
Pitkästä aikaa tuli tehtyä sitä parasta täytekakkua, mitä tiedän – kinuskikakkua tietysti.
Minä pidän siitä, että kinuskikakku on kinuskinen myös sisältä, kuten esimerkiksi konditorioiden kinuskikakut tapaavat olla. Valmiit kinuskikastikkeet eivät kuitenkaan vedä vertoja itse tehdylle, joten se oli poissuljettu vaihtoehto. Toisaalta kinuskin keittely kahteen otteeseen sekä kuorrutusta että täytettä varten ei houkutellut. Päädyinkin sitten kokeilemaan alla kuvattua valmistustapaa – “pikakinuskin vaahdotusta”. Kirpeät puolukat muodostavat makean kinuskitäytteen kanssa täydellisen liiton.
Huomiothan täytteestä yhden tärkeän seikan: kinuskikastikkeen tulee olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Pari tuntia jääkaapissa ei välttämättä riitä. Varaa aikaa enemmän – tee kastike jääkaappiin valmiiksi jo vaikka edellispäivänä. Suosittelen käyttämään kinuskikastikkeeseen nimenomaan kuohukermaa. Esimerkiksi kasvirasvoja sisältävät kermat eivät vaahtoudu yhtä varmasti.
![]()
Vinkki: Liivatteettoman kinuskitäytteen ohjeen löydät kinuski-vadelmatäytteen kohdalta.
Kts. ohje täytteiden soveltamisesta. Tämä täyte on mitoitettu ison täytekakun yhteen väliin.
Kinuskikastike:
1 ½ dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria
Kerma-tuorejuustovaahto:
1 ½ dl kuohukermaa
75 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ liivatelehteä
2 rkl vettä
50-75 g (jäisiä) puolukoita
Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa) ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä.

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita täytteeseen.
Lisää joukkoon jäiset puolukat ja levitä täyte kostutetun pohjan päälle. Tuoreet puolukat voi ripotella täytteen joukkoon levitettäessä sitä pohjan päälle. Näin puolukoiden mehu ei pääse värjäämään ja maustamaan kinuskivaahtoa.

Hyydytä jääkaapissa pari tuntia ennen vuoasta irrottamista.
















17:21
Moikka!
Mulla on kaapissa paripurkkia kondensoitua maitoa. Kävisköhän se kinuskiksi tuon omatekoisen tilalle? Jos ei keittäis ihan 3 tuntia vaan vähemmän aikaa, niin ei tulis niin tönkköä kinuskia
22:17
Kiitos sinulle itsellesi kauniista sanoista, Emma86!
1:13
Moikka kinuskikissa!
Enpä ois ite hoksannu kokeilla tällasta, kun aina tulee tehtyä vaan se perinteinen mansikkakakku.. Kiitos sulle ihanista kakku- ja leivonnais ideoista
Pakko oli tulla laittamaan kehut tästä täytteestä. Tein harjottelukakun tyttäreni 1v synttäreille kinuski-puolukka täytteellä ja oli niin hyvää että se tulee ihan ehottomasti oikeankin synttärikakun väliin!
15:51
Hienoa kuulla!
Kiitos kovasti viesteistänne sinttu, Annika, Jemma ja Anna B.!
Anna B.: täytteestä sovellettu hyydytetty kakku löytyy jo blogistani, katsopas Juustokakut-osiosta.
15:46
Tein tällä ohjeella täytteen pariin kakkuun (karpaloita puolukoiden tilalla) ja kakkuja kehuttiin kovasti
Seuraavan kerran ajattelin tehdä tällä täytteellä hyydytetyn kakun. Silloin liivatetta saa lisätä jonkin verran, mutta muuten varmaan toimii ihan tuollaisenaan. Super-hyvää, kiitos reseptistä!
15:58
Tein elämäni ensimmäisen kinuskikakun tällä täytteellä mieheni synttäreille ja vieraat rakastivat kakkua! Upeat sivut sinulla ja ihanaa että mukana on kuvia havainnollistamassa eri työvaiheita, esim. Kinuskin valmistamisessa. Nämä sivut todella inspiroivat leipomaan. KIITOS
17:25
Tein tämän täytteen, tosin vähän eri mittasuhteilla täytekakun väliin. Todella herkullinen täyte. Kehuttiin kovasti =)
14:16
Todella hyvä ohje! Tein tämän kinuskikakun väliin, kehuja mausta tuli tulvimalla. Otin sivuiltasi myös ohjeen kakkupohjaan sekä itse kinuskiin. Ensimmäinen kerta kun väänsin kinuskikakkua mutta onnistui täydellisesti hyvien ohjeiden kera, kiitos siitä! PNimipäivät vieraat olivat otettuja
23:55
Kiitos,
*jollain silmät ristissä*
huomasin liian myöhään, olitkin jo tehnyt sellaisen
21:43
Miu: kannattaa kurkata Juustokakut-osiosta tästä täytteestä tehty juustokakkuversio, sieltä saat suorat suuntaviivat. Kinuski voi olla vähän liikaa, sopii paremmin täytekakkuun mielestäni. Juustokakkuun tein puolukkakiilteen, ettei tule liian makeaa.
21:38
Heips kinuskikissa!
Haluaisin tehdä hyla vaihtoehtoisena tälläisen kakun 20:lle hengelle, mutta keksipohjalla, minkäkokoiseen vuokaan olisi parasta tehdä, että riittää? Entä kuvassa näkyvä ihana valuva kinuski, onko se tehty erikseen, lisäksi samanlainen määrä keitettyä kinuskia? Mitäs sanot laittais pelkkää kinuskia täytteen päälle sinne tänne? Vai onko täyte jo valmiiksi tarpeeksi kinuskinen?
kiitos vastauksesta! Kiitos että jaksat pitää kivaa reseptiarkistoa, hyviä ohjeita!
20:39
Kiitos vastauksesta. Pitänee ensi kerralla tehdä kastike hyvissä ajoin.
20:22
katsu: sanoit, ettet laittanut noin paljon nestettä, mutta laitoitko kuitenkin enemmän kuin ohjeessa on mainittu? Kinuskikastikkeesta: jos siitä tuli kinuskia, niin keitit liian kauan, kastikkeen voi ottaa parin minuutin kuluttua liedeltä. Oleellista vaan on, että fariinisokerista ja kermasta tulee tasainen seos. Jos kastike ei vaahtoudu, se ei ole riittävän kylmää. Tätä pitäisi korostaa ohjeessa paremmin. Lisäänkin ohjeeseen maininnan, että kastikkeen voisi tehdä jo vaikka edellispäivänä valmiiksi, pari tuntia jääkaapissa ei riitä.
9:27
Mulle kävi samalla tavalla kuin tikkikuningattarelle, tosin en laittanut noin paljoa nestettä liivatteisiin. Hämmästyuin todellakin kun se puuroutui. Olen tehnyt ohjeillasi aiemminkin ja saanut kai.kki muut onnistumaan, mutta jostain syystä tämä ei nyt ottanut onnistuakseen
Harmitti hirmuisesti. Ja se kinuskikastike oli kyllä toinen murheen kryyni… Ensimmäisestä versiosta tuli kinuskia ja toinen vissiin jäi liian löysäksi, kun ei se halunnut vaahtoutua. Laitoin sen kylmään veteen jäähtymään mutta se ei sitten auttanut.
En kuitenkaan aio lannistua vaan jumankauta teen vielä uuden version siitä ja paremmalla onnella
7:42
Tikkikuningatar: olen huojentunut, että syy selvisi.
Nestettä menikin kyllä tosi reippaasti! Tuo liivatepussin ohje tarkoittanee sitä, että 1 liivate riittää hyydyttämään 1 dl hyydytettävää ainetta. Esim. juustokakun kiilteelle sopiva liivatemäärä on 3 dl mehua/sosetta ja 3 liivatetta. Täytteiden kohdalla asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen vaan pitää ottaa huomioon täytteen jämäkkyys jne. Jos 2 dl kermaa vaahdotetaan, yksikin liivate on liikaa sen hyydyttämiseen.
16:39
Ja nyt tiedän missä tein virheen! Käytin liivatelehtipakkauksen mukaisesti vettä 1dl/liivatelehti, kun ohjeesi puhuu muutamasta ruokalusikallisesta! Ei siis ihme, että lopputulos oli niin nestemäinen. Sitä ei taida saada enää pelastettua, mutta ens viikonloppuna tiedän pihistellä veden kanssa.
16:33
aika kertalaakista, mutta sekoitin kyllä samalla. Eli kaadoin varmasti liian nopeasti. Ja liivatevesi oli tosiaan kiehuvan kuumaa. Seos muuttui täysin puuroksi, varsin nestemäiseksi, joten hätäpäissäni koetin vatkata sitä lisää. Sen jälkeen laitoin sen jääkaappiin (ei verrattavaa apua) ja nyt se on pakkasessa. (Vajaan tunnin jälkeen pinnalle muotoutui hyytymä, mutta lusikalla varovasti sekoittaen alta paljastui liukas liemi). Kakkukokeilu taitaa olla pilalla, mutta onneksi varsinainen juhlapäivä on vasta ens viikonloppuna, jolloin tiedän kaataa liivateveden sekaan TOSI varovasti! En tiedä vaikuttaako lopputulokseen, mutta kaikki käyttämäni kermat ja juustotuotteet oli HYlaa. Kiitos kuitenkin hienosta ohjeesta ja pikaisesta vastauksesta!
16:06
Tikkikuningatar: pyrin kyllä laatimaan työvaiheiden selostukset siten, että mitään oleellista ei jää mainitsematta. Resepteissäni ei mainita tuota jäähdyttelyvaihetta, koska en jäähdyttele liivateliemiä ennen täytteeseen kaatamista, enkä ole koskaan havainnut vastaavaa puuroutumista. Pohdin, mistä tämä olisi voinut johtua. Kaadoitko liemen täytteeseen kertalaakista vai vähin eriin liruna, koko ajan sekoittaen?
14:44
Kolmas kohta missä voi mokata (jos on aloittelija niinkuin minä) oli se, kun lisäsin kiehuvan liivateveden seokseen. Tietenkin se meni ihan puuroksi ja kuumeni. Laitoin jääkaappiin ja jään odottelemaan lopputulosta, onko kakku vielä mahdollista koota. Ehkä meitä urpoja varten voisi ohjeeseen kohtaan “kiehauta liivatteet ja lisää seokseen” lisätä kohdan: odota liivateveden jäähtymistä ennen kuin lisäät sen seokseen. Muuten aivan mainio ohje (maistelin pitkin valmistusvaiheita).
13:33
Laura: hienoa, että kinuskitäyte otettiin noin hyvin vastaan. Uskon, että tuli hyvä karpaloiden kanssa – makea ja hapan ovat verraton yhdistelmä.
13:17
Hei! Ja kiitos aivan mahtavista sivuista. Täältä on löytynyt paljon vinkkejä leipomiseen ja paljon kokeiltavia ohjeita. Omille synttäreilleni tein kinuskikakun ohjeidesi mukaan. Laitoin kuitenkin täytteeseen puolukoiden sijasta hieman murskattuja karpaloita ja myös ne sopivat täytteeseen loistavasti. Kakku sai todella paljon kehuja ja oli sen verran hyvää, että se jopa poiki minulle kakkutilauksia.
Joten kiitos todella hyvästä ja selkeästä reseptistä, jota tulen varmasti jatkossakin käyttämään.
14:41
L8: kinuskikakku on omakin suosikkini ja lakat on ihania. Nämä maut sopivatkin hyvin yhteen. Täytyypä itsekin tekaista lakka-kinuskikakku tässä syksyn kunniaksi (ei kakkuun juhlapäivää tarvita
).
22:56
Oon tehnyt pari kertaa kinuskikakun jossa onpi ollut täytteenä pieni mukava kerros lakkahilloa ja loput sitten lakka-kermarahkaa. Njammm.
Olen aivan kinuskikakkuhullu ja se on jäänyt mun ehdottomaksi lemppariksi. Viimeksi mansikkakakun kanssa kokeilin keittää mansikat ja siivilöin pois siemenet, lopullisesta mössöstä tein sitte silkkisen sileän mansikkarahkatäytteen – nyt pitäis kokeilla lakalla sama homma!! Kakkujen tekeminen on vaan hieman kallista puuhaa.
Miksei aina voi olla juhlapäivä?
13:20
Kiitos vastauksesta! Luultavasti vika oli sitten siinä, etten ollut malttanut jäähdyttää kastiketta tarpeeksi. Ensi kerralla varaan siihen reilusti enemmän aikaa
20:59
Hei Anu ja kiitos palautteesta! Hyla-kermallakin pitäisi onnistua. Toinen seikka kermalaadun lisäksi, jossa voi mokata, on pitää kinuskikastiketta liian vähän aikaa kylmässä. Kastike paksuuntuu sitä paremmin, mitä kylmempää se on. Täysin kylmänä se näyttää vaahtoutuneena samalta kuin vaihekuva nro 5. Liian hätäisesti kylmästä otettu kastike johtaa löysempään lopputulokseen, vaihekuva 6. Sattumoisin molemmat tilanteet näkyvät kuvissa, koska olen koostanut ne kahden eri kakun valmistusvaiheista.
20:01
Hei!
Tein viimeisimpään kakkuuni tuota kinuski-puolukkatäytettä ja se oli kyllä tosi hyvää. Lapsille ei maistunut, mutta aikuiset tykkäsivät. Minulla se täyte ei vaan täysin onnistunut, en nimittäin saanut sitä kinuskikastiketta paksuuntumaan. Pitäisikö siitä tulla ihan kuohkea vaahto vai paksuuntuuko se vain jonkin verran? Olen yrittänyt miettiä, missä mahtoi olla vika, mutta en ole keksinyt. Käytin hyla kuohukermaa, olisiko tuolla hylalla voinut olla vaikutusta? Täyte jäi siis melko löysäksi, mutta liivatteet kyllä pelastivat kakun. Täyte ei imeytynyt kakkuun niinkuin pelkäsin. Vieraisiin täyte meni täydestä kuin väärä raha
Itseäni tietysti vähän harmitti täytteen epäonnistuminen, vaikka siis hyvää olikin. Ehdottomasti aion kokeilla joskus uudelleen!
10:43
Joanet: voit kyllä jättää juuston pois, tosin se ei kyllä maistu lopputuloksessa.
Kinuskikakun täytteeksi sopii monikin vaihtoehto, ainakin marja- ja hedelmätäytteet. Maito on hyvä kostuke tai vaniljamaito, jos täyte ei ole hyvin makea. Vaniljakreemijauhetta sekoitan kermavaahtoon silloin, kun pursottelen sitä, koska se tuo kermaan jämäkkyyttä ja kestävyyttä.
9:37
Hei Kinuskikissa
kakku näyttää aivan upealta. Haluaisin kysyä paria juttua kakkuun liittyen. Olen aloittelija joten tyhmiä kysymyksiä voi olla 
Kun teen täytekakun sokerikakku pohjasta ja vaikka kolmekerroksisen, voisiko ajatella että väliin laittaisi kuorrukseski itsetehtyä kinuksia ja kermavaahtoa sellaisenaan? eli sekoittaisin ne yhteen samaksi massaksi. perjaatteessa sama kuin ohjeessasi mutta jäisi marjat ja juusto pois. Olen aika nirso juustosta mutta tykkään hirveästi kermakakuista ja ylipäätänsä kermasta
Mitä muuta voisi ajatella kinuski kermakakun väliin? ja onko sinusta hyvä kostuttaa kakku maidolla vai? Ja sekoitatko aina vanilijakreemiä kermavaahdon sekaan? tuoko se lisämakuja vaahtoon?
Kiitos hirveästi jos kerkeät vastata. Blogisi on aivan paras!
9:19
Mukava kuulla Elisabet!
21:53
Tosi hyvä ohje! Kokeilin tätä kinuskitäytettä mustikoiden kanssa ja oli kyllä tosi hyvää
18:59
hillasuu: hillat + kinuski olisi tosi ihana yhdistelmä. Eli tekisin tämän sillä erotuksella, että puolukoiden tilalla olisi hillat. Ja laittaisin kumpaankin väliin tätä samaa, ettei tule liikaa eri makuja.
15:28
Aivan upeita ohjeita! En tiennytkään että kakuista saa näin upeita.! Meinasin tehdä tytön kastejuhlaan hilla(lakka)kakun. Kun omasta takaa löytyy hillatkin. Mutta täytteet on hieman harkinnassa. Olisikohan tämä täyte hillojen kanssa hyvä, jos viel toiseen väliin laittais valkosuklaa-kermavaahtoa. Vai voisitko suositella jotain aivan muuta? Onko tuo liivatteen käyttö ehdotonta vai voisiko sen korvata jollain muulla, vaikka vaniljakreemijauheella? Kiitos jos kerkeät neuvojasi antamaan.
10:44
**************************
Huomioksi teille reseptiä aiemmin kokeilleet: skaalasin ohjeen ainesosien määriä pienemmiksi, koska aiemmalla ohjeella täytettä tuli hieman liikaa tavallisen kokoiseen kakkuun.
**************************
13:34
ellu: luulisin, että suunnilleen saman verran voit laittaa.
11:36
Jos haluaa tehdä samasta mansikkaversion, niin paljonko pitää mansikoita laittaa?
16:54
Hauska kuulla SairaanHyväHoitaja!
6:15
Aivan ihanat sivut sinulla, tämän tein ensiksi ja aivan ihanaa oli. Kehuja tuli puolin ja toisin ja ammatinvaihtoakin ehdotettiin =). Herkullista =)
22:55
Jonna: ymmärrän ihan hyvin, ettei sitä aina jaksa ja ehdi kommentoida. Kiva kuitenkin, että nyt teit sen!
Hauska kuulla, että tykästyit täytteeseen.
13:20
Heippa!
Ensiksi, anteeksi pyytelen, kun en ikinä jaksa kommentteja jättää, vaikka usein täällä vierailen ja haen vinkkejä milloin mihinkin..:)
Kokeilin tätä kinuskitäytettä vadelman kanssa ja oli aivan ihanaa! Suuret kiitokset ohjeesta!
16:57
Pia: kinuskikastike kannattaakin tehdä jo etukäteen, jotta on varmasti kylmää vatkaamisvaiheessa. Eli tee ihmeessä edellisiltana ja laita jääkaappiin kannelliseen tai kelmulla suojattavaan astiaan odottamaan.
9:48
Terve!
Ajattelin testata tätä kinuskitäytettä viikonloppuna ja mietin, että pystyykö tuon kinuskikastikkeen tekemän esim. edellisenä iltana jäähtymään jääkaappiin? Vai meneekö kastike huonoksi jo tuossa ajassa?
20:13
Minna: kivakiva, mukavaa että kerroit!
13:54
Kiitoksia vaan kovasti herkullisesta kakkutäytteestä. Testasin täytettä uuden vuoden kakkuun ja hyvää oli! Lisäsin sinut linkkilistalleni
15:23
Pienellä surffauksella löysinkin kaipaamani neuvot kakun päällisistä!
Kiitos!
15:15
Moi! Ajattelin kokeilla kinuskikastikkeen tekoa, ja mietin, sopisiko se sellaisenaan kakun päälliseksi? Reunoihin pursottaisin vaikkapa kermavaahtoa. Entä tarvitseeko kastike tuolloin liivatetta pysyäkseen kasassa?
Vastauksesta kiitollisena…
20:47
Oikein mieluisaa kuulla tämä, Ylimuuli Mukkelis! Hyvä, että syntyy erilaisia versioita, niistä voi sitten taas itsekin ottaa opiksi.
19:59
Suurkiitos pikakinuskin ohjeesta, toimi aivan mahtavasti puolukkarahkan seassa kakuntäytteenä. Postasinkin kaakun juuri ja sait kyllä kunnian ja kiitokset, terveiset myös kaakunsyöjiltä!
23:02
Kiitos kovasti, MarLi!
23:36
Voi että sulla on täällä blogissasi taas kaikkea ihanaa kun en ole hetkeen käynyt!
Upea synttärikakku, onnea vieläkin!
Ja loistavia ohjeita paljon, kinuski ja karpalot ovat minunkin herkkuyhdistelmä ja ne sopii vaikka mihin! Mukavaa lokakuun loppua!
22:47
marihaa: no siiiiiis… en minä tietenkään voi mennä lupaamaan mitään, koska nämä ovat makuasioita. Mikä nyt sitten on kenellekin tarpeeksi.
Minulla lienee melko makea maku, kai?
Mutta kuten Kinuskitassu-kakusta näkee, toteutin itse täytteen kinuskikuorrutteiseen kakkuun ja se oli kovasti nam-nam-nam-osastoa!
Puolukat tasapainottavat makeutta, mutta jokainen tietenkin voi säädellä puolukoiden määrää omien kirpeys/makeus/raikkausmieltymystensä mukaan. Oliko sopivan ympäripyöreästi ilmaistu vastaus?
Sorry, en pysty parempaan.