Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Puolukka-kinuskikakku

3.7.2017

Kyseessä on lukijan resepti. Kinuskikissa ei voi ottaa kunniaa eikä myöskään vastuuta reseptin sisällöstä.
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/19907_IMG_20170620_131400_01_600x600.jpg

24 cm vuokaan tehty. Pohja kahteen osaan leikattuna.

5 pienehköä munaa ( käytössä oli omia niin olivat vielä melko pieniä)
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl Sempperin Fin mix gluteenittomia jauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
60 g sulatettua voita
ripaukset kanelia ( maun mukaan)
mantelijauhoa vuoan reunoille

uuni 175

Yhdistä jauhot ja kaneli, sulata voi, vatkaa munat ja sokerit yhteen.
Lisää jauhoseosta ja sulatettua voita vuoronperään kun samalla sekoitat taikinaa varovaisesti. Huolehdi kuitenkin että voi sekoittuu kunnolla, tahtoo painua pohjalle.
mantelijauholla voideltuun vuokaan.
uuniin 45 min.
Voit tehdä jo edellisenä päivänä.

Kostutus vaniljamaidolla:
maitoa n. 1,5 dl 2 tl vaniljasokeria.
Gluteeniton kakkupohja imee melko paljon nestettä, mutta syytä olla varovainen ettei ylikostuta.

Puolukkamousse:
moussea varten tein puolukka survoksen jo hyvissä ajoin, jotta oli kylmää.
n. 500g puolukkaa, keitetään kattilassa lisätään muutama rkl sokeria ja sauvasekoittimella hienoksi.

n. 3-4 dl valmista puolukkasosetta
2 dl vaniljarahkaa
2,5 dl vispiä
2 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan
6 liivatetta
0,5 dl vettä tai puolukkamehua
jos haluaa, punaista pastaväriä

Liivatteet kylmään veteen. Vatkaa vispi ja lisää rahka. Lisää seokseen puolukkasurvos ja sokerit, maista. Lämmitä n. 0,5 dl  puolukkamehua ja lisää liivatteet. Lisää liivatevesi hieman jäähdyttyään hitaasti rahkaseokseen, sekoita hyvin.

Kaada kostutetun pohjan päälle, kun irtopohja vuoan reunat ovat jo paikoillaan.
Laita jääkaappiin hyytymään.

Kinuskimousse:

Tämä alkuvaihe kannattaa melkein tehdä ennen puolukkamoussea jotta kerkee jäähtymään.
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
hitusen suolaa ( itse tämän unohdin lämmittäessä, mutta lisäsin sen jäähdytys vaiheessa kun oli vielä hiukan lämmin , sormisuolaa laitoin ja yhtään ei haitannut vaikka jäi pieniä sulamattomia paloja)

Lämmitä seos ja anna hiljalleen kuplia n. 15 min ja laita jäähtymään. Saa olla melko viileää jotta vatkantuu.

2,5 dl vispiä
Vanilja uutetta maun mukaan
3 liivatetta
hieman kylmää vettä n. 0,4 dl

Liivatteet kylmään veteen. Vatkaa vispi ja yhdistä vatkattu kinuski joukkoon, lisää vaniljauutetta. Lämmitä liivatevesi ja lisää liivatteet. Anna hieman jäähtyä ennen sen lisäämistä seokseen.

Kaada kinuskiseos puolukkamousse kerroksen päälle ,kun puolukkaseos on hieman jääkaapissa jähmettynyt.
Lisää ylempi pohjakerrros ja kostuta. Jääkaappiin yön yli.

Vaniljamassan alla on vispiä n. 5 dl, hyvin kannattaa se vaihe tehdä, jotta liivate seokset eivät pääse kosketuksiin massan kanssa.

Päällisessä on valkoista massaa n. 2,5 pkt

Kukat voi tehdä jo useampaa päivää aikaisemmin. Niissä käytetty valkoista ja vaaleanpunaista massaa. Vaaleanpunaista tomuväriä ja ruskeaa pastaväriä.


Kirsikankukat saa tehtyä ”tavallisella” kukkamuotilla,  omenankukka.
Leikkaamalla lovet terälehtiin ja pyöristämällä sormilla hieman reunoja.
Pyöreäpäisellä työkalulla ohennetaan reunat ja keskustaa ( tästä ei kuvaa).

Kuivumaan foliotukiin ja kuivuttuaan lisätään tomuväri keskustaan, sekä pastaväri pisteet. Minulla osa oli pienenmpiä ja osa isompia kukkia, pienet olisi olleet parempia.

Koristeeksi tein myös pari lintua, lintumuotilla. Valkoista vaniljamassaa marmoroin sinisellä pastavärillä. Siivet ovat kohokuviona ja tummemmalla sinisellä , hopeatomulla koristettuna. Silminä sokerihelmet pastavärillä tummennettuna.

Puun runko on valkoista massaa joka on värjätty ruskealla ja osittain vihreällä pastavärillä, jotta sain vähän elävämmän värin. Puun runko on leikattu ihan vapaalla kädellä veitsellä.

Ainesosat

Puolukka/karpaloToffee/kinuskiVanilja

Kategoriat

JälkiruoatKakkupohjatKakunkuorrutteetKesäKevätKoristeetKoristelutekniikatTäytekakutTäytteet

Lisää suosikkeihin

Kirjaudu sisään lisätäksesi reseptin suosikkeihin.

Muistiinpano

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi muistiinpanoja.

Tulosta

Leipomon muita reseptejä

Kommentit (2)

sokeriruusu
5.7.2017 20:29

Kiitos maris 😊 juu..aikaa vievää on ja kun kädet ei oo terveet, noista sessioista palautuminen vie aikaa.

maris
Kinuskileipomo maris
4.7.2017 16:49

Kaunis on kakku, niin kuin sinulla aina. 😊
Aikaa ja kärsivällisyyttä on koristeiden teko varmasti vaatinut. Niin hieno yksityiskohta nuo lintusetkin. 🙂

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa