Välillä tulee kiusaus kokeilla näitä ihmeellisiä innovaatioita, joita alan erikoisliikkeet kotikondiittoreille tarjoavat. Yksi esimerkki lajissaan ovat erilaiset siirtomuotit ja -arkit, joista ensin mainittu tässä testauksessa. Valmiiksi kuvioidut muotit hoitavat koristelun itse itsessään, sillä kuvio tarttuu konvehtiin sen jähmettyessä. Siirtokuva tulee parhaiten esiin tummasta tai maitosuklaasta. Malleja ja kuvioita on erilaisia.

Siirtokuvaelementti on kertakäyttöinen eli kuvio kuluu yhteen käyttökertaan. Mutta toki muotteja voi käyttää siitä huolimatta jatkossakin. Esimerkiksi näistä kukkasista tulee näyttäviä ilman siirtokuvaakin vaikkapa kahdella erivärisellä suklaalla. Itse olen käyttänyt näitä myöskin säästeliäästi siten, että olen tehnyt vain osan suklaista iskemättömiin muotteihin ja osan jo kertaalleen käytettyihin. Isossa konvehtilajitelmassa muutamatkin koristellut yksilöt riittävät aikaansaamaan juhlavuuden.