26.07.2016   4 kommenttia Kategoria: Jäätelöt,  Jälkiruoat,  Kesä,  Muuta makeaa
Erityisruokavaliot: Gluteeniton,  Liivatteeton

Nutella-jäätelöpuikot


nutella-jaatelopuikot

nutella-jaatelopuikot-2

Kinuskikissa taikoo -kirjaa varten listasin klassikoita, jotka ovat olleet minulle erityisen rakkaita ja mieleenpainuvia. Yksi jäätelöaltaan suosikkini on Muru Eskimo. Kirjaan se päätyi jäätelökakuksi, mutta kesällä halusin kokeilla saman tapaisten jäätelöpuikkojen valmistamista itse. Hyvin onnistui! Jäätelön parhaan osuuden eli sisältä löytyvän nougat-täytteen tein Nutellasta.

Tutkailin jäätelöiden suklaakuorrutteiden ohjeita pääosin ulkomaisilta sivustoilta ja monissa tuntui olevan käytössä nimenomaan kookosöljy. Tarkka syy tähän ei minulle selvinnyt, mutta voisin kuvitella sen liittyvän jäisen suklaan rakenteeseen. Suklaa loksahteli ja suli suussa aivan kuten kaupan jäätelöissä. Kuorruttaminen oli paljon helpompaa kuin osasin odottaakaan. Jäätelö ei sulanut lainkaan suklaaseen kastettaessa. Suklaa-kookosseos oli niin juoksevaa, että ylimääräinen valui kauniisti pois jättäen kuorrutteen juuri sopivan ohueksi. Kookos maistui kuitenkin jonkin verran, joten mikäli se epäilyttää, voisi korvaajana kokeilla voita tai kermaa. Kertokaa, mihin ratkaisuun päädytte!

Muru Eskimo -jäätelöt

8 kappaletta (pieniä)

Nutella-sydän:
n. ½ prk (à 350 g) Nutella-pähkinäsuklaalevitettä

Jäätelömassa:
1 iso muna
2 ½ rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
½ dl glukoosisiirappia

Kuorrute:
100 g tummaa suklaata
½ dl kookosöljyä
1 dl hasselpähkinärouhetta

Lisäksi:
kertakäyttöisiä muovimukeja (tilavuus 1 dl)
puisia jäätelötikkuja


Laita Nutella-purkki jääkaappiin, kunnes se jähmettyy muovailtavaksi ”massaksi”. Ota nokare Nutellaa ja muotoile se sormilla tikun ympärille siten, että massa peittää noin puolet tikun pituudesta. Laita tikut leivinpaperilla vuoratun leikkuulaudan päälle ja nosta pakastimeen noin tunniksi.

nutella-jaatelopuikot-vaihe-2 nutella-jaatelopuikot-vaihe

Vatkaa muna ja sokerit vaahdoksi. Vaahdota kerma (vatkaimia ei tarvitse pestä välillä). Sekoita kermavaahdon joukkoon glukoosisiirappi. Yhdistä vaahdot keskenään.

Täytä kertakäyttömukit jäätelömassalla. Jätä mukit hieman vajaiksi. Työnnä keskelle jäiset Nutella-tikut niin syvälle, että Nutella-täyte painuu piiloon. Heiluttele tikkua ja mukia, jotta jäätelön pinta tasoittuu. Nosta pakastimeen mieluiten seuraavaan päivään.

nutella-jaatelopuikot-vaihekuva nutella-jaatelopuikot-vaihekuva-2

Paloittele kuorrutteen suklaa kattilaan. Lisää kookosöljy. Kuumenna lieden miedoimmalla lämmöllä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Kaada kuorrute laakeaan matalareunaiseen astiaan.

nutella-jaatelopuikot-vaihe-6

Ota pakastimesta jäätelöitä yksi kerrallaan kuorrutettavaksi. Irrota kertakäyttömukista käyttämällä mukia nopeasti kuuman veden alla tikkupuoli alaspäin. Jäätelö lähtee helposti tikusta veteän tai pyörittäen. Mukia voi samalla puristaa varoen toisessa kädessä.

Pyörittele jäätelö pikaisesti kuorrutteessa joka puolelta ja ripottele samantien pinnalle hasselpähkinärouhetta. Kuorrute jähmettyy nopeasti, joten toimi ripeästi rouheen kanssa. Jäätelö on valmis syötäväksi vaikka samantien, mutta voit myös laittaa sen takaisin pakastimeen odottamaan tarjoilua.

nutella-jaatelopuikot-vaihe-7 nutella-jaatelopuikot-vaihe-8

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
65 tassutusta

Kinuskikumppani

Mustikasta on moneksi!



Nämä ja muut herkut löydät mustikkaresepteistä.

Toivepuodin elokuun arvonta!



Arvontapalkintoina elokuussa punainen pompom, puna-valkoraidalliset paperipillit, rapumuotti ja Kinuskikissan pieni levityslasta.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit

suomi100
valio-tammikuu
meira_leivontatuotteet_kevat