suklaarullat1

suklaarullat2

Pitsimäisistä suklaarullista saa valloittavia asetelmia kakkujen päälle. Mitä ohuempaa pursotusta ja isompia rullia, sen hennommat ja hauraammat koristeet. Lue suklaakoristeiden ohjeesta tarkemmat vinkit mm. sopivan suklaamerkin käytöstä.

Minä olen tottunut tekemään suklaan pursottelut käyttämällä pientä pursotuspussia, pieniaukkoista (näissä 1 mm) tyllaa ja liitintä. Myös kaksinkertaisesta leivinpaperista taiteltu tötterö soveltuu pursotteluun, mikäli sellaisen osaa taitella.

Koristeet laitetaan jähmettymisen jälkeen pakkaseen, joten voit tehdä ne viikkojakin etukäteen valmiiksi. Jäädyttäminen antaa vähän enemmän peliaikaa, kun leivinpaperit irrotetaan koristeista ennen kakun koristelua. Kannattaa silti toimia nopeasti, sillä suklaa sulaa nopeasti käsissäsi.

Jos vaikka jokainen tekele ei onnistuisikaan aivan täydellisesti, isossa rulla-asetelmassa ei pieniä epätäydellisyyksiä kukaan huomaa. Rullat saavat olla omia yksilöitään. Pitsirulla-asetelmaan saan lisää mielenkiintoa tekemällä erikokoisia ja -värisiä rullia. Esimerkki juustokakun koristelusta pitsirullilla löytyy appelsiini-valkosuklaakakun yhteydestä.

Itse tein suklaarullia neljällä eri tyylillä. Kukin valitkoon näistä mieleisensä, kokeilkoon kaikkia tai ideoikoon muita. 🙂

Suklaapitsikoristeet

Yksittäisen rullan voit tehdä leikkaamalla leivinpaperista neliön, joka on leveydeltään 3 – 4 cm isompi kuin haluamasi suklaarullan leveys. Pursota suklaata ristiin niin, että saat vinon ruudukon. Jätä kolmelle reunalle 1 – 2 cm kokoinen ”marginaali”. Anna suklaan seistä hetken aikaa pöydällä. Kääri leivinpaperi sitten rullalle. Leivinpaperi tulee kaksin kerroin kuvan alalaidassa näkyvän pursottamatta jätetyn alueen verran (joka kiertyy siis rullan päälle). Näin pursotetun alueen ylä- ja alalaita koskettavat toisiaan rullan sisällä ja koristeesta tulee täysi ympyrä. Saat pysymään paperin rullalla laittamalla esimerkiksi klemmarit kummallekin sivulle tai kiertämällä ympärille pussinsulkijoina käytettävää rautalankaa.

suklaarullat_1

Kerralla isompi määrä rullia syntyy isommasta leivinpaperipalasta. Teippaa rullalle pyrkivä paperi pöytään kiinni maalarinteipillä. Kääri pursottelun jälkeen samaan tapaan rullalle kuin edellä. Mitoita rullan koko katsomalla sisäpuolelta, että pursotetun suklaa-alueen ylä- ja alareunat koskettavat toisiaan. Iso leivinpaperipala pysyy rullalla itsestäänkin, mutta tarvittaessa auta klemmarein.

suklaarullat_2

suklaarullat_3

Kolmannessa versiossa leivinpaperin koko mitoitetaan niin, että se on juuri talouspaperin hylsyn sisäpinnan kokoinen. Täytä suklaaruudukolla koko alue. Siirrä leivinpaperi varovaisesti sisään hylsyyn – se pitää leivinpaperin muodossaan.

suklaarullat_4

suklaarullat_5

Helpoin ja takuuvarmasti onnistuva tapa näkyy alla olevan kuvan alareunassa: leikkaa talouspaperin hylsy pituussuunnassa kahtia ja aseta leivinpaperi sen päälle. Näin syntyy kivoja puoliympyrän muotoisia koristeita.

suklaarullat_6

Laita koristeet ensin jääkaappiin jähmettymään ja siirrä sieltä pakkaseen. Poista leivinpaperit jäätyneistä koristeista ja asettele turhia aikailematta kakun päälle.