5.9.2020
Pullataikina:
5 dl punaista täysmaitoa (eilaa tarvittaessa)
1 hiiva (50g)
2 kananmunaa
2tl suolaa
2 rkl kardemummaa
2 dl sokeria
200 g voi (laktoositonta tarvittaessa)
11-12 dl vehnäjauhoja
Täyte:
400 g valion vaniljan makuinen rahka
250 g voi
170 g vaniljakreemijauhe
2 dl maito
Pullan pinnalle tuleva stroisseli Kinuskikissan tapaan:
1 dl vehnäjauhoja
1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
25 g voi
Voiteluun muna
Kuorrute:
1 dl tomusokeri
2 1/2 tl vettä
Tee näin:
Sulata voi ja mittaa jauhot valmiiksi.
Kerää loput aineet pöydälle. Munien on hyvä olla huoneen lämpöisiä.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
Liuota hiiva maitoon ja lisää mausteet.
Lisää seuraavaksi kananmunat munien rakenne sekoittaen rikki.
Ala lisäämään jauhoja vähitellen. Jossain vaiheessa on hyvä siirtää puulasta syrjään ja jatkaa vaivaamista
käsin.
Alustuksen loppupuolella lisää sulatettu voi pienissä erissä jauhojen lisäämisen ohella.
Vaivaa taikinaa kunnolla.
Jätä taikina liinan alle kohoamaan vedottomaan paikkaan noin 30-40 min.
Kohoamista odotellessa voit valmistaa täytteen ja stroisselin.
Täytteessä vatkaa ensin kevyesti voi ja rahka vatkaimella sekaisin.
Sitten lisää mukaan vaniljakreemijauhe ja maito. Voit laittaa täytteen odottamaan jääkaappiin. Toki minulla se säilyi
sen pienen hetken kyllä ihan pöydälläkin.
Stroisselissa sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja nypi sitten voi kuivien aineiden kanssa sekaisin.
Kun pulla taikina on kohonnut kaada se jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa hetki.
Jaa sitte kahtia.
Kauli puolikkaasta taikinasta suorakaiteen muotoinen levy ja levitä puolet täytteestä levyn päälle.
Rullaa levy kuten korvapuusteja tehdessä.
Saat tästä taikinasta 2 x 24 cm Boston kakkua sekä yhden pienemmän 20 cm.
Suojaa siis vuoat leivinpaperilla.
Sitten leikkaa veitsellä rullasta paloja. Nosta palat pystyyn vuokaan mutta jätä palojen väliin kohoamisvara.
Toimi samalla tavalla toisen puolen taikinasta kanssa.
Kohota pullia nyt noin puoli tuntia ja voitele sitten munalla.
Ripottele päälle Stroisselia.
Paista Bosdal pullaa 200 astetta 30 min.
Jos haluat päälle vielä kuorrutteen sekoita tomusokeri ja vesitilkka ja kun pulla on jäähtynyt niin valuta kuorrute pullan päälle.
VINKKI! Voithan myös tehdä vain yhden Bosdal pullan ja lopusta taikinasta jotain muuta. Yhteen Bosdal pullaan 24 cm riittää puolet täytteen määrästä.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Onpas mukavaa lukea taikinaohje, joka on ihan sama, jolla aina teen itse pullat, sekä pitkot että erilaiset pikkupullat 🙂 Se on kaiketi meidän mummo-henkilöiden perusresähti 🙂
Pitää ihan kokeilla tämän ohjeen täytettäkin 🙂