21.3.2010
POHJA. Paista brownies-pohja ohjeen mukaisesti irtopohjavuoassa (halkaisija 24 cm).
Vaihtoehtoisesti tee keksipohja dominoista keksipohjaohjeen mukaan.
Irrota ja pese (paistamisen jälkeen) irtopohjavuoan reunus. Sivele reunukseen kasviöljyä pullasudilla tai talouspaperilla. Tässä kokeilin lisäksi ripotella päälle tomusokeria, mutta en havainnut sen auttavan merkittävästi valmiin kakun irrottamisessa. Jo öljy itsessään helpottaa sitä huomattavasti. Siisteimmin kakku irtoaa, kun kierrät vuoan sisäreunalle reunakalvon ennen täyttämistä.
Kiinnitä reunus paikoilleen.
Pistele pohjaan reikiä haarukalla.
Imeytä appelsiinimehu pohjaan. Kostuta erityisesti reunat.
TÄYTE. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon sitruunarahkavalmiste ja sokeri.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen.
Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.
KIILLE. Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita suklaakastikkeeseen.
Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi.
Kaada sitten vuokaan täytteen päälle.
Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia.
Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.
KORISTEET voi valmistaa melts-napeista tai valkosuklaasta, joka värjätään pastaväreillä. Tässä käytetty keltaisia ja oransseja melts-nappeja.
Sulata napit mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoittaen.
Käytä pursottamiseen n. 2 millin tyllaa tai pakastuspussia, jonka kulmaan leikkaat saman kokoisen aukon. Laita alustaksi esimerkiksi leikkuulauta ja sen päälle leivinpaperi. Pursota ensin terälehtien ääriviivat ja täytä ne sitten suklaasulalla. Heiluta leivinpaperia niin, että pinta tasoittuu. Nosta alusta jääkaappiin 5-10 minuutiksi, kunnes suklaan pinta jähmettyy.
Sulata tämän jälkeen oranssit meltsit ja pursota jähmettyneiden terälehtien päälle oranssi keskiosa. Nosta kukat hyytyneen kiilteen päälle.
Värjää valkosuklaasula vihreäksi pastavärillä.
Pursota sillä kiilteen päälle narsissien varret ja lehdet.
Nopeampi koristeluvinkki: vatkaa kerma vaahdoksi (kermavaahto-ohjeesta tarkemmat vinkit) ja halutessasi värjää se keltaiseksi tai oranssiksi pastavärillä. Pursotusmallistosta löydät esimerkkejä pursotustyyleistä. Pursota valitsemallasi tyylillä esimerkiksi rengas kiertämään kakun päällisosan ulkoreunaa. Ripottele kermavaahdon pinnalle nonparelleja ja/tai upota siihen värikkäitä pääsiäiskarkkeja.
pellavapaita: onpas taas valloittava yhdistelmä eri kakkujen ideoita ja lopputulos täysin uniikki pellavapaidan luomus! Ihanaa, ihanaa!! 💗💗💗
Tällä kertaa tämmöinen. Pohja: Digetivet + voi + 1 rkl öljyä + kaakaojauhetta.
Suklaatäytekerros tummasta suklaasta. Vaalea kerros on Hyytävän halloween-kakun ohjeella. Samoin se idea, että tein täytteeseen koloja, joihin laitoin sitruunakreemiä. https://www.kinuskikissa.fi/hyytava-halloween-kakku
Pinnalla tämän ohjeen kiva, helppo kiille, jonka kaunis kiilto ei kuvassa tule esille. En vain saanut sitä näkymään :/
Kakun pinnalla on suklaiset kököt, ohje Kuninkaallisesta kerroskakusta.
https://www.kinuskikissa.fi/kuninkaallinen-kerroskakku
Olen ihan tyytyväinen ideointeihini, hyvät ”pohjat” (Lisäys: pohjatiedot, tarkoitan) täältä aina löytää kaikkeen ja kun yhdistelee ”vanhoja tuttujaan”, niin syntyy uusia elämyksiä.
pellavapaita: no niin, tänne se brownie-pohja siis pääsi. 🙂 Kiva, että nostat esiin myös näitä vanhempia ohjeita! Hienosti onnistuttu kuvasta päätellen! 🙂
Tänään tein yhden kahvikakun lisäksi myös tämän kakun. Ohjetta noudattaen 28cm vuokaan, Brownies-pohjalla ja kiilteen päälle raastoin valkosuklaata, kun helpolla halusin päästä 🙂 Kiille onnistui hyvin. Jääkaapissa jäähdytin melkein kiisseli-asteelle ennen kaatamista kakulle. Määrä riitti hyvin noinkin laajaan kakkuun 🙂
Jennikatariina: olipa kiva yllätys saada palautetta tähän vanhaan reseptiin. Huomioin sinut viikon kommentoijana. 🙂
Aivan ihana resepti! Kakku aivan sulaa suussa, eikä ole yhtään liian makea! 👌🏻Tämä menee ehdottomasti vakioleipomusten listalle.
Kiitos tiedosta!
Eerika.T: voi pestä! Ihan ikuisuuksia eivät kestä (jossain vaiheessa voi revetä rikki), mutta pitkään kumminkin säilyvät.
Pystyykö noita reunakalvoja pestä vai onks ne kertakäyttösiä?
Kiitos jo etukäteen!
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kinuskikissa: 🙂💛🌞