Bebet ovat suosikkileivoksiani, sillä ne ovat makeita ja herkän kauniita ja varioitavissa loputtomiin erilaisilla makuvivahteilla, muodoilla ja väreillä. Tässä reseptissä täyte on saanut pähkinäisen aromin ja kuorrutetta maustaa kahvi. Erityisen rakas tämä resepti on siksi, että se tuo mieleeni makuelämyksiä lapsuudesta, joista olenkin kertonut aiempien bebe-reseptien yhteydessä. Leivon bebejä muutaman kerran vuodessa, mutta yleensä aina eri tavalla kuin aiemmin.

Klassiset, pieniin vuokiin tehdyt bebet miellän arvokkaiksi juhlaleivoksiksi, sillä niiden väkertäminen vaatii viitseliäisyyttä ja tarkkuutta. Arkisempaan herkutteluun olen kehittänyt bebe-neliöitä ja bebe-piirakan, jotka valmistetaan pellin päällä tai vuokaan ja leikataan sitten paloiksi.

Bebejä on hauskaa leipoa, sillä jokainen elementti, niin pohja, täyte kuin kuorrutus, ovat tyystin erilaisia valmistaa ja jokaisen kanssa on omat niksinsä. Palkitsevin hetki on kuitenkin viimeisen silauksen tekeminen, oli se sitten pähkinällä tai nonparelleilla koristelu. Ja tietenkin sen jälkeen suloisen herkun nautiskelu!