Tämä resepti on alun perin julkaistu blogissani vuonna 2007, mutta uudistin ohjeen nyt täysin, optimoiden taikinan, täytteen ja kuorrutteen mittasuhteet, joista olikin tullut aiemmin palautetta. Täytekeksejähän nämä ovat, mutta bebe-leivoksiksi ne olin nimennyt makuun ja ulkonäköön vedoten, joten pidetään kiinni vanhasta nimestä. Näin kirjoitin reseptistä 13 vuotta sitten, pienten kaksosvauvojen äitinä:

”Suhtaudun aina innolla resepteihin, jotka mahdollistavat valmistamisen hyvissä ajoin etukäteen. Kultainen periaatteeni arjessa pärjäämiseen varsinkin kahden vauvaikäisen kanssa onkin ”ennakoi, ennakoi, ennakoi”. Kutsujen tarjoilujen kanssa on lähes välttämätöntä, että mahdollisimman paljon on tehty valmiiksi – tytöt kyllä pitävät ihanalla tavallaan huolen siitä, että äiti tekee muutakin kuin häärää keittiössä. Niinpä siis tykästyin näihin mokkaleivonnaisiin, joiden pakastaminenkin onnistuu. Leivos sulaa kahvipannun onnellisesti poristessa. Testattu on ja toimii ihanasti!”

Somat leivokset tarjolla – nyt on juhlat!  😊