Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Hopeatoffee ja dominosuklaa

17.9.2013

hopeatoffee_dominosuklaa

Syksy on tuonut tullessaan taas monia leipurikissalle mieluisia uutuuksia. Toinen näistä on Hopeatoffee, jonka häviäminen viisi-kuusi vuotta sitten kismitti kovasti tuon nostalgisen lakritsin ystäviä. Jäihän meille toki Kick-lakut, joista onkin tullut monenlaista täytettä ja kuorrutetta kehiteltyä. Hopeatoffeessa on kuitenkin enemmän salmiakin makuvivahdetta mukana. Rakenteeltaan se on selkeästi toffee – hieman ärsyttävästi hampaisiin kiinni jäävä tahmainen herkku. Hopeatoffeeta on kaipailtu niin, että minua on jopa pyydetty valmistamaan sitä itse tänne blogiin. Onneksi pääsin pälkähästä ja nyt saamme nautiskella aidosta Hopeatoffeen mausta. Ennätin käyttää Hopeatoffeeta jo Hopeatoffeetikkareissa ja tuskin se siihen jää. Myös blogista löytyviä muita lakritsiohjeita, joissa käytetään Kick-lakua, voi tehdä Hopeatoffee-versioina.

Lapsuudessani Hopeatoffeeta myytiin myös patukkana, joka oli sellainen ohut ja pitkä ”matto”. Se johdattelee muistoon, jossa eka- tai tokaluokkalaisena laskin koulumatkan varrella lumikasan päältä lakritsimatto poskessa. Tämä on jäänyt mieleen ehkä siksikin, että normaalisti äiti oli tarkka karkkien suhteen. Olisiko lakritsi ollut kaverin ostama ja minun kanssani jakama.

Toinen kauppareissulla mukaan tarttunut uutukainen on ihan oikea uutuus. Suklaan ja keksien sulautuminen toisiinsa (kekseistä suklaaksi tai suklaasta kekseiksi) on trendi, joka näyttää tuovan tullessaan yhä uusia tuotteita. Domino ja suklaa ovat uusin pari. Domino toi suklaaseen mukavaa rakennetta, mutta dominoiden maku kyllä hävisi suklaalle. Sokkotestinä dominoita ei välttämättä olisi joukosta tunnistanut.

Testasin dominosuklaata leivonnassakin ja se sopi hyvin muffinssien kuorrutteeksi. Sekoitin suklaasulan joukkoon hieman tuorejuustoa ja namia tavaraa tuli.

Kommentit (9)

kermis
Kinuskileipomo kermis
10.5.2015 18:19

kahvihiiri:Veit sanat suustani. 🙂

Kahvihiiri
17.6.2014 15:10

hopeatoffee on liian hyvää ollakseen totta 😀 saatan syödä koko pussin, ettei leivontaan jää yhtään namua.

Kinuskikissa
2.10.2013 10:19

moija: ajattelin ottaa tämän tuotteen testiin, kunhan päästään vähän lähemmäksi joulusesonkia. 🙂 Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta!

moija
29.9.2013 17:37

Onko Kinuskikissa huomannut kaupan maitohyllyllä piparkakun makuista rahkaa? Arlan merkkistä, ruskea paperi ja 200 gramman pakkaus. Jouluksi siitä voisi tehdä vaikka juustokakun! 😀

Spiraali
18.9.2013 14:04

En minäkään ole huomannut Dominosuklaata. Olen jonkin aikaa pyrkinyt ottamaan vähän etäisyyttä suklaahyllyihin, syytä ei ole vaikea arvata, ja kääntänyt pääni toisaalle suklaahyllyn kohdalla. Nyt on ihan pakko lopettaa boikotti! 😉

Kinuskikissa
18.9.2013 13:13

Tosiaan Maraboun suklaasta on kysymys. Ja varmasti tunnistat sen pakkauksesta kun kohdalle osut, Domino-logo on kyllä näyttävästi esillä. 🙂

myy94
18.9.2013 09:58

Empä oo kauheesti karkkiosastolla kaupassa kierrelly 😀

elate
17.9.2013 17:45

Maraboun uutuus on tuo Dominosuklaa. Aika hyvin olet kaupassa onnistunut välttämään, jos et siihen vielä ole törmännyt – vähän joka ketjun kaupassa se on esillä ihan näkyvästi.

myy94
17.9.2013 15:56

Oisin toivonut parempaa kuvaa tuosta dominosuklaan paketista, et edes merkkiä maininnut.

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa