Tämän leivosohjeen kehittelin lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tarkoitus oli tehdä koristelustakin vielä enemmän isänmaallinen, mutta kuorrutteen marmorointi sinikseksi värjätyllä valkosuklaalla ei onnistunutkaan kuorrutteen nopean kovettumisen vuoksi. Päädyin sitten extempore taiteilemaan sarjan kalloja. Kalla on yksi ehdoton suosikkikukkani ja se tuntui sopivan arvokkuudessaan itsenäisyyspäiväteemaankin. Väri on tästä syystä hieman mielikuvituksellinen, vaaleansiniseksi sävytetty.

Vaihekuvissani täytteessä saattaa erottua pikakahvin muruja. Kokeilumielessä sekoitin pienen määrän kahvista suoraan täytteeseen, mutta se ei sulanut kuumaan rasvaan. Kannattaa siis noudattaa ohjetta ja sulattaa kahvi vesitilkkaan.