Kinuskikissan tervehdys

pursotus
Kinuskikissa-blogissa aletaan pikku hiljaa valmistautua syksyn tuloon - vaikka vielä nautitaankin loppukesän antimista. Elokuun loppu on siitä mukavaa aikaa, että ensimmäisten puolukoiden ja omenoiden kypsyessä voidaan vielä hyödyntää mustikka- ja viinimarjasadon loppusesonkia. Tätä runsautta nähdään nyt tulevien viikkojen aikana! Muutoinkin syksy näkyy resepteissä siten, että maut ja värit ovat tavallista voimakkaampia ja ehkä kokeilevampiakin.

Aina kokeilut eivät pääty onnistuneesti. Viime viikonloppuna sain hurjan ajatuksen testata valkosipulin sopivuutta omenapiirakassa. Sain todeta, että yhdistelmä ei ollut perin toimiva. Lapsenikin totesi, että parasta piirakassa oli sen kylkiäisenä tarjottu jätski. :) Onneksi se pelasti tilanteen. Seuraavaksi aion kokeilla jotain vähän riskittömämpää ja leipoa herukka-ansasta omenaversion. Sen kanssa ei toivottavasti jäistä back-uppia tarvita.

Kommentoi (3) »   Aiemmat tervehdykset »

Reseptiäänestys!

Mikä seuraavista Kinuskikissa taikoo -kirjan resepteistä kutkuttaisi leipomaan juuri nyt?



kirjan-resepteja-pieni

Kinuskikissa taikoo -kirjaa saa kirjakaupoista kautta maan. Signeerattuja kirjoja voi tilata Kinuskikissan Toivepuodista.

Uusimmat videot

Kumppanit

DU5MK300
saga
dansukker_etsimme

Ajankohtaiset Kinuskiuutiset

Tanja 14
Kinuskit maailmalla -sarjassa Tatjana johdattaa meidät tutustumaan saksalaiseen leivontakulttuuriin. Mihin matka jatkuu tästä? Uusia ulkomailla asuvia Kinuskeja kaivataan sarjaan, joten otan yhteydenotot asian tiimoilta kiitollisena vastaan! Aiemmat esittelyt löydät kohdasta Yhteisö -> Kinuskit maailmalla. Sopeutuminen uuteen kotimaahan Me muutimme Saksaan neljä vuotta sitten mieheni työn... Lue lisää »
verkkokaupan logo 450
Kevään aikana olen hyörinyt jännittävän projektin kimpussa: haave omasta leivontatarvikkeiden verkkokaupasta toteutuu pian! Kotileipureita palveleva Kinuskikissan Toivepuoti avautuu ma 2.5. osoitteessa toivepuoti.kinuskikissa.fi. Pitkään muhinut idea sai lisäpontta viime kesän lukijakyselystä, jossa blogin lukijat toivoivat leivontatarvikkeiden hankkimista helpottavaa lisäpalvelua. Kinuskikissan... Lue lisää »

Kinuskiyhteisössä tapahtuu

Viikon kommentoija

Tämä Kinuski julkaisi tällä viikolla kommentteja, jotka ilahduttivat, hyödyttivät tai herättivät keskustelua.
viikon-kommentoija-mervi

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat