Tämä resepti vie meidät Pohjois-Amerikan itärannikolle, jossa happaman makea limepiirakka on Key Westin kaupungin ylpeydenaihe. Nimensä piirakka on saanut key lime -nimisistä sitrushedelmistä. Klassisin versio sisältää sitruksen lisäksi kondensoitua maitoa eli sokeroitua maitotiivistettä ja keltuaisia. Keksipohjassa käytetään tyypillisesti ”graham crackereitä” eli kokojyväisiä voileipäkeksejä. Meidän kaupoissamme helpommin löydettävä tuote on digestivet, joista voi valita kokojyväisen version. Täytteestä yli jääneet valkuaiset käytetään usein marenkikuorrutteeseen, joskin toinen koulukunta on kermavaahdon kannalla.

Alun perin piirakkaa ei kypsennetty lainkaan, sillä maitotiivisteen ja mehun ”kemiallinen reaktio” sai aikaan täytteen hyytymisen. Nykyään uunissa kypsentäminen on kuitenkin tavallista sekä täytteen sisältämien keltuaisten että paremman rakenteen vuoksi. Koska piirakan historia ulottuu 1800-luvulle saakka, on reseptin kehittelijästä olemassa vain teorioita. Yksi sellainen on, että kalastajat olisivat reissuillaan kehitelleet olosuhteisiin soveltuvan herkun, jonka valmistaminen ei vaadi uunia ja raaka-aineet, kuten maitotiiviste, säilyvät veneessä pitkiäkin aikoja.

Reseptin historiatiedoista kiitän Wikipediaa sekä What’s Cooking America -sivustoa. Vaikka muokkasin reseptiä hieman oman maun mukaan, uskon lopputuloksen tavoittavan alkuperäisen piirakan tunnelman.