On aika julkistaa Kinuskikissan tämän joulun jälkiruoka! Tähän jäätelökakkuun olen yhdistänyt kaikki suosikkimakuni. Ylellisen Baileys-jäätelön joukossa piilottelee piparkakkuja, jotka antavat jäätelöön jouluisen maun lisäksi kivasti rakennetta. Suklaatakaan ei ole unohdettu: siitä on muodostettu rapsahtava kuori. Päälle valutettu nougat muistuttaa Baileysin väriä ja piristää tummaa pintaa. Vapaaehtoinen lisuke on vielä itse keitetty kinuskikastike, jonka voi kaataa kakun ympärille. Sen joukosta nousevat esiin herukat punaisina väripilkkuina.

Kakun voi valmistaa pakastimeen odottamaan aaton herkutteluhetkeä. Suklaakuori pitää kakun muodossaan tavallista jäätelökakkua kauemmin. Silti kakku kannattaa tarjoilla samantien, sillä täytteen sulamisvauhti on samaa luokkaa kuin kaupan jäätelöissä.