Moni varmasti jakaa kanssani tunteen omilla käsillä luomisen merkityksestä. Uskon, että tämä tarve on vain korostunut nykyihmisen monilla virikkeillä kyllästetyssä elämänmenossa. Monissa ammateissa työskentely tapahtuu yhä enemmän tietokoneiden äärellä ja niiden välityksellä. Lasten ja nuorten vapaa-ajasta kilpailevat tietokone- ja kännykkäpelit ja muut sovellukset. Tämän vastapainoksi tarvitaan paluuta konkreettisten perusasioiden äärelle.

Siksi minua ilahduttaa, että myös nuoriso on ottanut leipomisen omakseen. Kinuskikissallakin on lähes 30 000 alle 12-vuotiasta lukijaa kuukausittain. Leipominen voi tarjota ainutlaatuisen keinon nuoren ja aikuisen kohtaamiselle. Monet Kinuskit kertovat tärkeimpien leivontamuistojen syntyneen leipomisesta yhdessä mummon kanssa. Usein on leivottu jotain hyvin perinteistä, kuten karjalanpiirakoita tai pullaa. Perinnetaito on siirtynyt eteenpäin ja samalla on syntynyt kokemuksia yhdessä vietetyistä hetkistä. Leipominen yhdistää sukupolvia – tämän kokemuksen jaan myös henkilökohtaisesti. Parhaat keskustelut mummin kanssa käytiin keittiössä. Leipomisen lomassa käsiteltiin vakaviakin aiheita ja mummin tarinat menneiltä vuosikymmeniltä antoivat perspektiiviä nuorelle tytölle. Ne olivat osaltaan vaikuttamassa siihen, kuka olen tänä päivänä.

Omaa leivontakipinääni pitää yllä uusien asioiden löytäminen ja ahaa-elämykset. On hieno tunne luoda omilla käsillä jotain herkullista, mistä silmätkin nauttivat. Nuo kaikki asiat toteutuivat voitaikinaruusuja leipoessa. Ensimmäisen ruusun rullaaminen oli suoranainen elämys. Miten kauniisti omenansiivut asettautuivatkaan kuin taiottuina ruusun muotoon. Onnellisuus syntyy pienissä arjen hetkissä.

Taikasanana on omenansiivujen pehmitys, kuten omenaruusuissa. Hämmästyttävintä oli tekniikan helppous. Näitä voi siis hyvillä mielin suositella vähemmänkin leiponeelle. Ideasta minulle vinkitti ystäväni, joka oli löytänyt kuvan sosiaalisesta mediasta. Laittamalla Googleen hakusanaksi ”apple rose” voi nähdä, että villitys on laajalle levinnyt. Omenaruusuja leivotaan nyt ympäri maailmaa.