18.08.2017   8 kommenttia Kategoria: Klassikot,  Muut juhlapöydän kakut,  Täytekakut
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Rex-kakku eli radiokakku


Rex-kakku edustaa 50- ja 60-lukujen kakkutrendiä. Säännöstelyn loputtua saatiin herkutella vähän ”överimmin” eikä voissa ja sokerissa pihistelty. Rex-kakku oli aikanaan moderni, koska valmistamiseen ei tarvittu uunia. Sen näyttävässä leikkauspinnassa vuorottelevat ohuiden keksien ja kreemitäytteen muodostamat kerrokset. Neliskanttisten Rex-keksien valmistus on nykyään lopetettu, mutta korvaavia keksejä löytää pienellä etsimisellä (kts. vinkki).

Kakku tunnetaan myös nimellä radiokakku. Nimitys saattoi tulla siitä, että reseptiä jaettiin ruotsalaisessa radio-ohjelmassa. Myös kakun ulkonäkö muistutti tuohon aikaan yleistä radiota. Rakkaalla kakulla on muitakin nimiä; mm. kellarikakku, keksikakku ja jääsuklaakakku.

Vinkit:

  • Neliskanttiset Selga- ja Kalev-merkkiset keksit sopivat hyvin Rex-kakkuun. Ne muistuttavat maultaan Marie-keksejä. Saat niitä esimerkiksi eestiläisiä elintarvikkeita myyvistä erikoiskaupoista. Voit kuitenkin käyttää kakkuun myös voileipäkeksejä, kun kostutat ne makeutetulla maidolla. Jos löydät kaupoista muita tämän tapaisia keksejä, vinkkaathan kommenteissa!
  • Keksien kostutukseen voi käyttää myös kahvia.
  • Kakku säilyy jääkaapissa useita päiviä. Sen voi myös pakastaa.

Keksikerrokset:
n. 27 neliskanttista keksiä

Kostutus:
¾ dl maitoa

Suklaakreemi:
250 g kookosrasvaa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 munaa
3 dl tomusokeria


Vuoraa pieni leipävuoka (pohja 9 x 25 cm) tuorekelmulla. Asettele kelmu mahdollisimman sileäksi. Tämä helpottuu, kun sivelet vuoan pintaan ensin kevyesti öljyä.

Kostuta keksit sudin avulla kummaltakin puolelta.

Sulata kookosrasva kattilassa miedolla lämmöllä. Älä päästä rasvaa kiehumaan. Ota liedeltä ja sekoita joukkoon kaakaojauhe. Vatkaa munat ja tomusokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kaakaoseos.


Levitä vuoan pohjalle ohut kerros suklaakreemiä. Asettele päälle keksejä vieri viereen. Leikkaa kekseistä sopivan kokoisia paloja saadaksesi niistä yhtenäisen pinnan. Jätä keksien ja vuoan reunan väliin muutaman millin rako, jotta saat suklaakreemin reunustamaan kakkua. Levitä päälle suklaakreemiä. Jatka näin, kunnes kakussa on kolme täyteväliä ja neljä kerrosta keksejä. Säästä pieni määrä kreemiä myös viimeisen keksikerroksen peitoksi.

Anna olla jääkaapissa yön yli. Kumoa tarjoilulautaselle ja poista kelmu. Koristele siivilöimällä päälle tomusokeria. Käytä sabluunana kakkupapereita tai pitsejä.

Resepti on julkaistu Unelmien Talo&Koti -lehdessä ilmestyvässä Kinuskikissan leivontakoulussa numerossa 6/2017.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
35 tassutusta

Kinuskikumppani

10-vuotisale Toivepuodissa 30.11. saakka

Toivepuodin marraskuun arvonta



Kinuskikissan Toivepuoti on Suomi 100 -teemassa kiinni erilaisilla sinivalkoisilla tuotteilla. Tämän kuun arvonnassa voi voittaa sinistä sokerimassaa, pienen Suomi-muotin, Suomi 100 -lautasliinoja, kakkukynttilät ja ilmapalloja.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

suomi100

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit