Valkosuklaajuustokakku on aikas ihanan makeaa herkkua. 🙂 Pidän tärkeänä, että valkosuklaa maistuu täytteessä reilusti. Koska suklaa on kakun pääelementti, kannattaa panostaa suklaan laatuun. Hyvä suklaa ei välttämättä ole kallista. Kuten blogissani olen aiemminkin suitsuttanut, Lidlin De Luxe -valkosuklaa on loistavaa. Laivalta on tullut myös hamstrattua Nestlén valkosuklaata. 400 g:n levy on sopiva koko himoleipurille ja maussa ollaan jo lähellä kaihoamaani Galak-suklaata.

Valkosuklaakakkuun voi helposti soveltaa monenlaisia marjoja. Mansikoita, mustikoita, vadelmia tai herukoita ei kannata sokeroida, jotta täytteen pehmeä makeus pääsee oikeuksiinsa raikkaiden marjojen rinnalla. Happamiin marjoihin, kuten puolukoihin tai karpaloihin, voi toki lisätä hieman makeutta. Marjat voi latoa kakun päälle sellaisenaan tai ne voi soseuttaa ja tehdä kiilteen liivatteesta. Herukoista ei tule välttämättä yhtä kaunis kiille, sen sijaan mustikat ja mansikat soseutuvat kauniin sileäksi. Kokonaiset marjat tipahtelevat helposti kakun päältä, mutta siirtokuva-arkkeja hyödyntämällä voi kakun ympärille muodostaa reunat ja päällisen täyttää runsaaksi marjakeoksi. Arkkien käyttäminen on helppoa ja malleja erilaisia. Tähän valitsin viinimarja-aiheisen kuvion ja reunuksen tein tietenkin valkosuklaasta.