Tämä ohje pätee kaikkiin kaulittaviin massoihin, kuten marsipaaniin, sokerimassaan, kaulintamassaan, vaahtokarkkitaikinaan jne.
Muotoile kakun reunoihin halutessasi hieman pyöreyttä teräväkärkisellä veitsellä.
Sivele kakun pintaan peittävä kerros kermavaahtoa, yli jäänyttä täytettä, tuorejuustoa tms. tasaiseksi tarttumapinnaksi kuorrutteelle. Jos käytät kuorrutteena marsipaania ja kuorrutat kakun tarjoilua edeltävänä päivänä, käytä alla sokerikreemiä. Se eristää kakun kosteuden marsipaanista, joka kostuu muita kuorrutteita herkemmin.
Varaa riittävästi kuorrutemassaa. Jotain osvittaa sopivista määristä saat Kysymyksiä ja vastauksia -palstalleni kootusta listasta.
Kauli tomusokeria apuna käyttäen massasta 2 ½ mm paksu levy. Käytä alla runsaasti tomusokeria, näin kuorrute ei tartu alustaan. Ripottele tomusokeria myös kaulittavan levyn pinnalle ja tasoita se kädellä. Levyn tulee olla niin iso, että kakun päälle laitettaessa se ulottuu reilusti yli alareunojen.
Nosta levy kakun päälle ja painele kakun pintaan.
Alareunan saat sileäksi vetämällä marsipaania alaspäin ja painamalla sitä samalla kakun pintaan kiinni. Laskoksia saattaa syntyä johonkin kohtaan tiheämmin. Pyri jakamaan niitä tasaisemmin – näin siloittaminen helpottuu.
Leikkaa ylimääräiset reunat pois aivan kakun alareunasta.
Säilytä kakku jääkaapissa, mutta älä laita kuvun alle! Myös parvekkeella säilöminen on riskialtista pintaan kertyvän kosteuden takia.
Onnistuaksesi muista siis nämä:
- Siloita kakun pinta mahdollisimman tasaiseksi ennen kuorruttamista – epätasaisuudet näkyvät massan läpi.
- Varaa riittävästi kuorrutemassaa (halkaisijaltaan 24 cm kokoiseen kakkuun 500-600 g).
- Älä kauli liian ohueksi – pinnasta tulee herkemmin epätasainen.















15:17
Tinde: jos kuorrute jäi tomusokeriseksi, käytit ehkä liikaa tomusokeria kaulintavaiheessa kuorruteen päällä. Itse laitan erittäin vähän tomusokeria marsipaanin pinnalle, eikä puukaulin tartu kovin helposti kiinni. Tuohon kiiltävyyteen en oikein osaa ottaa kantaa. Marsipaanikuorrute on kai yleensä kuitenkin luonteeltaan enemmän matta- kuin kiiltäväpintainen. Jos kuorrutteen alle ei ole laittanut eristävää kerrosta sokerikreemiä, saattaa pinta muuttua kostean näköiseksi, mitä en itse pidä niin kivan näköisenä. Maalaamalla saattaisi toki saada kiiltävämpää pintaa, mutta koko kakun peittävää maalausta on hankala tehdä.
Katriina: eihän koristelautanen ollut jääkaapissa? Muuten tuntuu oudolta, että noin olisi käynyt elleivät huoneen olosuhteet ole tuossa kohtaa jotenkin poikkeukselliset. Kyllä koristeet yleisesti ottaen kuivuvat ja kovettuvat huoneenlämmössä, joskin marsipaanin kohdalla tämä tapahtuu hitaammin kuin vaikkapa sokerimassan kanssa. Marsipaanikakun tomusokeroiminen ja kelmuttaminen oli minulle täysin uusi kikka. Mielenkiintoista ja hauskaa kuulla, että se toimii!
15:08
Moikka!
Osaatko kertoa mistä johtuisi kun tein marsipaanista koristeita kakun päälle, jotka laitoin yön yli lautaselle (ilman kelmua tms.) odottamaan seuraavaa päivää ja olivat aivan kiiltäviä, kosteita ja kaikki napakkuus tipotiessään?! Eilen tein perinteisen prinsessakakun, jonka päällystin vaniljakiisselillä (sis. kermavaahtoa) ennen marsipaanikuorrutusta. Edellisestä koristeiden vettymisestä oppineena ripottelin marsipaanin päälle tomusokeria ja koko komeuden päälle kelmun. Aamulla kaikki ok, eikä vettymistä/hikoilua ollut tapahtunut lainkaan. Eli eikös tämä nyt ole ristiriidassa aiemmin neuvotun kanssa?? T.Katriina
14:04
Ihan mahtavat sivut ja hyödyllistä tietoa. Innostuin yrittämään tekemään pojalle Late Lammas -kakkua (kuva KakkuKatrilla -blogissa). Marsipaanikuorrute jäi tomusokeriseksi ja värjäys mustaksi teki massasta tosi tahmeaa ja pehmeää — tomusokerilla sitä kiinteytin. Saako marsipaanikuorrutetta kiiltävämmäksi kakun päällä? Maalaamalla? Ilman värejä?
17:44
kakku: ?
linnea15: kiitos vinkistä!
17:05
Marsipaania kauliessa silikonikaulin on parempi, mutta minulla sellaista ei (vielä) ole.Nyt ilokseni löysin Clas Ohlssonilta silikonipäällisen jonka voi pujottaa tavallisen puukaulimen päälle! Sain siis alle neljällä eurolla puisesta kaulimestani silikonikaulimen
20:50
paljon toi maksaaa
13:35
makkaleena: marsipaania voi koristella suklaalla. Reunoilla suklaa tietenkin valuu painovoiman vaikutuksesta alaspäin, joten kuviosta ei tule välttämättä yhtä nätti kuin kakun päällä.
17:01
Tosi hyvät ja selkeät sivut!
Voisikohohan marsipaani-kuorrutteen pintaan tehdä suklaalla raitoja pursottamalla? Siis ihan reunoillekin, mietin että valuukohan suklaa?
21:55
Anna: käytän aina Sallisen marsipaania pääasiassa käytännöllisyyden takia: paketin koko on sopivasti vähän isompi kuin Dr. Oetkerilla. Kolmesta pötköstä tulee juuri yhteen kakkuun sopiva kuorrute. Makueroja en ole havainnut, mutta itse en välitäkään marsipaanin mausta kovin paljon. Jos makua ajattelee, niin kannattaisi käyttää mantelimassaa. Se on marsipaania “hienompaa” suuremman mantelimääränsä ansiosta. En ole kuitenkaan käyttänyt sitä koskaan kuorrutteena, enkä osaa sanoa onko jotain eroja käsiteltävyydessä.
19:34
Oletko käyttänyt eri merkkisiä marsipaaneja? Mitä suosittelet eli mikä on parhaimman makuista ja mikä on helpointa käyttää?
23:24
ssonnjja: sokerimassa on sellaista makeaa koristelumassaa, josta voi tehdä koristeita ja kuorruttaa kakkuja. Sitä saa leivonta- ja koristelutarvikkeita myyvistä liikkeistä, kuten Confetista.
Riikka: toivottavasti onnistui hyvin ja pojatkin tykkäsivät!
22:15
Hei!
)
Ihanat sivut sinulla! Etsin vinkkejä marsipaanin värjäämiseen poikiemme 4- ja 7 -vuotissynttärikakkuun ja eksyin tänne. Mies kaulitsee tuossa keittiössä marsipaania, tuloksen pitäisi olla Superman -kakku.
Kerron miten onnistui, juhlat lauantaina
20:56
mikä on sokerimassa ja mistä sitä saa ?
12:58
ssonjja: osta kaupasta vaan, kyllä löytyy eri väreissä. Käyttämistäni väreistä löytyy infoa Ohjeita ja vinkkejä kakun tekijälle -osiosta. Koristeet-osion ohjeita selailemalla löytyy hyviä vinkkejä, miten kukkia käytännössä tehdään.
12:12
tai siis millä värjäät
11:44
pitääkö marsipaani ostaa ite kaupasta vai tehä ite ?
ja onko niitä erin värisiä ?
ja ja.. miten värjäät niitä kukkia kakun päällä ?
22:23
mummi: ristiäiskakun kuorrutteesta on kerrottu ko. kakun yhteydessä. Marsipaania voi siis värjätä pastaväreillä. Mikäli olet uusi harrastaja, kannattaa uppoutua blogin vinkkiosioihin.
Jonna: kuivat osat ovat yleensä pakkauksen päissä. Itse olen vaan veitsellä leikannut päät pois, niin loppu on ollut ihan käyttökelpoista.
Tintti: ok, toimii varmasti noinkin. Minun mielestäni noin ohut levy ei vaan ole yhtä kaunis kakun päällä, pinta jää epätasaisemmaksi. Mutta koska kakkua on kuitenkin tarkoitus syödäkin, ymmärrän kyllä että priorisoit makua. Itsekään kun en ole oppinut marsipaania rakastamaan.
Tuuli: ei kovetu.
22:00
Heips
Kovettuuko marsipaani tai sokerikuorrute kakun päällä..?
En ole vielä kokeillut kummallakaan ja asia askarruttaa
13:05
Moi, itse kaulin marsipaanin tuorekelmun välissä, näin en tarvitse ollenkaan kaulimiseen tomusokeria ja näin marsipaanin saa kaulittua n. 1,5 – 2 mm paksuiseksi ( itse kun en pidä marsipaanin mausta ). Marsipaani levyn saa myös siirrettyä kakun päälle kelmun avulla. Kakun pintaan näkyviin jäävän puolen kelmusta vaan kannattaa muistaa oikoa rypyt ja poistaa ilmakuplat ja kaulia sitten vielä hieman varovasti kelmun päältä, muuten marsipaaniin jää näkyviin ilmakuplien ja kelmussa olleiden ryppyjen ääriviivat. T.Tintti
10:01
Mulle on osunut pari kertaa kaupasta halkeilevaa, kuivahkoa marsipaania. Vinkkejä mitä sille tekisin?
Väri tosin vähän harmaampi..
Parasta ennen aikaan on ollut yleensä useampi kuukausi enkä pakkauksesta ole löytänyt reikää.. joten mikä lie vikana.. Maku on ollut ihan sama
21:12
Hei Ihanat sivut Sinullla. Ajattelin tehdä viidennen lapsenlapseni ristiäisiin marsipaanipäällysteisen kakun. Miten olet sanut niin kauniin vaaleansinistä marsipaania sivuillasi olevaan ritiäiskakkuun. Valmis sininen marsipaani ei ole kauniin sinistä. t. hellu-mummi
21:07
Janna: upeaa, upeaa!
jonna: onnistuu varmasti, levitä vaan alle sokerikreemi tai kermavaahto.
Laura: tuota reunojen tasoittelua on tosi vaikea sanallisesti kuvata, video olisi pop! Pizzapyörä on ihan pätevä vaihtoehto, jos sellainen sattuu kaapista löytymään, hyvä kun toit tämän esiin.
20:59
itse kamppailin joskus marsipaanin ylijäämäreunan kanssa. en vain saanut sitä siististi pois leikattua. aivan mahtava keino on leikata reuna pitsapyörällä: lopputulos on tasainen, marsipaani ei liu’u veitsen mukana, eikä tule ryppyjä!
10:33
Hei!!
Onko kukaan kokeillut kääretortun kuorruttamista marsipaanilla?
Voisiko onnistua?
11:19
Näillä ohjeilla kokeilin eilen ensimmäistä marsipaanipäällystettäni, ei ollut edes vaikeaa, ja vaikka itse sanonkin, onnistui ihan mainiosti ja lopputuloksesta tuli “kuin kaupasta ostettu” (isännän sanoja lainaten, siis)!
Nyt uskaltaa tehdä 1v-kakusta marsipaanipäällysteisen, tosin ajattelin olla uhkarohkea ja tehdä siitä samantien kerroskakun..
10:18
Tosi hieno juttu Hukka! Kiva kuulla, että ohjeesta on ollut hyötyä.
12:38
Kiitokset huippuhyvästä ohjeesta. Leivon todella paljon, mutta kaikenlainen “erikoisempi” aina vähän jännittää kokeilla. Näillä ohjeilla sain kuitenkin tehtyä siskon lapsen ristiäisiin todella kauniin marsipaanilla kuorrutetun kakun ilman mitään ongelmia.
Käyn aina välillä ihailemassa mitä kaikkea sitä voikaan leipoa!
Hyvää alkusyksyä!
9:02
maakku: toki! Lisää voi lukea Kysymyksiä ja vastauksia -osiosta.
15:30
voiko marsipaania värjätä jotenkin?
15:35
Cantore: hyvä, että apu löytyi.
15:31
Kas, taisinkin jo itse löytää ratkaisun, olisi pitänyt lukea tarkemmin Kysymyksia ja vastauksia -osio…
15:28
Cantore: tähän ja moneen muuhun löydät vastauksen Kysymyksiä ja vastauksia-palstalta. Onnea kakun tekoon ja hyvää kevättä sinnekin!
15:24
Heippa ja kiitos todella hyvistä ohjeista, löysin blogisi vasta äskettäin!
Suunnittelen pojalleni ensimmäistä synttärikakkua, ja ajattelin kokeilla marsipaanilla päällystettyä (elämäni ensimmäistä kertaa, hui!). Kysymys on ehkä vähän yksinkertainen, mutta:
Kuinka liität marsipaanilla päällystettyyn kakkuun koristeita marsipaanista? Ajatuksena siis tehdä pyöreä kakku, päällystää marsipaanilla ja sommitella kakun ympärille koristenauha toisenvärisestä marsipaanista sekä siihen päälle vielä muotilla otettuja koristeita. Ihan siis vain “liimausvinkkejä” kaipailen…
Tänä viikonloppuna kokeilen appelsiinituorejuusto-täytettäsi äitini synttärikakkuun, toivottavasti onnistun!
Aurinkoista kevättä!
16:26
Voi zephyria, en kyllä keksi muuta kuin levitystekniikan. Eli hyvä levitysveitsi ja pintaa vasten painellen mieluummin kuin vetäen, jolloin kakun pinta lähtee helpommin mukaan. Mitä enemmän kreemiä laittaa, sitä helpompi se on levittää eli laita mieluummin ensin paksummin ja kaavi sitten ylimääräisiä pois. Ei se vaarallista ole, jos vähän hippusia tarttuu kreemin matkaan, paitsi tietysti jos et laita kreemin päälle enää mitään kuorrutetta.
12:21
Kerropa kisuseni, että mikä oli vikana miun kakussa, kun kreemiä aloin kakun pintaan levittää, niin kakun pintakerros tarttui kreemiin ja siitä edelleen veitseen, jolla kreemiä levitin. Ja kreemi oli melkein valuvaa, kun sitä mikrossa ihan reilulla kädellä pehmensin.
21:19
Eipä kestä, marsipaani!
milla: joo, ei mitään ongelmaa tuossa.
8:45
ajattelin laittaa kakun päälle marsipaania eli en peittäisi koko kakkua kokonaan marsipaanilla. Kakun reunat kuorrutan siis kermavaahdolla mutta nyt tuli mieleen että pysyykö kakun päällä oleva marsipaani sillä tavalla “kauniina” kun sillä ei peitetä koko kakkua??
11:34
Kiitos näistä ihanan selkeistä ohjeista! Tulen tarvitsemaan niitä kun teen kakut ylioppilasjuhliini toukokuussa!
16:55
katimaraani: nyt pitäisi itsekin käydä lunttaamassa Niksinurkan säilyvyyksiä käsittelevästä postauksesta, mutta ehkä vain ohjaan sinut sinne.
Pitkäänhän nuo marsipaanikoristeet säilyvät, kuukauden nyt ainakin. Sprayn ym. värien uskoisin säilyvän saman ajan. Kovia ne kyllä ovat, ei mitään mukavia syötäviä siis. En ole tainnut koskaan maistaa, eli hampaat on vielä tallessa.
Mutta useinhan koristeiden idea on juuri siinä kuivattamisessa, jotta pysyvät muodossaan kakun päällä. Siinä mielessä sama, vaikka tekisi reilumminkin etukäteen.
7:43
Hei,
kiitos hienoista vinkeistä! sivut ovat minutkin innostumaan kakun koristeluista.
Nyt pitäisi alkaa tehdä marsipaanikoristeita kesällä pidettäviä juhlia varten. Kuinka paljon aikaisemmin uskaltaisin tehdä koristeet, jos muuten säilytän niitä oikeaoppisesti pimeässä, huoneenlämmössä, pölyltä suojattuna? ja säilyykö myös tällainen spray-väri-suihkaus koristeiden päällä saman ajan?
Tai jauhemaisilla hileväreillä tehty värjäys?
Tuleeko marsipaanikoristeista kivikovia hampaankatkaisuun sopivia?
Kiitos sinulle jos ehdit jossain vaiheessa vastata, kiirettä minulla ei vielä ole.
Kati
17:29
Maijuli: kiva, että innostuit!
Onnea tuparikakun tekemiseen!
20:14
Vaude.. Upeat sivut! Itsekin rakastan leipomista ja olen aina halunnut kokeilla näitä marsipaanikoristekakkuja. Tuparit tiedossa ja taidankin kokeilla,että miten homma taittuu..=)
18:59
Kiitos kovasti Pirkko!
14:31
Aivan uskomattoman upeat sivut sinulla. Olet taitava ja kannustava. Työvaiheet ovat selkeät ja hyvät. Varmasti kokeilen ystävänpäiväkakkua heti!
10:20
meini: toiset tykkää ja toiset ei. Itse en kauheasti marsipaanin mausta välitä, mutta pystyn sitä kyllä syömään. Kannattaa ostaa maistiaiseksi yksi pakkaus, sillähän se selviää.
19:40
hei onko marsipaani mielestänni hyvää kun en ole maistanut mutta jotkut ystäväni ovat sanoneet että se on pahaa ja tahtoisin tehdä jonkun kauniin kakun koska nuo ovat niin herttaisia!! mutta jos se ei ole hyvää niin ei sitä tule syötyä eikä sekään ole hyvä koska haluan todellakin syödä noin herkullisen kakun mikä teidän blogeillanne on näkyvillä joten voisitteko vastata oman mielipiteenne asiasta!:D kiitos
13:16
Opeopiskelija: hm, lämmititkö kreemiä hetken aikaa mikrossa, kuten ohjeessa vinkataan? Silloin siitä tulee helpommin levittyvää. En ole itse kokeillut muita juttuja marsipaanin alla, kun tuo kreemi on toiminut niin luotettavasti. Jos samana päivänä tarjoilet kakun, niin kermavaahto (tai vastaava, esim. kerma+rahka/tuorejuusto) toiminee. Vaniljakreemistä minulla ei ole tietoa. Ja juu, voit käyttää pakastemansikoita, eikä tarvitse mielestäni valuttaakaan. Jos tuntuu valmiina liian löysältä, niin laita vähän enemmän vaniljakreemijauhetta.
10:20
Moikka,
päätin tehdä marsipaanilla päällystetyn kakun perjantaisiin tupareihin ja tein testikakun yrittäen noudattaa ohjeitasi koskien sokerikreemiä ja marsipaanin käsittelyä. Kreemin levittäminen oli kuitenkin erittäin hankalaa sen tönkköyden vuoksi ja lopputulos oli pinnaltaan epätasainen. Osaltaan tämä johtunee myös siitä, että marsipaanin kaulin tietysti hieman liian ohueksi.
Nyt kaipaisin tukea ja opastusta: Jotkut ovat laittaneet marsipaanin alle kerma-rahkaseosta, se on helpommin levittyvää, ja jos kakun tarjoaa heti samana päivänä, niin kostuuko marsipaani silti rumaksi? Miten mahtaa olla vanojlakreemin laita marsipaanin alla? Siitä kun voi tehdä sopivan paksuista helposti. Toimivatko mansikkatäytteessäsi myös pakastemansikat valutettuna?
Toivottavasti ehdit vastaamaan kyselyihini ennen kuin kakun teon hetki koittaa. Hieman jännitää, tuleeko tästä mitään…
19:33
Kiitos todella paljon pikaisesta vastauksestasi! Nyt pääsen heti juhannuskakkuun kokeilemaan neuvojasi!
Kiitos!
14:50
Petra L: hyviä kysymyksiä sinulla tässä. Taidankin ottaa nämä tuonne Kysymyksiä ja vastauksia -palstallekin, koska muitakin saattaa samat asiat askarruttaa. Tässä siis vastauksia:
* Värin tasaisuuteen ei ole mitään poppaskonstia, vaan niin kauan marsipaania täytyy väännellä käsissä, että väri on täysin sekoittunut. Itse käytän sekaisin eri tekniikoita: vuorotellen kaulin ja kääntelen kasaan, nypin ja vaivaan.
* Sottaista se vähän on juu. Käsiin saattaa jäädä väritahroja ja jos väriä on paljon (ja se on nestemäistä), marsipaani hieman löystyy ja tarttuu helpommin kiinni. Suojahanskat olisivat kätevät, ne on itselläkin hankintalistalla.
* Parhaiten marsipaania värjää pastaväreillä (tuossa linkki oranssiin väriin, jotta tiedät minkä näköistä purkkia metsästää). Ne ovat kaupan nestemäisiä värejä paksumpia, geelimäisiä rakenteeltaan. Värjäävät siis tehokkaammin. Tomuvärejä en tähän tarkoitukseen suosittele, ne ovat parempia valmiiden koristeiden viimeistelyyn.