23.04.2016   1 kommentti

Suuri simavertailu


simatesti

Erilaisia simavaihtoehtoja löytyy ruokakaupoista pullotolkulla. Mikä näistä olisi paras kotisiman korvike vai onko sellaista? Päätin ottaa asiasta selvää ja kutsua koolle pienen maisteluraadin. Otin testiin kaikki S- ja Citymarketeista löytyvät simat. Joukossa oli sekä muovipulloissa myytävää edullisempaa simaa että kotisimaksi itseään tituleeraavia lasipulloissa myytäviä hinnakkaampia simoja.

Raatiin osallistui neljä aikuista. Lisäksi kahdelle 9-vuotiaalle lapselle annettiin yksittäisiä maistiaisia. Lasten kommentteja ei ole tuloksissa mukana, mutta todettakoon taulukon ulkopuolelta, että alkoholittomat ”limsasimat” saivat kannatusta lasten keskuudessa. Ehkä tavallista limsaa muistuttava maku oli tutumpi heille, kun vertailukohta aitoon kotisimaan ei ollut niin vahvana mielessä. Meidän aikuisten mielestä useat testin simoista eivät oikeastaan edes muistuttaneet simaa. Raadin suuhun monissa oli kummallisia, tunnistamattomia sivumakuja. Eroja kuitenkin löytyi heikosta parempaan.

Kaikki testisimat eivät suinkaan sisältäneet tyypillisiä kotisiman raaka-aineita, minkä vuoksi sokkotestinä tehdyssä maistelussa simamaisuutta jäätiin kaipaamaan. Vain kolmessa simassa oli käytetty fariinisokeria (Kaskein, Wanhan Porvoon Fabriikki ja Spring). Näistä kaksi ensin mainittua sisälsi sitruunaa. Muissa sitruuna oli tiivisteenä tai sitä ei löytynyt lainkaan. Lähimmäksi aitoa simaa pääsi Wanhan Porvoon Fabriikki, jossa myös ainekset vastasivat eniten kotitekoista simaa. Makuaisti on lahjomaton!

Plus-pisteitä olisi herunut pullosta löytyvistä rusinoista – tällaistakin valmissimaa on joskus myyty. Tällä kertaa mikään sima ei saanut irtopisteitä rusinoista. 🙂

Testin lopputuloksena jyvät erottuivat akanoista. Kalliit ”kotisimat” eivät lunastaneet odotuksia kuin voittajasiman osalta. Raati oli yksimielinen siitä, että yksikään valmissima ei vetänyt vertoja aidolle kotisimalle.

Raati pisteytti simat asteikolla 1-5. Kommentit on kirjattu ylös sokkona ilman tietoa siman ainesluettelosta. Muita huomioita -sarakkeeseen on kerätty huomionarvoisia poimintoja etikettien ainesosaluettelosta.

Merkki €/litra Alkoholi-
pitoisuus
Raadin
kommentit
Muita huomioita Pisteet
1=heikoin
5=parhain
Vip

sima-1

1,79 € 0,7 % Liian makea, päärynäinen, hiilihappoinen, laimea, aika hyvä Omenatäysmehua, omenaviiniä 2,5
Marli

sima-2

1,97 € 0,8 % Rusinainen, perus kaupan sima, outo maku Rypäle- ja valkoherukka-
täysmehutiivistettä, hunajaa
2,8
Wanhan Porvoon Fabriikki

sima-4

3,98 € 0,8 % Sitruunainen, hyvä siman maku ja hapokkuus, makea Ainesluettelon perusteella lähinnä kotisimaa sisältäen fariinisokeria, sitruunaa ja hiivaa 4,7
Marli kotisima

sima-3

3,97 € 0,5 % Laadukkaan makuinen, jokin jännä/erikoinen sivumaku, liian makea, saisi olla hapokkaampi Hedelmäviiniä 2,5
Kaskein juhlasima

sima-5

3,99 € 0,8 % Jokin kumma (hiivan?) sivumaku, rusinainen, kotisiman maku, laimea, liian vähän sitruunaa 2,7
Spring

sima-6

1,32 € 0 % Suorastaan epämiellyttävä maku, ei muistuta simaa, esanssinen, limsa Omenatäysmehutiivistettä 1
Mehukatti

sima-7

2,59 € 0 % Limsan ja siman välimuoto, raikas, lasten suosikki Rypäletäysmehutiivistettä, hunajaa 2,2

Jaa yhteisöpalveluissa