Purjo-perunasosekeitto

16.08.2010 14:45

Syksy tuo tullessaan monenlaista uutta teille lukijoille. Isompia juttuja odotellessa tarjoilen jotain pientä uutta: “Kinuskikissa kokkaa” on uusi sarja, jossa esittelen ruokareseptisuosikkejani. Kokkailen pääasiassa helppoa ja nopeaa, suomalaista kotiruokaa. Sivuston painopistealue on yhä pomminvarmasti leivonta, mutta ruokareseptit voi nähdä pienenä erikoisuutena leivonnan lomassa.

Ensimmäinen suosikkiruokani on pehmeä purjo-perunasosekeitto, josta pidämme koko perhe. Kylkiäisenä maistuu ruisleipä. Ruokakerman sijaan keittoon voisi laittaa myös maun mukaan tuorejuustoa tai voimakkampaa, maustettua sulatejuustoa (kuten Koskenlaskijaa).

Ingressikuva
Riittävyys: 2 aikuista ja 2 lasta

1 kg perunoita
2 isoa purjoa
vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 dl ruokakermaa
valkopippuria

Kuori ja paloittele perunat. Leikkaa purjo siivuiksi. Laita kasvikset kattilaan ja kaada vettä joukkoon sen verran, että kasvikset peittyvät. Lisää joukkoon kasvisliemikuutiot. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä (10-15 minuuttia).

Nosta kattila liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Lisää ruokakerma ja vettä tarpeen mukaan, jotta keiton paksuus on sopiva. Mausta valkopippurilla. Kiehauta vielä kertaalleen ennen tarjoilua.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (26)

  1. HAMSUPULLA & NEITIPIKKUMYY:
    Kannatettavaa! :-) Panepa nyt, Kinuskikissa, korvan taakse, terveellisiä keittoja sivustolle, pliis! 

    LOUHELANEMANTA:
    Hyvä vinkki vihreyteen! Kaunis ulkonäkö tekee keitosta kaksin verroin herkullista. :-)

  2. Olisi mahtavaa jos näitä tulisi lisää (::

  3. Millonkas näitä kokkailuja on tulossa lisää?

  4. paremman ja kauniimman vihreän värin keittoon saa, kun lisää purjon vihreän osan vasta aika lopussa, niin ettei se kypsy kuin muutaman minuutin. Ei tule ns. kokkien kielessä käytettävän armeijan vihreän värinen.

  5. KINUSKIKISSA ja SUKLAANAPPI:
    Oho! Että vihreä osa jäikin Kinuskikissalta käyttämättä!  :-(  Olisin arvannut syyksi, että vihreä osa ei näyttänyt hyvältä, niinkuin joskus on. Suurenkin osan vihreästä joutuu toisinaan poistamaan, koska se näyttää huonolta. Mutta tokihan hyvännäköinen vihreä tulee mukaan keittoon! Miksi se olisi hylättävä? Tästä lähtien terveellinen vihreämpi keitto sinullekin, Kinuskikissa! Ota mallia Suklaanapista. :-)

  6. Tällä kertaa Kinuskiemo veikkasi väärin: keitossa ei ole käytetty kuin valkoinen osa. Mitä Kinuskiemo tuumaa vihreän osan käytöstä? Jostain kumman syystä jätän sen aina käyttämättä. Nyt jäin pohtimaan, miksi teen näin. :)

  7. SUKLAANAPPI:
    Purjot, isotkin, ovat jokainen vähän omanlaisensa, jotkut paksuja, jotkut ohuita, joissakin valkoista osaa on vähän ja vihreää paljon, tai päinvastoin. Jos mielestäsi sinun keittosi oli vihreämpää, niin varmaan sinun purjoissasi vihreää osaa oli enemmän kuin Kinuskikissalla. Uskon kyllä, että vihreäkin osa on mukana tuossa ohjeen keitossa. Ja onhan tuo kuvankin keitto vihreää, ainakin minun silmissäni. :-)

    PS. Isompi kattila ensi kerralla!  :-)

  8. Oletko keitossasi käyttänyt ollenkaan purjon vihreää osaa? Minun keitostani tuli nimittäin hyvinkin vihreä, toisinkun sinun kuvassasi ja kattila meinasi loppua kesken perunoita ja purjoja sinne laittaessa. :D

  9. Moi !
    Todella hyvää. Eikäs tarvii kuin tuoretta patonkia seuraksi.
    Lisää joskos sais tälläisii ihanii sose keitto ohjeita.

  10. googletin purjo-perunasosekeitonohjetta ja päädyin jo toista kertaa tänne sivuillesi. aiemmin etsin ruistaikinan ohjetta ja silloin nämä sivut löysin. tosi kivat sivut ja selkeät reseptit! me like :)

  11. Ihanaa oli tuo Peruna-purjo -keitto !!!!!!!!!! Tosi maukasta !
    Ystäväni oli sitä tehnyt ja sain kunnian mennä sitä maiskuttelemaa :)
    Iloa syksyyn :D

  12. Sosekeitot on ihanii!!!
    Mä juuri tässä väsäsin aurajuusto-kukkakaalikeiton,jos??? sattuu jäämään teen huomenna kinkkupiiraan.Johon,täyteeseen laitan kinkkua,sopanlopun ,munaa ,yrttejä,kermaviilii,ym
    Siis sosekaitot on siitä kivoja että,kun tekee isomman satsin,niin voi käyttää sämpyhin ja piiraisiin loput.Saa samalla vaivalla(juuresten käsittely)pari ruokaa ja leivän;)))Ihanaa syksyä kaikille….

  13. Kiitos kivasta ja helposta ohjeesta! Meillä tehtiin tätä toissapäivänä ja hyvää tuli. Lisäsin vielä vähän sulatejuustoa joukkoon, nam :)
    Ihanat sivut sinulla! Löysin sattumalta kun googlettelin jotain kakkuohjetta. Nyt käyn kurkkimassa uusia juttujasi vähän väliä :)

  14. Kasvissosekeitot on ihania :P
    Kasviskeittojen proteiinipitoisuutta voi helposti lisätä lisäämällä keittoon punaisia linssejä :)

  15. Minäkin teen tämän purjo-perunasosekeiton lisäksi toista kasvissosekeittoa, johon tulee erilaisia juureksia hieman vaihdellen: porkkanaa, perunaa, lanttua, bataattia ja/tai sipulia . Joskun maissiakin. Suhteilla ei ole niin väliä, keittäminen ja maustaminen samalla kaavalla. Parasta tässä on juurikin se, että ruoka on kevyt, mutta silti maistuva. :)

    Heidi: toki saat!

    Jenni: tuosta en ollut kuullutkaan, kiitos vinkistä!

    Hellapoliisi: loistavaa, että terveiset tulivat nopeasti perille! :) Kakkuja en minäkään ehdi tilauksesta väsäillä.

  16. Moikka!

    Kiitos terveisistä, perille tuli=)
    Onnea myös uutukaiselle yrityksellesi!
    Saako sulta tilata jatkossa myös kakkuja, niitä kun usein kysellään, mutten itse ehdi sellaisia tehdä. Voisin ohjata ihmisiä luoksesi=)

  17. Kiva juttu, mikäli alat kirjoittamaan ruokareseptejäkin :) Etelä-Pohjanmaalla ainakin tykättäis kovasti :) HYVÄ JUTTU!

  18. Sosekeitot on yleensä kivoja mutta lapset eivät välttämättä edes maista niitä
    Meiän neiti ei edes maista niitä en viitti itsellleni edes tehdä.

  19. Pssst.. vieläkin helpommin tämä keitto tulee kun pistää kaks Apetitin valmista purjo-peruna sekoitusta kattilaan (itse olen laiska ja teen näin ja hyvää tulee). :)

  20. Tätä ruokaa pyöritellyt itsekin tämän viikon mielessäni, oiskohan jo aika tehdä :)

  21. Mahtava lisäidea maukkaukseen blogiin. Meidän yksi suosikeista on aurinkokeitto! (=porkkana-perunakeitto) Jotta ruoka on maittavaa sille on pitänyt keksiä nimi, joka on lastenkin mielestä ihana.

    ps. Saanko linkittää blogisi tekeillä olevaan blogiini?

  22. Nam! Ihan parasta ruokaa arkeen ja töihin! Helppoa pakastaa pienissä rasioissa ja ottaa mukaan aamulla. Tykkään! :)

  23. tämä on klassikko- niin hyvää ja niin helppo versioida eri kasviksilla/juureksilla. Ja kevyttäkin vielä jos käyttää kevytkermaa. :)

  24. Hei ihanaa!! :) oli tosi tylsä heinäkuu, kun täällä ei tapahtunut paljonkaan, vaikka kävinkin vähän koko ajan kurkkimassa. Ruokajutut on mun mielestä kans pop, joten kiva, jos/kun saa uusia ideoita.
    Ps. Mun on pakko suositella (muistaakseni Reformin) kasvisliemijauhetta. Purkki löytyy maustehyllystä(oon nähny Prismoissa ainakin). On valkoinen, vihreellä kannella varustettu. Se on ihan ylivoimaisesti parhaimman maun antava valmiste.

  25. Hyvä lisä blogiin. On mukava saada myös ruoanlaittoon uusia ideoita :)

  26. Mukava piristys blogiin, ruokaakin tykkään tehdä, joten ainahan on mukava saada lisävinkkejä. Vaikka purjo-perunasosekeitto ei koskaan ole kuulunut parhaimpiin makumieltymyksiini, niin mukava silti tietää, miten jotkut sen tekevät. :)