23.05.2011   201 kommenttia Kategoria: Kakunkuorrutteet,  Koristelu

Toffeemassa


Mitä seuraa, kun pehmeä fudge-karamelli kietoutuu kakun ympärille? No, siitähän syntyy aivan taivaallisen makuinen toffeemassa! Idea sai alkunsa, kun fudget pyörivät keittiössäni muffinssien raaka-aineena. Muffinssille piti kehittää fudgeista koristelu ja sain päähäni kokeilla niiden kaulimista. Pienen tuotekehittelyvaiheen kautta päädyin alla olevaan ohjeeseen, jossa fudget keitetään yhdessä kermatilkan kanssa. Näin massan koostumus on ideaalinen eikä tekovaihe vaadi ponnisteluita.

Lue ohje tarkasti. Massa kannattaa tehdä valmiiksi edellispäivänä ja ottaa paria tuntia ennen kaulimista huoneenlämpöön pehmenemään. Fudge-massasta voi tehdä myös koristeita ja ottaa muotilla kuvioita. Kakun päällä se käyttäytyy muiden kaulittavien massojen kaltaisesti. Kuorrutteen alla ei tarvita sokerikreemiä – sipaisu kermavaahtoa tai yli jäänyttä täytettä riittää. Fudge-kakun voi kuorruttaa jo edellispäivänä. Raaka-ainekustannuksiltaan kuorrute on marsipaanin/sokerimassan luokkaa.

Kokeile massaa myös erivärisistä fudgeista. Esimerkiksi mustista fudgeista luot ihanan lakritsinmakuisen massan!

Ainekset yhden (24 – 26 cm) kakun kuorruttamiseen:
600 g fudge-karamelleja (irtokarkkihyllystä)
½ dl kuohukermaa


Laita fudget ja kerma kattilaan.

Kuumenna keskilämmöllä (esim. asteikolla 1-6 taso 4). Karamellien sulaessa ja pehmentyessä voit pilkkoa niitä lastalla.

Sekoita, kunnes fudget ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi. Ota tämän jälkeen heti liedeltä, jotta seos ei sitkisty!

Vuoraa astia leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Nosta jääkaappiin ja anna kovettua. Kuorrutteen voi tehdä valmiiksi jo edellispäivänä.

Ota massa huoneenlämpöön 2-3 tuntia ennen kaulimista. Näin massa pehmenee ja kauliminen on helppoa.

Kauli massa silikonisen alustan päällä 3 mm paksuksi levyksi. Mikäli et omista silikonialustaa, käytä alla tomusokeria tarttumisen ehkäisemiseksi.

Nosta kuorrute kakun päälle ja tasoittele kakun ympärille. Lue tarkemmat vinkit ohjeesta kaulittavalla massalla kuorruttaminen.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
86 tassutusta

Kinuskikumppani

Mustikasta on moneksi!



Nämä ja muut herkut löydät mustikkaresepteistä.

Toivepuodin elokuun arvonta!



Arvontapalkintoina elokuussa punainen pompom, puna-valkoraidalliset paperipillit, rapumuotti ja Kinuskikissan pieni levityslasta.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

suomi100

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit

valio-tammikuu
meira_leivontatuotteet_kevat