskin päälle, mukavasti hieman tasoittuu ja jää jäljelle hennot raidat. Helppo tehdä.

  91. K. Bitter:

    He joilla on kinuski ollut liian kovaa, käyttäkää ihmeessä voita!

    Itse teen kinuskia vaikka mistä, tänään tein luomu jugurtista ja intiaanisokerista ja voin sijasta käytin kookosrasvaa ja ihan hyvää tuli! Kaikki mitatkin ovat silmän mukaan, pääasia on vaa se rasva siinä. Käytän sekoittamiseen aina pientä metallivatkinta ja ihan tavallista kattilaa ku en mä mitään päällystettyjä pannuja keittiööni osta!

    Kun teette vesitestin nostakaa kattila pois kans jotta se ei kypsyisi enempää.

    Sulla on tosi kivat ideat ja erittäin kauniit kuvat mutta joskus nää ohjeet ihmetyttää (esim. miksi ei saisi käyttää voita)

  92. Kinuskikissa:

    Kiitos teille ihanaiset viesteistänne! Aivan upeaa kuulla, että moni ensikertainen on onnistunut niin hyvin. Hyvähyvä te!

    Tapsu: tekemäsi kakku kuulostaa tosi herkkuyhdistelmältä. Ja hauskasti oivallettu kikka kinuskin valumisen estämiseen.

    Hanna: mitä tarkoitat, ettei kinuski tarttunut kakkuun? Meinaatko, että kakkua syödessä kinuskikerros irtosi vai tarkoitatko kenties, että kinuski valui kaatovaiheessa pois kakun pinnalta?

    Kinuski flora vispistä: kiitos sinulle hyödyllisistä tiedoista! Ehkäpä tosiaan koskaan ei kannata sanoa “ei koskaan”. Eli todistettavasti kermasta kuin kermasta kinuski onnistuu, salaisuutena on oikea keittoaika. Tuo raidoitusjuttu kuulosti mielenkiintoiselta, täytyypä koklata!

    K. Bitter: kiitos tiedosta! Varoitteluni voin suhteen liittyy omaan epäonnistumiseeni, kun voin vuoksi kinuskiin jäi rumat laikut. Ehkä kyse on ylihuolehtivaisuudestani: haluan ennaltaehkäistä kaikki mokat, jotka joku toinenkin voisi tehdä. Pehmensin kuitenkin vähän tuota ilmaustani eli tähdensin, että voi pitää sekoittaa huolella. Lisäätkö muuten itse voin vasta loppuvaiheeessa vai jo aiemmin?

  93. Katalook:

    Kävin katselemassa vähän vinkkejä kinuskinkeittelyyn. Pariin kakkuun oon aiemmin tehnyt ja ihan hyvin on onnistunut… nyt sitten alko kuitenkin jänskättämään, kun pitää tehdä veljen ja morsmaikkunsa kihlakakkuihin kinuskipäällysteet. Jaiks! :D

  94. Kinuskikissa:

    Katalook: toivotan onnea kihlakakun kanssa! Hyvin se menee!

  95. illusia:

    Voi apua, luin kaikki kommentit ja hirveä jännitys päälle että uskaltaako alkaa tekemään itse kinuskia??!! Valmista kinuskia (siis sellaista minkä voi kaataa suoraan kakun päälle) ei taida saada kaupasta, pääsis paljon helpommalla? ;) Tytön 1v synttärit kolmen viikon päästä, eli ei kait auta muu kuin alkaa harjoittelemaan..

    Sulla on tosi hienot ja selkeät sivut, ja ohjeet! Kuvien katselusta tulee vesi kielelle! :D Muutama kuukausi sitten löysin sivusi, ja ahkerassa luennassa on ollut, varsinkin nyt kun on juhlia tulossa enemmän ja vähemmän. :)

  96. Kinuskikissa:

    illusia: kannattaa ottaa haaste vastaan. :) Luet vaan ohjeet tarkkaan, niin hyvin se menee! Jatkossa on varmasti hyötyä, kun tietää osaavansa kinuskin keiton salat. Kaupasta ei kyllä saa valmiina…

  97. Gerbera:

    Hei! Olen tehnyt ohjeen mukaan lukuisia kertoja kinuskia kakun päälle.Aina on tullut hyvää ja kaunista kinuskia,mutta viimeisin kerta meni metsään ja pahasti.Kinuski oli normaalin makuista ja näköistä tekovaiheessa,mutta siitä tuli kivikovaa.Kakkua ei siis voinut leikata kinuskin kohdalta,sitä täytyi murtaa.Mikä lie meni vikaan?

  98. Kinuskikissa:

    Gerbera: teitkö kaiken samalla lailla kuin ennenkin? Käytitkö samaa kermaa, samaa kattilaa, samaa liettä?

  99. illusia:

    Kinuski tehty! Pakko oli tulla ihmettelemään sitä, että vaikka tein ihan ohjeidesi mukaisesti, niin 25minuutin keittämisenkään jälkeen, kinuski ei vesilasi testin mukaan ollut vielä valmis? Toki kertomasi 15-20min keittoaika on ihan suhteellinen, vaikuttaa eri liedet, kattilat ym., mutta en silti uskaltanut keittää kinuskia enempää.
    Annoin valmiin kinuskin jäähtyä n.minuutin ajan, ja levitin sen kakun päälle. Kinuski levittyi hyvin, jähmettyi hyvin, ja oli vielä seuraavanakin päivän ihan leikattavaa! Ei siis ihan kivikovaa, mitä alkuun eniten pelkäsin, vaan oikeastaan ihan kivan pehmeää.
    Mitenhän sitten ensi kerralla, osaatko sanoa mitä tein väärin, ts. keitinkö kuitenkin liian vähän aikaa, kerran vesilasitesti ei onnistunut? Lopputulos oli mielestäni kuitenkin ihan hyvä :)
    Tein kinuskin 2dl+2dl ohjeella, ja käytin kuohukermaa.

  100. Kinuskikissa:

    illusia: todennäköisesti kinuski ei ollut vielä aivan valmista, koska itse olen todennut, että heti täytyy kaataa kakun päälle, jotta ei ehdi jähmettyä ja saa tasaisesti levitettyä. Hienosti kuitenkin sovelsit eli maltoit jäähdytellä ja lopputulos oli juuri sitä mitä pitää. Kokeile ensi kerralla kiehuttaa vähän kovemmalla lämmöllä, niin saat kinuskin valmistumaan nopeammin. Myös kattilan laakeus voi vaikuttaa nopeuteen. Pohjapinta-alaltaan isommassa kattilassa kinuski todennäköisesti valmistuu nopeammin kuin pienessä ja korkeassa.

  101. Jansku:

    Hei!
    Kiitos aivan ihanista sivuista ja selkeistä ohjeista. Itse olen näiden sivujen myötä “hurahtanut” täytekakkujen maailmaan aivan täysillä :)
    Tätä kinuskikuorrutetta en ole vielä kokeillut, mutta isänpäiväkakkuun tein “pikakinuskia” Omar-karkeista lakritsikinuskin ohjeella. Ja oli tosi hyvää. Ensi torstaina aion koeilla pojan synttärikakkuun vaahtokarkkikuorrutetta ja päälle täytyy tulla kuulema Kunkun kuva (Autot- elokuvasta).

  102. Kinuskikissa:

    Jansku: upeaa, että olet saanut täältä innostusta! Sittenhän blogini on todistanut olemassa olonsa tarkoituksen. :)

  103. jenni:

    itselläni on sama ohje, tosin pienin lisäyksin ; loppuvaiheessa ripaus suolaa, nokare voita ja oman maun mukaan valkosuklaata. tulee tosi hyvää! valkosuklaata olen muutaman palan laittanut. en jaksa ikinä keittää kinuskia niin kauan että se jähmettyisi, vaan keitän n. 15min ja sitten annan jäähtyä :) tosin vesilasitestin mukaan kinuski on valmista jo silloin, vaikkei se “kovaa” olekkaan? mutta aina on onnistunut hyvin! :)

  104. Hanna:

    “89.Hanna: 25.11.2009 10:03 …Ongelmana oli ettei se tarttunut kakkuun kiinni… Kaadoin sen suoraa edellispäivänä kostutetun kakun päälle. Pitäisikö kakun ja kinuskin väliin laittaa vaikka hilloa, auttaisiko se? Vai onko parempia ehdotuksia?”

    Eli jäähdyttyään ja kakkua syötäessä kinuski ei tarttunut kiinni kakun päälle vaan oli “irtonainen” kuorrute.

  105. Tiina:

    Hei :)

    Mitä luulet onnistuisiko tällä myös kuorruttaa kääretorttu?

    (Miulle muuten kävi samoin, kuin Hannalla eli jäähdyttyään ja kakkua syötäessä kinuski ei tarttunut kiinni kakun päälle vaan oli “irtonainen” kuorrute.)

  106. Kinuskikissa:

    jenni: kinuskin ei kuulukaan keittovaiheessa muuttua kovaksi vaan se on valmista, kun vesilasti näin sanoo. :) Eli olet valmiiseen kinuskiin sekoittanut valkosuklaat. Varmasti hyvää noin!

    Hanna: okei, nyt ymmärsin. :) Oliko kinuski sitkeää? Ainakin se tuli mieleen, että se olisi päässyt liian kovaksi, kun kerta kakun päältäkin kokonaisena levynä irtoaa.

    Tiina: en osaa sanoa, miten nätisti kinuskin saa kääretortun alareunaan levitettyä, mutta periaatteessa joo, voi laittaa.

  107. Kaisa:

    Hei,

    Kinuski onnistui hyvin ja oli tosiaan valmista 10 minuutissa,mutta kakun päälle laittaminen ei onnistunut yhtään.Kakun pinta oli epätasainen niin kuorrutteesta tuli samanmoinen.Harmittaa.Kakkuni on tosi ruma.

  108. Laura:

    Kiitos hyvästä kinuskin ohjeesta :) just levitin tilauskakun päälle ja nätti tuli!

  109. Kinuskikissa:

    Kaisa: no voi harmi… ensi kerralla kannattaa yrittää panostaa tasaiseen pintaan eli olla tarkkana täytteiden levityksen ja kakkupohjan leikkaamisen kanssa. Jos kinuski on liian kauan keitettyä, saattaa sen tasainen levitys olla vaikeaa, mutta ilmeisesti siitä ei ollut tässä tapauksessa kyse.

    Kiitos Laura, kiva kun tulit kertomaan!

  110. minttu:

    hei ajattelin tulla kertomaan että ei pidä pelätä Flora vispin kokeilemista kinuskin teossa. Minulla nimittäin ei ollut kaapissa muuta kermaa joten otin riskin ja kokeilin sillä. Ja ainakin täytteeseen tulevaksi kinuskiksi se kävi oikein hyvin.

  111. Sammakko:

    Hei,
    Ohje oli ihanan selkeä. Tällä ohjeella sainkin kinuskin onnistumaan. Muistan joskus sen vajonneen kakun sisälle tai alas kakun reunoilta. Kiitos.

  112. Kati:

    Moi, ja kiitos ihanista sivuista! :) Teen viikonlopuksi tilauskakun ja päälle toivottiin kinuskikuorrutusta, jollaista en tietenkään ole edes ennen tehnyt.. Toivottavasti onnistuu!! Tyhmä kysymys; voiko kinuskin laittaa kakun päälle jo perjantaina, vaikka juhlat ovat vasta lauantaina? (Kakkuun tulee moussetäytteet, joten hoidan täytön perjantaina ja lauantaina teen reunapursotukset.)

  113. Kinuskikissa:

    Kiitti kommenteista! Katille tiedoksi, että kyllä voi laittaa kinuskin jo edellispäivänä.

  114. eemi:

    Minun pitäisi keittää myös kinuskikakku tilauksesta ja hermostuttaa kun isot juhlat kyseessä. Onko mitään mahdollisuutta nähdä onko keittänyt kinuskia liikaa jo etukäteen vai näkeekö sen vasta kun yrittää leikata kakkua? Mietin että kun teen kakun uunipellillä paistetuista kakkulevyistä, että jos kaataisi kinuskin “irrallisen” kakkulevyn päälle. Jos tulee kovaa, niin keittää toisen kinuskin ja kaataa eri kakkulevyn päälle. Tekisin siis varulta ylimääräisen kakkulevyn. Äh kun juuri kinuskia toivotaan enkä ole ikinä kokeillut.

  115. Dolcetto:

    Tässä minun reseptini onnistuneeseen kinuskikuorrutukseen:
    3 dl kuohukermaa
    2 dl fariinisokeria
    Kiehauta, ja keitä noin 20 min. Testaa pudottamalla pisara kakun päälle: Jos pisara ei imeydy vaan jää kuperaksi, on kuorrutus sopivan sakeaa. Lisää pikkuinen nokare voita, sekoita ja jäähdytä sekoitellen ennen kaatamista n. 5 min.

    Tuloksena kiiltävä, kaunis ja pehmeä kinuski.

    Vesilasitestin mukaan kinuski on vielä aivan kesken, vaikka se “kakkutestin” mukaan on jo valmista. Kokemukseni mukaan kannattaa kuitenkin lopettaa keittäminen ja luottaa enemmän kakkutestiin, ettei keitä liikaa ja saa kivikovaa kuorrutetta (varsinkin jos laittaa sokeria 1:1 :een)

  116. Nanna:

    Ensimmäistä kertaa tein kinuskia ja tällä ohjeella sain onnistumaan täydellisesti! Keittoaika n. 16 min, jäähdyttelin vain sen verran ettei enää kuplinut ja kaadoin kakun päälle -> voilá, kauniin tasainen ja kiiltävä kinuskipinta, joka leikkautui täydellisesti. Iso kiitos tästä(kin) ohjeesta, tästä sivustosta on tullut sellainen “luottosivusto”, jonka ohjeilla onnistun aina. Jotain kertoo se, että minäkin kotileipuri en (toistaiseksi ainakaan) ole kertaakaan Kinuskikissan ohjeilla epäonnistunut. Siispä kiitos ja kumarrus jälleen! :)

  117. Kinuskikokeilu « Aarreaitta:

    [...] ohje on suoraan kinuskikissalta (yksi mun [...]

  118. Vadelma-vanilja kinuskikakku « Aarreaitta:

    [...] Eli kinuskin ohjeen olen ottanut kinuskikissalta [...]

  119. Riikka:

    Kokkiystäväni sanoi vinkiksi tehdä kinuski kuohukermasta, jossa parasta ennen päiväys ylittynyt. Tulisi tällöin hänen mukaansa paras lopputulos. En ole tosin itse kokeillut.

    Ps. Todella ihanat sivut! Vähän väliä käyn sivuillasi katselemassa vinkkejä ja monia olenkin kokeillut, kun 3 lapseni synttäreiden myötä olen entistä enemmän innostunut leivonnan maailmasta!

Kirjoita viestisi