Keväällä syntyi keskustelua muroherkusta ja ohjetta toivottiin blogiin. Muroherkuksi nimitetään vaahtokarkeista ja muroista tehtävää massaa, josta voi valmistaa koristeita. Massaa voi käyttää myös leivoksissa tai makeisissa ihan sellaisenaan.

Asia vaati hieman perehtymistä, tosin ei tämä täysin uusi juttu Kinuskiyhteisössä ole. Sonkun leipomossa oli muroherkusta tehtyjä västäräkkejä jo vuosi sitten ja mari-johannan käsissä oli syntynyt loppukeväästä muroherkkusydämiä.

Suosittelen muromassaa erityisesti kookkaampien koristeiden täytteeksi, jossa se on sokerimassaa taloudellisempi vaihtoehto. Pelkkä sokerimassa menisi helposti hukkaan, mutta herkullinen muromassasta tehty sisus tulee todennäköisemmin myös syötyä. Muroherkku kovettuu nopeasti ja on tukeva ”rakennusmateriaali”. Huonona puolena on epätasaiseksi jäävä pinta. Koriste kannattaa siis päällystää kerroksella sokerimassaa ennen lopullisen pinnan muotoilua.

Vinkki: Muromassa kovettuu vähitellen huoneenlämmössä ja kovettumista voi nopeuttaa jääkaapissa. Kylmässä siitä tulee kuitenkin kovaa syödä, joten esimerkiksi muromassasta tehdyt tikkarit kannatta tarjota huoneenlämpöisinä.

Ainekset:
300 g pieniä vaahtokarkkeja
1,4 litraa riisimuroja

Voitele mikronkestävä kulho öljyllä. Laita vaahtokarkit kulhoon. Kuumenna vaahtokarkkeja mikrossa (800 W) sekoittaen 30 sekunnin välein, kunnes karkit ovat sulaneet tasaiseksi massaksi. Sulamisaika voi vaihdella, koska mikrojen tehoissa on suuriakin eroja. Halutessasi voit värjätä massan elintarvikeväreillä.

muroherkku muroherkku-2

Lisää riisimurot. Sekoittaminen on helpointa tehdä käsin vaivaamalla. Voitele käsi ensin öljyllä, jotta massa tarttuu vähemmän kiinni. Aluksi massa on kuumaa, joten ole varovainen!

muroherkku-3 muroherkku-4

Muotoile massasta koristeita. Jos massa kovettuu liikaa muotoilun aikana, voit lämmittää sitä uudelleen mikrossa. Anna koristeiden jähmettyä. Kovettuneita koristeita voi muotoilla veitsellä veistämällä.

muroherkku-5