Kategoria: Juustokakut,  Syksy

Limejuustokakku

limekakku1limekakku3limekakku4limekakku5limekakku6

Ystäväni oli tehnyt aivan ihanaa lime-juustokakkua ja se reseptihän oli pakko saada. Teinkin tätä sitten isänpäiväksi ja sain samalla käytettyä viimeiset syksyn lehtikoristeet. Mielestäni ne sopivat väritykseltään hyvin limekakkuun.

Tein reseptiin jonkin verran muutoksia ja lisäksi täytteen suunnilleen kaksinkertaisena saamaani ohjeeseen nähden. Siitä tuli kuitenkin hieman liian paksu tavalliseen 24 cm vuokaan. Pohdin pitkään, laitanko ohjeen tänne samoin kuin itse tein vai skaalaanko täytteen vähän pienemmäksi. Päädyin jättämään valinnan reseptin hyödyntäjälle. Ne, jotka pitävät hyvin paksusta täytteestä, valitkoon tuon isomman annoksen. Täytekerroksen paksuus on silloin 4,5-5 cm. Tuon ohjeen mukaan kannattaa tehdä myös silloin, kun tekee kakun isompaan vuokaan. 24 cm vuokaan sopusuhtaisempi täytekerros (n. 3,5 cm) tulee puolestaan vasemmanpuoleisella, pienemmällä ohjeella. Kiille kannattaa tehdä samalla suhteella kuin täytekin, siitäkin siis omat versionsa. Linkin takaa löytyvä keksipohja sopii sellaisenaan kumpaankin täyte-kiilleversioon.

Koristelussa olen käyttänyt silikonimuotilla tehtyjä lehtiä, joihin on tupsuteltu ruskan sävyjä keltaisesta ja vihreästä tomuväristä. Toisten lehtien tekemisessä hyödynsin tässä ruskalehtiohjeessakin näkyvää lehtisuonimattoa. Nämä olen värjännyt keltaisesta ja vihreästä tomuväristä sekoitetulla vaaleanvihreällä sävyllä. Molemmat ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Kiilteen kanssa on aina hyvä muistaa, että kiille sulattaa marsipaanin/sokerimassan nopeasti. Koristeet kannattaa siis laittaa pakoilleen vasta juuri ennen tarjoilua.

Olen kokeillut muutamissa viimeaikaisissa kakuissa (joista tämä ensimmäinen blogissa) rohkeammin suklaaspritsailuja. Tähän minua ovat innoittaneet Pian ja Miran blogeissa näkemäni kiehkuraiset koristelut. Tässä käytin valkosuklaata, jonka värjäsin pastavärillä vihreäksi.

Kirjaimet pursotin vapaalla kädellä leivinpaperin päälle (leivinpaperin alle voi toki laittaa mallikirjaimet). Teippasin leivinpaperin tarjottimeen kiinni, koska toisinaan se saattaa käpristyä kylmässä. Sitten tarjotin jääkaappiin ja sieltä vielä pakkaseen. Jäätyneet kirjaimet siirsin marsipaanityökalun avulla kakkuun kiinni: suklaakoristeisiin ei juuri kannata sormilla koskea, sillä ne sulavat hetkessä. Kannattaa muuten pursottaa aina kutakin kirjainta kaksi kappaletta kaiken varalta, jos siirtovaiheessa jokin tuhoutuu.


Pohja:
- Digestive-keksipohja

24 cm vuoka

Täyte:
5 liivatetta
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (vajaan 3 limetin mehu)
1 ½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Kiille:
3 liivatetta
2 ½ dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua vajaa ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

26-28 cm vuoka tai paksu täyte

Täyte:
7 liivatetta
4 dl kermaa
3 valkuaista
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl limettimehua (n. 3 limetin mehu)
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
3 rkl vettä

Kiille:
3 liivatetta
3 dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

Koristeet:
- vaahtokarkkisienet
- suklaapursotukset
- marsipaani-sokerikuorrutelehdet


Valmista keksipohja Digestive-kekseistä ohjeen mukaan.

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.

Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon.

Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta mahdollisimman hyvin. Voit lopuksi hölskytellä vuokaa, mikä tasoittaa pintaa entisestään. Laita sitten hyytymään jääkaappiin n. 3 tunniksi.

Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limettimehu (myös limettitiiviste käy), sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Testaa värin sopivaa tummuusastetta pienempään, vaaleapohjaiseen astiaan. Kiehauta n. ½ dl mehusta ja sulata siihen liivatelehdet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Jäähdytä – kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa. Kaada sitten täytteen päälle lusikan kautta. Siirrä jääkaappiin hyytymään.

Koristele suikaloidulla limetinkuorella tai muilla koristeilla.









Jaa yhteisöpalveluissa

Testasitko? Arvostele resepti!

1 tassu2 tassua3 tassua4 tassua5 tassua

34 arvostelua, keskiarvo 4,41 tassua
Loading ... Loading ...

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.


  • Jasdril

    Palatakseni tuohon liivateongelmaani, josta kitisin tammikuussa. Juteltiin tästä yhden entisen kokin kanssa yhtenä päivänä, ja hän kyllä epäili, että ongelmani on nimenomaan tuorejuuston ja liivatteen liian hitaassa sekoituksessa. Eli jos olen sekoittanut ne lusikalla tms. (en muista enää, mutta todennäköisesti olen), sekoitus on liian hidas ja liivate ehtii kökköönnyttää tuorejuuston. Eli siihen väliin hän ehdotti, että vatkaisi nimenomaan sähkövatkaimella ja täydellä teholla, että saa vaan seoksen nopeasti tasaiseksi.

    Toki huomasin kököt vasta kun yhdistin tuorejuuston+muut vaahdot, mutta kököt ovat todennäköisesti silti olleet jo tuorejuustoseoksessa, ja koska se on niin jähmeää, ne eivät näy. Tai jotain. :D

    Tein muuten sitruunasuklaajuustokakun viime viikonloppuna, ja aivan pilkulleen ohjeen mukaan. Taisi tulla elämäni paras juustokakku, sain jopa sen silkkisensileän leikkauspinnankin aikaiseksi, mitä en ole ihan täydellisesti saanut koskaan.

  • Keksiikö joku tähän kakkuun sopivaa koristetta (ihan mitän vain) missä ei ole sokeria?

  • Kinuskiemo

    BENICIO:
    Tequilasta tämän kakun yhteydessä ei ole mitään kokemusta, joten en uskalla lähteä edes arvailemaan. Varsinkaan kun tequila ei käsitykseni mukaan ihan suurta herkkua ole. ;-)

  • benicio

    Heippa! Onkohan tästä mahdollista tehdä tequila versiota? Paljonhan siihen sitä kannattaisi laittaa? Mietin vain, että hyytyyköhän se samalla tavalla sitten?

  • moija

    Heips! Voiko tuolla 24cm halkaisijaltaan kakun ohjeella tehdä tämän 22cm tai jopa 20cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan? :) Tää kuulostaa ihan tajuttoman hyvältä! :)

  • jupukkka

    Tälläisen herkun huomenna väsäisen ja laitan jääkaappiin hyytymään lauantaille. Luin edellissiä kommentteja ja siellä jotkut olivat lisänneet täytteeseen valkosuklaata. No, itsekin olisin lisännyt sitä mutta tietysti unohdin ostaa sitä kaupasta! :( ja huomenna kaupat kiinni niin jää nyt suklaa pois. Mutta varmasti tulee ilman sitäkin upeaa kakkua, niin kuin ohjeistasi aina, kiitos! :)

  • Kinuskiemo

    HEIHEIDI:
    Isompi annos ei riitä molempiin. Mutta jos teet pienemmän, eli 24 cm:n annoksen, 1,5-kertaisena, niin siitä riittää aavistuksen verran knaftisti molempiin vuokiin.Eihän siinä kovin paljon enemmän aineksia tarvita kuin tuossa isommassa näkyy olevan, mutta hiukan kuitenkin.

  • Heiheidi

    Taas yhdet synttärit tulossa ja yleisön pyynnöstä olis tarkoitus tehdä limejuustokakkua. Kakkujen pitäis riittää kahteen kattaukseen. Omistan 18cm ja 24cm irtopohjavuoat. Mahtaiskohan toi isompi annos riittää molempiin vuokiin sellaisenaan?

  • Jasdril

    Siis liivateseoksessani ei ilmeisesti ole koskaan kökköjä ollutkaan, siivilöin sen viimeksi nimenomaan varmistaakseni tämän.
    Tuorejuusto on ollut huoneenlämpöistä. Aikaisemmalla kerran pirkkaa, viime kerralla philadelphiaa. Ja joo, liivateliuoksen tuorejuustoon lisättyäni seos OLI notkeaa ja sileää. Seos muuttuis ”rouheisen” näköiseksi, kun yhdistin sen kerman kanssa, ja tuntui muuttuivan enemmän ja enemmän sellaiseksi mitä enemmän vatkasin.
    Ehkä kyse on nimenomaan siitä, etten lisää tuorejuustoon niin paljon nestettä kuin tässä alkuperäisessä ohjeessa. Voiko limen tilalla käyttää esim. pelkkää vettä?

    Ihan ylipäänsä palautteena kaipaisin näihin kinuskikissan ohjeisiin hiukan enemmän sitä, että mainittaisiin, vatkataanko asioita sähkövatkaimella vai käsin. Kun on toisaalta niitä asioita, joista katoaa kuohkeus ja kaikki menee pilalle jos erehtyy sähkövatkaimen käyttöön, ja sitten taas esim. fudgea tehdessänihän rakenteen kanssa kohtaamani ongelmat johtuivat nimenomaan siitä, etten ollut vatkannut sähkövatkaimella kun sitä ei eritelty. Osaisi tämmöiset vähän vähemmänkin pullataikinoita monimutkaisempia juttuja tehneet tehdä kaikkea jännyyksiä. :)

  • Kinuskiemo

    JASDRIL:
    Minä näköjään olen nopea, ehdin ennen Kinuskikissaa. :-)

    Ehdottaisin, että seuraavalla kerralla tekisit kakun ihan ohjeen mukaan, ilman suklaan tms. lisäystä. Siten päästäisiin varmimmin oikean syyllisen kimppuun ;-) .
    Olet vatkannut kerman ja tehnyt valkuaisvaahdon ja sitten yhdistänyt nuo vaahdot. Tämä on kaikki ok. Sitten sekoitetaan tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. Tuorejuusto kannattaa yleensä ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön, jotta siihen on helppo sekoittaa lisättävät aineet. Jos se on unohtunut jääkaappiin, on paras notkeuttaa juusto sähkövatkaimella. Siinä vaiheessa kun kaikki vaadittavat ainekset on juustoon lisätty ja siihen hyvin sekoitettu, juustoseoksen tulee olla sileän notkeaa, ilman kökköjä.

    Sitten liivatteista. Kun vesi on kiehahtanut, lisää liivatteet heti joukkoon ja sekoita lusikalla, jolloin liivatteet liukenevat nesteeseen täysin. Sen jälkeen liivateliuos kaadetaan juustoseokseen seosta samalla heti reippaasti kauttaaltaan sekoittaen, jolloin liivatteelle ei jääkään mahdollisuutta minnekään piiloutua, ja kökköytyä.

    (Kun kerroit sihdanneesi liivateseoksen, tulee ajatus, että liivatteessa oli jo siinä vaiheessa kökköjä. Eli tarkoitus on siis, että pudotat liotetut liivatteet juuri kiehautettuun nesteeseen ja sekoitat lusikalla. Liivatteet liukenevat, eikä tule kökköjä!)

    Toivottavasti juustokakkujen kököt ovat kohta historiaa. Nyt onnea matkaan. Ollaan kuulolla, miten menee. :-)

  • Jasdril: voisivatko ne kököt olla ihan vain niitä tuorejuustokökköjä? Tuorejuustohan jää helposti kökköiseksi, jos ei sitä ensin notkista (esim vatkaimella kulhossa), etenkin jos se on ihan jääkaappikylmää. Myös eri merkeissä on eroja.

  • Jasdril

    Joo, nimenomaan lehtiä käytän. Ja neste kiehahtaa, sitten lisään liivatteet, ja edelliskerralla vielä sihtasin liivateliuoksen tuorejuuston sekaan siivilän läpi välttääkseni sattumia. Muutoin täytteeseen lisäsin suunnilleen puolikkaan levyn verran fazerin vaaleaa suklaata ihan pienenä rouheena. Määrät olivat muutoin samat, tein tuolla pienemmällä ohjeella eli viidellä liivatteella.

  • Jasdril: mielenkiintoinen ongelma, johon varmasti löytyy ratkaisu, en tosin vielä tiedä mikä. :) Asian selvittelyä vaikeuttaa jonkin verran se, että et ole tehnyt täysin ohjeen mukaan – se jättää enemmän mustia aukkoja, koska täällä päässä pitäisi tarkkaan tietää miten olet ohjetta soveltanut. Limemehua ei kannata jättää kokonaan pois, koska se vaikuttaa täytteen rakenteeseen. Silloin liivatettakin tarvitaan vähemmän. Aloitetaan pois sulkevalla menetelmällä: käytätkö liivatelehtiä (et liivatejauhetta)?. Onhan neste varmasti kiehuvaa (liivatteet sulavat kunnolla)? Itse kiehautan aina vesitilkan ja laitan liivatteet vasta sitten. Tämä ei ole välttämättä ongelman avain, mutta tulipa vain mieleen. Vastaa ensin näihin, niin jatketaan sitten mietintää.

  • Jasdril

    Mikäköhän on kun juustokakkuihini tulee nykyisin jatkuvasti liivaterakeita täytteeseen?
    Teen mielestäni ihan ohjeen mukaan, olen tehnyt aika paljon kakkuja tätä ohjetta suuntaan tai toiseen täytteillä soveltaen. Sulatan liivatteen pienessä vesimäärässä, sekoitan sen tuorejuustoon (viimeksi käsin ja tänään sähkövatkaimella), kokeilen vielä että seos ei ole lämmintä ja sekoitan kerma-valkuaisvaahtoon, johon olen lisännyt myös suklaarouhetta näillä parilla kerralla. Tänään nostelin sen nuolijalla sekaan, ennen olen tehnyt senkin sähkövatkaimella.

    Täyte vaikuttaa ihan hyvältä yleensä vielä tässä vaiheessa, maistuu hyvälle ja näin, mutta seuraavana päivänä odottaa ylläri: täyte on täynnä pientä liivaterouhetta. Huomisille synttäreille menevä kakku on nyt hyytymässä, mutta se näytti epäilyttävästi siltä, että aikoo tehdä saman tempun. Täyte nimittäin näyttää jo epätasaiselta. Epäilin ensin, että se liittyy jotenkin suklaarouheeseen, jotka ottavat ympärilleen kermaa ja kökkööntyvät, mutta ei, siihen se ei liity. Kun epätasaisia ”kökköjä” ottaa sormeen, ne ovat ihan pehmoista tuorejuustoa.

    Mitä minä teen tässä väärin? En myöskään ole koskaan saanut juustokakkuun tuollaista silkinsileää leikkauspintaa niinkuin Kinuskikissa saa. Parhaimmillaan juustokakkuhan ei jää juurikaan edes kakkulapioon, mutta minun tekemät kakut ovat kuin jotain sosessa jota jää annostelulapioon ihan reilusti.

    Näihin kahteen edelliseen kakkuuni ei ole tullut limemehua täytteeseen ja tuorejuustoseos jää aika jämäkäksi, tuossa kuvassahan se näyttää olevan melko nestettä. Voisiko johtua tästä?

  • Kinuskiemo

    SUKLAANAPPI:
    Kinuskikissa viestittää sinulle, että pastavärillä värjättyä valkosuklaata hän tuossa käytti, kuten arvelitkin. Kakun tekoaikaan ei ollut vielä candy meltsejä. Nyt Kinuskikissa valitsisi candy meltsit. Kestävyys on samaa luokkaa kiilteen päällä.

  • Suklaanappi

    Heippa! Mietin miten olet nuo pursotukset tähän kakkuun tehnyt, kun niihiin ei ole minkäänlaista ohjeistusta. Onko tässä käytetty vain sulatettua valkosuklaata, joka on värjätty mutta millä? Candy meltsejä voi varmasti myös käyttää, mutta kestääkö ihan valkosuklaa kiilteen pinnalla, jos sillä esimerkiksi piirtää jonkin kuvion?

  • wailei

    Hei Creamcake! Limettimehua pitäis kyllä olla kaupoissa siellä missä on sitä sitruunamehuakin eli mehuhyllyssä. Välttämättä kaikissa pienemmissä kaupoissa ei ole mutta varmaan Prismat ja Cittarit myy ja isoimmat S-marketitkin myy täällä pk-seudulla.

  • Kinuskiemo

    CREAMCAKE:
    Ei minullekaan limettimehu kaupan hyllyllä tunnu tutulta. Kinuskikissa puristi mehun limeteistä. Jos niitä ei kaupassa satu olemaan, niin sitruunat ovat aika hyviä korvaajia. Täyteohjeessa on minusta melko lailla tarpeeksi sitruksen makua.(Riippuu tietysti hedelmien kirpeydestä.) Voisit tehdä myös niin, että valitset täytteeseen ohjeen mukaisesti kuitenkin tuon maustamattoman tuorejuuston. Valmista täytettä voisit sitten maistella ja viime vaiheessa lisätä siihen halutessasi vielä ekstratilkan mehua ennen vuokaan kippaamista. Niin tulisi maku kohdalleen. :-)

    NITROLIERO:
    Jos Kinuskikissalta löytyy mietintämyssy, laitetaan saksalaisten toive myssyn alle. ;-)

  • creamcake

    Herkullisen kuuloinen resepti:). Koitin etsiä kaupasta tuota limettimehua mutta en löytäny, nii mitähän tässä vois käyttää korvikkeena? Ja tuleekohan liikaa limettiä jos laittaa limettituorejuustoa?

  • Nitroliero

    Ihana resepti ja Kinuskikissa sai monta saksalaista fania koska tein kakun saksalaisessa isäntäperheessäni. Toivomuksena tuli saada Kinuskikissan kirja vähintään englanniksi käännettynä markkinoille :)

  • popo

    Hyvä kakku tuli, itelläni tosin vähän keväisempi kun lähikaupassa ei ollu vihreetä väriä, niin laitoin keltasta, koristeeks sitruunamelissaa ja limetin mehu loppu kesken niin laitoin sitruunamehua sekaan, tarjoillessa en muistanu leivinpaperia kun en oo sitä ennen käyttäny ja vähän liian nopea pysähys niin kakku jatko matkaa pöydälle ja siitä onneks kaveri sai napattua kiinni niin ei menny hukkaan hyvä kakku :D Sormet sillä tosin uppos vähän täytteeseen, mutta ei se niin vakavaa ole, piti vaan syödä puolikas kakku ettei jääny tositusaineistoa hajonneesta kakusta, eikä se minua ja vieraita yhtään haitannut. Hyvä kakku, kiitos :D

  • Kinuskiemo

    NANNUMAMMI:
    Laskujeni mukaan puolet enemmän. Eli n. 1,5-kertaa isommilla ainemäärillä kuin 24 cm:n ohjeessa yllä.

    SARKKU:
    Tuo hääparin antama palaute oli kyllä yliveto! Paras suositus sinulle kakun onnistumisesta. :-)

  • Nannumammi

    Millä mittasuhteilla pitäisi aineksia laittaa jos kakun tekisi 25×25 reunavuokaan?

  • Sarkku

    Tätä tarjottiin ystävien illanvietossa villivadelmien kanssa ja oli kyllä kaikkien suosikki! Jopa tuore hääpari sanoi, että tämä kakku oli parempaa kuin heidän samankaltainen hääkakku. :) Lisäksi minusta on tullut vakkarikakuntekijä aina kun on sellaiselle tarvetta. Nytkin tilauksessa leipoa äidin työkaverille läksiäiskakku ja vaarille synttärikakku ja se on varmaa, että Kinuskikissan kakkuihin turvaudun ;)

  • Kinuskiemo

    SIIKU:
    Ei myrkynvihreässä kakussa mitään vikaa ole. Siinä on luonnetta. Korkeintaan saattavat heikkohermoiset hakeutua muiden tarjottavien pariin. ;-) Vahvahermoiset saavat palkinnoksi maukkaan annoksen lautaselleen.
    Aina kakun ei tarvitse olla hempeä ja vain kaunis. Joskus on päinvastoin piristävää hiukan shokeerata kakulla. Siitä huolimatta kakku voi olla tyylikäs ja toki kaunis.
    Seuraavalla kerralla värin annostelussa halutessasi hiukan hennompi ote. :-)

  • Siiku

    Oli kyllä tosi hyvää, vaikka kiilteestä tuli myrkynvihreää (:

  • Kinuskiemo

    -TINULIINI-:
    Kinuskikissa on suositellut jossain ohjeessa valkuaisvaahdon korvaajaksi vaahtoutuvaa kevytvispiä. Vaniljarahkan on joku myös maininnut. :-)

  • -Tiinuliini-

    Mitenköhän tämän kakun voisi tehdä munattomana? Eli mitä laitan valkuaisvaahdon tilalle? -kiitos jo etukäteen! :)

  • Kinuskiemo

    TOTTIS:
    Upea jäähyväislahja. En voi uskoa, etteikö ope tykkäisi. Peukut sille. :-)

  • Tottis

    Moi! Oon 13 vuotias leipuripoika ja teen tätä luokanopelle jäähyväislahjaksi. Mahtava resepti ja toivottavasti opekin tykkää.

  • Katsukka

    Oho, olikin tuossa alhaalla vastaus onkelmaani :) ))

  • Katsukka

    Oho, olikin tuossa alhaalla vastaus onkelmaani :) ))

  • Katsukka

    Juustokakun pakastaminenhan onnistuu, mutta entäpä tuo elintarvikevärillä tehty kiille? Tiedätkö kärsiikö mitenkään? Ihanan värinen kakku, ja tarkoituksena olisi tehdä tätä hääkakuksi hieman erilaisin koristein tosin :D

  • Kinuskiemo

    JULZIE:
    Tuumasta toimeen. :-)   Kyllä valkosuklaata voi laittaa täytteeseen. Silloin voi jättää pari liivatetta pois, koska valkosuklaa jähmettää täytettä.

  • julzie

    TARVITSEN KIPEÄSTI APUA. Olen tehnyt tällä ohjeella ennenkin kakun, mutta nyt haluaisin tehdä tällä samalla ohjeella valkosuklaakakun. Onnistuuko? Ja paljonko valkosuklaata kannattaa laittaa?

    Kiitti, jos vastaat. :)  

  • Kinuskiemo

    KAKKULEIPURI:
    Kyllä valkosuklaa sopii mukaan. Liivatteesta voi silloin jättää muutaman pois, sillä valkosuklaa jähmettää täytettä.

  • jonnuli

    ANKKA02:
    Veikkaisin, että jos puolitat tuon isomman annoksen (26-28cm vuokaan tarkoitettu), niin pääset aika hyvään tulokseen :)

  • Ankka02

    Ajattelin tehdä tätä äitienpäiväksi, mutta vuoan halkaisija on 20 cm.  Missä suhteessa laitan aineita? 

  • kakkuleipuri

    Haluaisin tehdä kakkua äitienpäivänä ja kysyisin voiko taikinaan laittaa valkosuklaata vai meneekö se pilalle? Ihanan kuuloinen resepti ja syötävänhyvän näköinen kakku!

  • Tehilla

    Ihana juustokakku! Itse tein vielä niin , että värjäsin kiilteen siniseksi ja muotoilin marsipaanista punaisen vespan ”ajelemaan” kakun päälle.
    Lopuksi tein kakun päälle sinisellä koristelugeelillä renkaanjälkiä. Tuli ihana talvinen kakku synttäreilleni. Kiitos reseptistä tykkäsin itse ja samoin kaikki vieraat. Ainoa ”moka” mikä itselle tuli oli, että kakku olisi saanut olla isompi.  :)
     

  • Kinuskiemo

    TUKAANI:
    Tervetuloa tänne makujen äärelle. Sinulle olikin paikka varattu. :-)
    Sitruuna oli hyvä korvike limelle.

    XANNA:
    Kinuskissa ei ole kokeillut geelejä kiilteen päälle, mutta kehottaa lisäämääm geelikoristelun vasta juuri ennen tarjolle tuomista. Ettei sulamista ehdi tapahtua.

  • tukaani

    Tarpeeksi kyylättyäni ihania ohjeitasi kirjauduin vihdoin tänne! Saavutus sekin :)
    Tätä kakkua kokeilin tänään pyhien kunniaksi, ja loistavaa tuli. Koristelujen suhteen tosin olin paljon vaatimattomammalla linjalla, osin siksi että kakku ei ole menossa juhlaan ja osittain siksi että kaupat eivät ole auki eikä lisäaineita voi ostaa :) Limeistä puristamani mehu ei ihan riittänyt, joten korvasin osan siitä sitruunalla, ja hyvin toimii.

  • xanna

    Kaapista löytyy Dr. Oetkerin koristelugeelejä, joilla ajattelin koristella kakut. Onko kokemusta tai tiedätkö, miten geeli käyttäytyy kiilteen päällä?

  • Kinuskiemo

    XANNA:
    Hyvä ote juustokakuista sinulla jo onkin, kyllä tuo kakku tokakertalaisen taidonnäytteeksi kelpaa. Hyvä sinä! :-)   Kiva, että tulit mukaan kinuskiporukkaan.
    Kakku säilyy hyvin maanantain synttäreille. Kakun irrottamiseen saat vinkkejä alla olevasta linkistä:

    http://www.kinuskikissa.fi/kuukauden-vinkki-juustokakun-reuna/?ref=25

  • xanna

    Heipä hei. Päätin rekisteröityä sivuillesi, käynhän täältä aina vilkaisemassa leivontavinkkejä. Olen elämässäni tehnyt juustokakun vain 1 kerran ja nyt on toisen kerran vuoro. Yksi limekakku on jo hyytymässä ja toinen valmistuu kohta. Sukulaiset saavat maistella pojan synttärijuhlilla maanantaina.
    Säilyyhän kakku hyvin maanantaihin? Tänään on siis lauantai. Unohdin laittaa vuoan reunoihin leivinpaperia….irtoaakohan… Pohjalla kyllä on. 

  • Kinuskiemo

    MARIRRI:
    Hyytelösokerilla jähmetettävä kiille hyytyy heti jäähtyessään, eli se pitäisi kaataa kakun päälle kuumana. Onnistuu, jos ei ole vaarana, että täyte alkaa sulaa. Se vaara tässä juuri on olemassa.
    Agaria voisi käyttää.  Sitä Kinuskikissa ei ole tässä yhteydessä kokeillut, joten tarkempaa tietoa ei tällä erää löydy.

  • Marirri

    Hei! Voisikohan kiilteessä käyttää liivatteen sijasta agar agaria tai hyytelösokeria ja mikä olisi korvaava määrä jos voi?

  • chilindrina

    Aivan ihana kakku! Raikas ja silti samalla täyteläinen. En käyttänyt normituorejuustoa, vaan lähempänä rahkan makua olevaa dieettituorejuustoa. Kiilteen tein limehyytelöjauheesta, johon lisäsin hieman lisää limeä, jotta maku olisi aidompi.
    Tein tämän, kun pojan synttäreiltä jäi ylijäämäkermaa ja johonkin se piti käyttää. Nytkin tekisi mieli viimeinen pala käydä syömässä pois, mutta jätän sen miehelle iltapalaksi. Tätä kakkua tehdään vielä uudestaan!

  • Nemilie: Itse en värjännyt kiillettä, mutta käytin nesteeseen yhden limen mehun (n. 1/4 dl) ja Juissin Sitruuna-limejuomaa 2 1/4 dl ->kiilteestä ei tullut kauhean väristä, vaan sitruunaisen keltaista, josta kuitenkin näki läpi. Olen tehnyt blogiiini ko.:sta kakusta postauksen, linkki tässä: http://b-and-w-dreams.blogspot.com/2012/01/lime-juustokakku.html. Kuva valehtelee vähän, sillä valo heijastuu kiilteestä ja näyttää, ettei siitä näkisi läpi.

    Kiitos ihanasta ja raikkaasta reseptistä, teen tätä varmaankin rippijuhliini! =) 

  • Nemilie

    Kuinka kauhean väristä tuosta kiilteestä tulisi jos sitä ei värjäisi?