Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Kinuskikissasta vuoden ruokablogi – Kissa kiittää!

14.1.2010

Kauneimmat kiitokseni kaikille Kinuskikissaa Web Awardseissa äänestäneille! Tunnustus on aikamoinen ja olenkin tässä pohtinut, millä perusteilla voisin tällaisen tittelin vastaanottaa. Tuntuu tietenkin valtavan hyvältä, kun tehdystä työstä saa tunnustusta. Olen halunnut saada ihmisiä innostumaan ja kokemaan samaa iloa ja onnistumista, jota parhaimmillaan itse tunnen leipomisen ja koristelun kanssa. Ehkä äänestystulos kielii siitä, että olen tässä tehtävässä jossain määrin onnistunut. Toisaalta Suomessa on satoja upeita leivontablogeja, joista jokainen tekee asian eteen omaa hyvää työtään. Monet lukijat perustavat omia blogejaan – ja leivonnan ilosanoma jatkaa leviämistään. Omistankin palkinnon yhteisesti kaikille innokkaille kotileipureille, -kondiittoreille ja leivontablogisteille.

Haluan vielä kiittää henkilökohtaisista palautteista, joita lukijat jaksavat kirjoitella kommentteihin ja sähköpostiin. Varmasti monella kirjoittajalla oli sormensa pelissä äänestyksenkin kanssa. En voi välillä oikein käsittääkään, mistä näitä ihania ihmisiä riittää, mutta näköjään Kinuskikissalla sattuu vain olemaan poikkeuksellisen sydämellinen lukijakunta.

Leivonnan iloa ja hyvää mieltä kaikille lukijoille!

tassuKinuskikissa

Kommentit (125)

KIKKA
28.7.2010 14:31

KUULE, OLET ANSAINNUT TUNNUSTUKSEN, PISTE!

voisilmäpulla
27.7.2010 11:33

Täältä löytyy kyllä hyvät ja selkeät ohjeet, olen kokeillut jo muutamaa. Kiitos!

Vipe
8.7.2010 19:15

Onneks olkoon! 😀 sulla on ne parhaimmat reseptit!! =D

Kinuskikissa
10.2.2010 19:19

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Jätti-isot KIITOKSET! Olette maailman ihanimpia otuksia!
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Pullahiiri
9.2.2010 19:11

Hups. Siis onnittelut. 😀 😀

Pullahiiri
9.2.2010 19:11

Todellakin olet ansainnut tunnustuksen. Vierailen tällä blogilla usein, vaikka kommentia en ole laittanutkaan. Olen pääasiassa keskittynyt etsimään herkullisia ohjeita, joita täältä löytyykin valtavasti. Todella helpot ja selkeät kuvaohjeet, vaikka niitä en ole ottanutkaan. Olen nimittäin tottunut tekemään vain kirjallisesti ja lopputulos on sitten mikä on.

Mutta isot ja lämpimät onnittelut sinulle. (Myöhäiset, totta tosiaan. :D) Olet sen ehdottomasti ansainnut, sillä tämän parempaa leivonta/ruoka blogia en tiedä, vaikka netissä niitä onkin ihan hurjasti. En todellakaan mene haukkumaan muiden blogeja, ovathan hekin tehneet ison työn saadakseen sellaisen aikaiseksi, mutta tämä vain sattuu olemaan se mistä minä kaivan ne ohjeet, joita haluan kokeilla. 🙂

Vielä kerran kiitokset.

Janna Saren
8.2.2010 23:58

Blogissasi kyllä vierailtu, mutta tämä osio ja kisatulos jäänyt huomaamatta. Nyt kuitenkin vielä sydämelliset onnittelut eräältä fanittajaltasi =) Olet voittosi ansainnut ja monesti on sinun ohjeitasi ollut niin oma kuin vieraidenkin kiittäminen! -Janna

Noora
26.1.2010 14:27

Syli kaupalla ONNEA =) Olet kyllä voiton ansainnut. Nämä sinun sivusi ovat AIVAN MIELETTÖMÄN HYVÄT. Täältä olen minäkin leipomisen poropeukalo saanut monta todella hyvää vinkkiä ja neuvoa. Onnea vielä kerran!!! =)

Nooani
26.1.2010 14:14

Onnittelut myös minulta monien muiden joukossa!
En yleensä kommentoi kenenkään blogeja, mut nyt oli pakko!
Mä en todellakaan ole ollut mikään keittiönihme ikinä ja mitä leivontaan tulee, niin sitäkin laiskempi! Nyt tässä taannoin oli juhlat tiedossa ja ajattelin yllättää itseni (ja kaikki muut) leipomalla sinne juustokakun. Sinun ohjeitten ansiosta onnistuin siinä loistavasti :). Tämä tiestysti kannusti tarttumaan kaulimeen myös tulevaisuudessa, ehkä jo taas tällä viikolla!?
Kiitti, jatka samaan malliin!

Taateli
25.1.2010 23:03

Onnea kovasti! Ihan oikeaan osoitteeseen meni voitto! 🙂

Näytä lisää

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa