Kesän Kinuski-Sanomat

Pääkirjoitus


Osallistu heinätempaukseen!



Osallistumisaikaa 31.7. saakka.

Toivepuodin uutuudet


Baseball-, jalkapallo-, koripallo- ja golf-teemaiset kattaustarvikkeet pitävät sisällään mukeja, lautasia ja lautasliinoja.

* * *


Isolla silikonimuotilla teet kiven tai puun kuviota jäljittelevän pinnan sokerimassasta.

* * *
Kinuskikissan käyttämä Kaiserin irtopohjavuoka saatiin Toivepuotiin nyt myös pienemmässä koossa (20 cm).

* * *


Säihkettä koristeluun kultaisilla koristelurakeilla. Isosta pussista riittää kokonaisen kakun kuorrutteeksi.

* * *


Aloittelevan koristelijan unelmasetti, jossa 5 erilaista tyllaa, ruusunaula ja 12 kertakäyttöistä pursotinpussia. Sopii vaikka lahjaksi!

* * *


Rolkem-efektisävyjä kehutaan ainutlaatuisiksi hohtoväreiksi. Sävyinä kultainen, hopea ja kupari.


Katso täältä kootusti Toivepuodin uutuudet.

Tunnista erot suklaamerkeissä!



Keväällä tuli erään reseptin yhteydessä esiin lukijapalautteen pohjalta tilanne, jossa tummaa suklaata sisältävä jälkiruoka ei jähmettynyt odotetusti. Heräsi epäilys, että syynä oli käytetty suklaamerkki. Päätin testata asiaa ja tulos vahvisti epäilyn.

Testissä oli seitsemää eri suklaata, mm. Panda, Fazer Talousuklaa, Fazer tumma suklaa, X-tra ja Pirkka . Tein testin suklaakuorrutteen suhteella eli sulattamalla 75 g suklaata puoleen desilitraan kuohukermaa. Kaadoin testikuorrutteet lautasille ja annoin niiden jähmettyä yön yli.

Seuraavana päivänä kuorrutteet olivat jähmettyneet hyvin tanakoiksi kahta lukuun ottamatta. Fazerin tumma suklaa oli hieman löysempää kuin muut kuorrutteet, mutta Fazerin Taloussuklaa oli jättänyt kuorrutteen suorastaan valuvaiseksi.

Nämä erot on tärkeää tiedostaa, kun tekee kuorrutteita tai täytteitä. Taloussuklaa erosi muista suklaista siinä, että sen ainesluettelossa oli mainittu kaakaomassan sijaan kaakaojauhe. Liekö tämä sitten ratkaiseva suklaan käyttäytymistä selittävä tekijä.

Touko- ja Kesätempausten voittajat

Toukokuussa tempauksen aiheena oli vaniljamassan hyödyntäminen leivonnaisten koristelussa.



Kääretorttutorni kohoaa korkeuksiin rakennusmestari mariksen loihtimana! Täytteessä herkullinen kermaliköörin ja mustaherukan yhdistelmä. Palkinto: Kinuskikissa-esiliina.




Sokeriruusu laittoi vaniljamassan kukkimaan. Kuningatarkakun koristelun värit mukailevat kauniisti täytteen makuja. Palkinto: Toivepuodin lahjakortti.




Kukkateema jatkuu myös Karkkimörön ruusukakussa. Ensimmäinen massakakku ja näin upea lopputulos! Palkinto: Kinuskikissan vaniljamassoja. Uusia luomuksia odotellessa! ;)


Kesäkuussa tempauksen aiheena oli lettukestit.



Lettuja purkissa! Heidiii:n ideoimat lettuja ja rahkaa yhdistävät purkit voi ottaa vaikka retkievääksi. Palkinto: tuotepalkinto sisältäen sokerimassaa, Wilton 1B -kukkatyllan, jäätelömuotin ja lakritsijauhetta.




Jauhopussin vohvelikeksit ovat kertakaikkisen inspiroivia! Mansikkarahkasta ja kermavaahdosta tehty täyte kruunaa nautinnon. Palkinto: Toivepuodin lahjakortti.




Nämä pikkuletut Toffe on valmistanut papan ohjetta mukaillen. Rapeuden salaisuutena on vichy! Palkinto: Kinuskikissan kirja.

Makuraati testaa: kasvivispit

Kokoonnuimme Apukissojen kanssa testailemaan kasvipohjaisia vispejä, joita löytyy markkinoilta kolmea sorttia. Huomioimme maun lisäksi tuotteen vaahtoutuvuuden sekä vaahdon tilavuuden. Löydät testitulokset kokonaisuudessaan kasvivispien vertailusta. Tässä kuitenkin tulokset tiivistettynä.


Planti kaurapohjainen vispi

Makua arvioitiin turhankin voimakkaaksi. Kiinteä rakenne jo ilman vaahdotusta. Vaahdon tilavuus kuohukermaa vastaava. Testin jämäkin vaahto, sopii parhaiten pursotteluun.

* * *


GoGreen kaurapohjainen vispi

Neutraali, kivan makuinen. Vaahdon tilavuus kuohukermaa vastaava. Vaahto juuri ja juuri pursotettavaa. Muuttui hieman jämäkämmäksi jääkaapissa, joten pursotuspussi kannattaisi laittaa viileään ennen pursottamista.

* * *


Alpro soijapohjainen vispi

Makeaa, hyvää, lempparia - mutta sisälsi sokeria, mikä ei välttämättä hyvä asia käytettäessä tavallisen kerman sijaan. Tilavuus laajeni eniten eli 1,5-kertaiseksi kuohukermaan nähden. Testin pehmein vaahto.

Kuukauden vinkki: vaahtojen tilavuudet

On väliä, mitä kermatuotetta käytät, sillä vaahtojen tilavuudet vaihtelevat hyvinkin suurilla eroilla. Näin ollen esimerkiksi kuohukerman vaihtaminen Alpron soijavispiin tarkoittaa, että tarvitset vähemmän vispiä kuohukermaan nähden. Huomioi tämä reseptejä muokatessasi!

1 dl vaahdottamatonta tuotetta muuttuu vaahdotettaessa:

  • Kuohukerma: 2 dl
  • Vispikerma: 2,5 dl
  • Planti kaurakerma: 2 dl
  • GoGreen kaurakerma: 2 dl
  • Alpro soijakerma: 3 dl


Kinuskikissa taikoo



Raparperipiirakka on kesällä suosikkiherkkuni, ja purkissa sen erilaiset kerrokset pääsevät upeasti näkyviin. Purkin voi ottaa vaikka retkievääksi: kansi vain kiinni ja reppuun! Resepti löytyy Kinuskikissa taikoo -kirjasta, joita Toivepuoti myy Kinuskikissan signeeraamina.

Kinuskikissan kauppakassi

Tällä palstalla Kinuskikissa poimii esittelyyn kiinnostavia tuotteita.


Kaikenlaisia vegaanisia "korvikkeita" on putkahtanut kauppojen hyllyille kiihtyvää tahtia. Itse otin testiin leikkeleen. Peukku kääntyi ylöspäin.



Olen tehnyt pitkään myslini itse, mutta vihdoin löysin kaupasta terveellistä JA hyvän makuista granolaa! AXA:n granolassa on täysjyväkauraa, auringonkukansiemeniä, ruishiutaleita, ohrahiutaleita, pakastekuivattuja mustaviinimarjoja ja vadelmia. Per 100 g: kuitua 18 g, proteiinia 11 g, sokereita 6,5 g. Kannattaa testata myös AXA:n terveellisemmät murot, joissa on täysjyväkauraa, kvinoaa ja vadelmaa, eikä yhtään lisättyä sokeria. Per 100 g: kuitua 10 g, proteiinia 13 g, sokereita 6,2 g.



Kaneli-kardemummatuorejuusto lupasi todella hyvää, kun mukana oli lempimausteeni. Maku oli valitettavasti pettymys. Valio Violan tuorejuustoista tuttu makeus oli poissa, tilalla selvästi "juustomaisempi" maku. Tuote sisältääkin enemmän suolaa ja vähemmän sokeria kuin esimerkiksi vaniljatuorejuusto.



Välillä resepteissä (esimerkiksi klassinen Rex-kakku) törmää neliskanttisiin, makeisiin kekseihin. Pitkän metsästyksen jälkeen löysin Marie-kekseiltä maistuvia neliskanttisia keksejä Eestin Herkusta. Myös muut virolaisia elintarvikkeita myyvät kaupat pitävät näitä mahdollisesti valikoimassaan. Kuvassa näkyvät merkit vastaavat toisiaan. Yhdessä paketissa on 16 keksiä.

Kinuskiesittelyssä puuris



Sarjassa tutustutaan Kinuskeihin. Puuris vastasi Kinuskikissan kysymyksiin.

Kesälahja sinulle tai kaverille



Toivepuodissa on kesän ajan useampi kampanja menossa ja yksi niistä on kesälahja. Käyttämällä koodia LAHJAKESÄ17, saat lahjapaketin tuotteet 25 %:n alennuksella. Tilauksessa voi olla mukana muitakin tuotteita, kunhan muistat näpytellä koodin ostoskorivaiheessa kenttään "Anna kuponkikoodi". Tarjouspaketista löytyy Kinuskikissa taikoo -kirja, Kinuskikissan pieni levityslasta, vaaleanpunainen vaniljamassa sekä Kinuskikissan pannunalunen. Tilaa yhdessä tai erikseen esimerkiksi hääparille tai rippilapselle. Tarjous on voimassa heinäkuun loppuun asti.

Heinäkuun reseptitärppi



Kaupan valikoimista löytyy joka makuun oma tuutti tai tötterö, mutta jäätelöllä voi herkutella terveellisemminkin, kun hyödyntää tuoreita marjoja ja hedelmiä. Blogin jäätelöresepteistä voit ottaa kokeiluun esimerkiksi nämä smoothie-jäätelöt. Toivepuodista löydät myös hauskat jäätelömuotit ja -tarvikkeet.

Häähuumaa Toivepuodissa



Kesä on hääsesonkia ja viime hetken valmisteluissa kannattaakin kurkata Toivepuodin häätarvikkeet-kategoriaa. Löydät sieltä kaiken somisteista hääkakun koristeisiin. Jos monikerroksisen kakun leipoo itse, kannattaa tukena käyttää kakkupylväitä ja kakkualustoja.

Mielipiteesi on minulle tärkeä!

Koitko Kinuski-Sanomat hyödylliseksi?