Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Nyt leivotaan muistoja – katso ohjeet ja palkinnot!

8.12.2014

Jouluperinteet kirvoittavat mieleeni ihania hetkiä lapsuuden jouluista ja erityisesti jouluvalmisteluista, joissa leipominen oli tärkeässä osassa. Yksi mieleenpainuva traditio oli piparileipojaiset isosiskon kanssa. Pipareita paistettiin monta pellillistä ja välillä urakoimme piparkakkutalonkin. Kuorrutteita tehtiin monia värejä ja nonparellit pomppivat pitkin keittiötä.

piparkakkutalo
Kuva vuodelta 1988 eli minä 11-vuotiaana. Onnittelemme siskon kanssa toisiamme hyvästä työstä! 🙂

Minkä reseptin äärellä sinä herkistyt muisteloihin? Jaa meille rakas joulumuistosi ja siihen liittyvä resepti leipomossasi. Kolmelle sykähdyttävimmälle tarinalle annetaan 50 €:n lahjakortti Lidliin sekä Kinuskikissan seinäkalenteri vuodelle 2015.

lidl-lahjakortti kalenteri_2015_sidebar

  • Lisää leipomoosi resepti ja kuva leivonnaisesta, joka tuo mieleesi rakkaan joulumuiston. Kirjoita muistosi reseptin johdantoon.
  • Valitse kategoriaksi ”Joulumuisto-tempaus”. Liitä resepti myös johonkin toiseen kuvaavaan kategoriaan (Leivokset, Pikkuleivät, Suolaiset piirakat yms.).
  • Useammallakin eri reseptillä osallistuminen on sallittua!
  • Tempaus kestää joulun yli aina 2.1. saakka.
  • *Vinks* Eikö sinulla ole vielä leipomoa? Tutustu ohjeeseen, joka neuvoo oman leipomon perustamisessa!

    Ihanaa ja muistojen täyttämää joulun aikaa!

    Kinuskikissa

    Kommentit (5)

    Kinuskikissa
    10.12.2014 12:10

    nalamuru: resepti saa liittyä löyhästi muistoon, se voi olla esimerkiksi samalta aikakaudelta ja toki saat jatkokehitellä reseptiä.

    Kiitos Patarouva! 😀

    nalamuru
    Kinuskileipomo nalamuru
    10.12.2014 10:32

    Ihana tempaus jälleen kerran. Pitääkö reseptin olla juuri se muistojen leivonnainen vai saako sitä vanhaa reseptiä muokata uuteen muotoon/ kehitellä uutta reseptiä?

    Patarouva
    9.12.2014 17:05

    Onpa kokoa ja näköä sisarusten piparkakkutalossa. Hieno ja näyttävä on. Ei ihme että Kinuskikissasta tuli juuri Kinuskikissa! Kädenpuristus täältäkin! 🙂

    Kinuskikissa
    9.12.2014 16:41

    mari-johanna: käy oikein hyvin! 🙂

    mari-johanna
    Kinuskileipomo mari-johanna
    9.12.2014 14:40

    Moi kinuskikissa! Lisäsinjuuri tuollaisen muistoja herättävän reseptin viime viikonloppuna, eli tuo mummun ihanat piparit.Voinko enää sillä osallistua, jos liitän sen myös tuonne joulumuisto sarjaan ja ehkä kerron fiiliksiä vielä tarkemmin? Nyt muistelin menneitä vain muutamalla lauseella.

    Kinuskikissan kumppanit

    https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

    Sosiaalinen media

    Verkkokauppa