26.11.2007   32 kommenttia Kategoria: Syksy,  Täytekakut
Erityisruokavaliot: Pähkinätön

Ruskakakku


Tämän vuoden isänpäivä oli aivan erityinen, sillä oma mieheni juhli sitä ensimmäistä kertaa isänä ja molempien isät vaarina ja fafana. Kakun paikka, ei voi muuta todeta. Koska meillä oli samana viikonloppuna muutto uuteen asuntoon, olin tehnyt kakun kaukaa viisaana pakkaseen. Myös marsipaanikoristeet oli tehty valmiiksi. Vain suklaakuorrutuksen tein ennen h-hetkeä.

Muistaakseni en ole aiemmin tehnyt suklaakuorrutteista kakkua. Sen verran tästä ensimmäisestä jäi hampaan koloon, että tulen takuulla yrittämään toistekin! Syöjien onneksi kakku sai päälleen kaksi kerrosta kuorrutetta, eikä kumpikaan onnistunut toivotulla tavalla. Kolmatta kertaa en lähtenyt enää yrittämään täydellisempää lopputulosta - joku raja sentään minunkin perfektionismilla. Ensimmäisen kerroksen tein kakun alkuperäisellä kuorruteohjeella, mutta mokomasta tuli paksua ja jotenkin rakeista. Toisen tein ihan perus suklaakuorrutteen ohjeella, mutta kuorrutteeseen jäi harmittavaa epätasaisuutta, kuten kuvistakin on selvästi havaittavissa.

Minulla on tosin teoria siitä, mikä kuorrutteen teossa meni mönkään. Ohjeessahan käsketään ykskantaan kuumentamaan kerma kiehumispisteeseen ja sulattamaan siihen suklaa. Uskoisin, että kermaa olisi pitänyt jäähdyttää hetki ja lisätä suklaa vasta sitten. Suklaahan ei sula tasaiseksi liian kuumalla lämmitettäessä vaan tulee kokkareiseksi. Ehkä tässäkin lähes kiehuvaan kermaan sekoittaminen sai aikaan saman ei-toivotun reaktion. Toinen vaihtoehto olisi ehkä ottaa kerma pois liedeltä jo hivenen aikaisemmin. En uskaltanut tätä tehdä, koska pelkäsin, että liian haaleaan kermaan suklaa ei sula. Mutta uutta oppiaksenihan minä näitä juttuja teen ja tästä tuli taas kokemusta roppakaupalla. Kinuskikissa kommentoi 9.2.09: nyt suklaakuorrutteen ohjetta on muutettu.

Kakun sisus on löydös Mihakolta, joten alla olevat teko-ohjeet on kopioitu sieltä. Muutin kuitenkin ainesosien suhteita melko lailla. Alla siis resepti kuten kakun itse valmistin. Pohjan tein kaksinkertaisena. Siitä tuli sopiva halkaisijaltaan 22 cm vuokaan. Täytteen tein kolminkertaisena. Liivatejauheen korvasin liivatelehdillä ja vähensin määrää puoleen (käytän yleensä liivatteita aina ohjetta vähemmän - tässä ohjeessa sulatettu valkosuklaa jähmettää kakkua jo itsessään). Lisäsin myös täytteeseen rouhittua tummaa suklaata (inspiraatio eräästä eestiläisestä jäätelölaadusta).

Kuorruttamisen jälkeen laitoin kakun ympärille Lidlistä ostettuja vohveleita. Idea on Kaurislapselta. Tein suklaakuorrutteen 150 g:sta tummaa suklaata ja sitä jäi reilusti yli. Käytin tätä liimana vohveleiden kiinnittämisessä.

Ruskalehdet ovat marsipaania. Värjäsin valkoista marsipaania elintarvikeväreillä keltaiseksi, punaiseksi ja vihreäksi. Sitten sekoittelin niitä keskenään eri sävyiksi, joita kaulitsin yhdessä levyksi. Levystä otin muratti- ja ruusunlehti-muoteilla kuvioita. Muotoilin tinapaperista sormenpaksuisia tikkuja ja asettelin lehtiä niiden päälle kovettumaan "käpristyneeseen" muotoon. Annoin kovettua seuraavaan päivään. Sitten nostelin ne kannelliseen rasiaan säilytettäviksi (ei kuitenkaan vieläkään jääkaappiin!). Kovettuneitakaan koristeita ei kannata latoa päällekkäin. Olen huomannut, että silloin ne saattavat pehmentyä uudelleen.

Valmiisiin ruskalehtiin suihkutin hopea/helmiäis-sprayta "huurteeksi". Kakun päälle vuolin vielä valkosuklaasta pieniä hippusia lumihiutaleiksi.

Appelsiini-suklaakakku

Pohja:

4 valkuaista
100 g tummaa suklaata
50 g voita tai margariinia
4 keltuaista
2 dl sokeria
½ dl appelsiinimehua (vasta puristettua mieluiten)
1 appelsiinin raastettu kuori
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
3 liivatetta
3 dl kermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
100 g valkosuklaata
2-3 rkl kiehautettua vettä/appelsiinimehua
50 g rouhittua tummaa suklaata

Kuorrutus:
Alkuperäinen ohje:
100 g tummaa suklaata
n. 35 g kermaa

Tämä tuli oman kakun päälle:
Suklaakuorrute


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita suklaa-voi-seos keltuaisvaahtoon. Lisää appelsiinimehu ja kuoriraaste.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi keltuais-suklaa-seokseen lastalla sekoittaen. Lisää lopuksi varoen valkuaisvaahto taikinaan. Kaada taikina irtopohjavuokaan (22-24 cm) ja paista kypsäksi 175 asteessa (n. 30-40 min). Anna jäähtyä ennen kuin leikkaat kakun kahteen osaan. Puhdista vuoka ja leikkaa pohjalle leivinpaperi kakun kokoamista varten.

Aloita täytteen tekeminen laittamalla liivatelehdet likoamaan. Rouhi suklaa. Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa ja sekoita tuorejuuston kanssa. Lisää kermavaahto. Kiehauta neste ja lisää liivatteet. Sekoita täytteeseen. Lisää lopuksi suklaarouhe.

Laita kakun puolikas vuoan pohjalle. Lisää täyte ja sen jälkeen toinen kakun puolikas. Peitä kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Kuorrutus: Kiehauta kerma ja sulata suklaa siihen. Sekoita tasaiseksi, kaada kakun päälle ja levitä lastalla. Anna jähmettyä kylmässä.

Jos teet päälle suklaakuorrutteen, kts. yllä mainitsemastani linkistä teko-ohje.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
16 tassutusta

Kinuskikumppani

Kinuskikissan raparperireseptit



Nämä ihanuudet löydät raparperiresepteistä »

Toivepuodin kesäarvonta!

Kinuskikissa taikoo klassikoita

Kinuskikissan signeeraamat Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon -kirjat löydät Toivepuodista »

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Kumppanit

meira_leivontatuotteet_kevat

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit

valio-tammikuu
suomi100