Pyörrekakussa kakun osaset on laitettu päälaelleen: pohjasta on tehty kakulle kuori ja täyte piileskelee sen alla. Näin muodostuu unelmaisen pyöreä pinta. Pinnan voi koristella pursotuksilla tai massalla. Itse käytin omaa ylpeydenaihettani, vaniljamassaa, joka natsaa makunsa puolesta kakun vaniljaiseen täytteeseen. Vaniljan makeutta täydentää raikas mansikka, jonka voit korvata millä tahansa lempimarjallasi.

Lukuisista seeprakakuistani tuttu tekniikka toimii tässäkin. Kakun rakenne on seeprakakkujen tapaan hieman vanukasmainen. Toki kakun voi tehdä yksivärisenä mistä tahansa hyydykekakkutäytteestä. Koska kakun kova osa on pinnalla ja pehmeä alla, saattaa kuori lohkeilla jonkin verran leikattaessa.

Koristelussa tarvittava väline löytyy melko varmasti jokaiselta kotileipurilta. Perinteinen taikinapyörä on oivallinen koristelukäytössä, sillä sen avulla saa massasta leikattua kaunista kuvionauhaa. Kakun värit voi sitten valita tilaisuuteen sopiviksi, jolloin samoista ”aineksista” syntyy hyvinkin erinäköisiä versioita. Vaniljamassaa saa myös keltaisena, mustana ja valkoisena. Päivitäthän oman kakkusi kuvan Kinuskigalleriaan, niin päästään näkemään, miten idea elää teidän käsissänne. 🙂