Daim-suklaamuffinssit

29.04.2008 22:30

Tässä taas käytössä sama tuttu muffinssitaikinaohje. Jotenkin olen jäänyt tuohon niin koukkuun, että sovellan siihen vaan kerta toisensa jälkeen uusia makuja. Nämä olivat herkkua, varsinkin tuoreeltaan! Daim-suklaan pala säilyi kivasti ehjänä muffinssin sisällä, eikä imeytynyt taikinaan kuten jonkin toisen suklaan kanssa on käynyt. Koristeet olivat vanhoja käyttämättä jääneitä tekeleitä marsipaanista.

Ingressikuva
12 kpl isoja, 15-20 kpl pienempiä
00aa2.JPG

1 levy Maraboun Daim-maitosuklaata
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa



Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min.

dajmsuklaamuffinssit_vaihe1.JPG dajmsuklaamuffinssit_vaihe2.JPG
dajmsuklaamuffinssit_vaihe3.JPG dajmsuklaamuffinssit_vaihe4.JPG
dajmsuklaamuffinssit_vaihe5.JPG

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (255)

  1. Suosikkini päärynä-suklaamuffinssit saivat haastajan :) Tää on mahtava resepti!

  2. Tästä tuli välittömästi suosikkimuffinssireseptini. Tuli ihan älyttömän hyvän näköisiä, ja varmaan myös hyvän makuisiakin :) Luokkalaiset tulevat varmasti tykkäämään!

  3. Nam, onnistuivat tosi hyvin!! :) )

  4. IRKKUIHQ:
    Meinasin jo ihmetellä, että missä se talvi viipyy? Eikö muffinssit talvella maistu? Mutta kai tuo joulu nyt talveksi pitää laskea!
    Olet hyvinkin kakkonen mestareita lueteltaessa! :-)

  5. Minäkin innostuin näitä testaamaan!!! Tämä on lempimuffinssiresepti!!! Olen tehnyt näitä jouluna kesällä syksyllä ja keväällä! nam….

  6. PIKKU LEIPURI:
    Olet sivuston muffinssimestari, ehdottomasti! Vaikka luku olisi vain puolet tuosta miljoonasta! :-)

  7. Tämä on lempimuffinssiresepti!!!
    Olen tehnyt näitä ainakin miljoona kertaa. 

  8. Nämä ovat lempimuffinssejani!
    Olen tehnyt näitä ainakin miljoona kertaa. 

  9. Minäkin innostuin näitä testaamaan. Tosin semperin fin mix -gluteenittomilla jauholla, hiukan pofiberia sekaan ja kanamunat korvasin noEgg:llä. Hiukan lässähtivät, mutta muuten oikein meheviä ja hyviä. En ole käyttänyt tuota Noeggiä aikaisemmin, mutta näytti toimivan.

  10. Moikka :) Ihan parhaita muffineita nää. Tuli tässä reseptiehdotus mieleen ja oli pakko kommentoida siksi.
    Hyvin usein domino-keksejä (eli suomen Oreoita) käytetään pelkästään juustokakun pohjana ym. Jotenka voisitko kehitellä ohjeen, jossa domino-keksit olisivat pääosassa? Esim. Domino- brownieita tai muffineja tai domino-kakun, jossa dominoita on muuallakin kuin pohjassa. Toki olen bonjannut jo kokitekoisten dominoiden ohjeen sivultasi mutta tässäpä haastetta :)

  11. NÄMÄ muffinssit oli todella maistuvia teen kyllä varmasti lisää näitä !! ja minä tein vähän eri tyylillä = MM = LAITOIN KÄYTIN MARABOU SUKLAAN TILALTA VALKO SUKLAATA ja hieman vaniljasokeria mutta oli hyvää NAM !! ja kiitos reseptistä :D

  12. katiliini: Kyllä voi! En nyt muista ohjetta mutta laita googlen hakuun esim. sokerimassa-ohje

  13. Tämä on uusi suosikkini, kiitos paljon ohjeesta!

  14. Aivan ihania :)

  15. Ihanalta näyttää ,mutta voisikohan sokerimassaa tehdä itse ?vastatkaa pliis :D

  16. Tein eilen näitä ensimmäistä kertaa. Tosin en daim-suklaasta, vaan maraboun uudesta salmiakkisuklaasta, limited edition. Suklaapala kyllä vähän suli sisälle, mutta mitäs se haittaa! Hyvältä maistui silti. :)

  17. Oli muuten ihan sairaan hyviä! En käyttänyt daim-suklaata, mutta onnistui silti! Nam!

  18. Ensi viikolla olis sit tarkoitus tehdä näitä (koulun kahvioon).  Toivottavasti onnistuu :D

  19. Tulipahan sitten tehtyä elämäni ensimmäiset muffinssit tällä ohjeella ja oli kyllä sellaista herkkua että! :)

  20. Tää muffari-ohje on kyllä pomminvarma, aina tulee herkkuja ja on helppo soveltaa :) Eilen tein pari satsia, mutta jätin suklaan pois ja sydämeksi laitoin lusikallisen ite tehtyy omppuhilloo :)

  21. parhaita muffinsseja joita on ikinä tullu tehtyä, kiitos tästä ohjeesta ! :)

  22. Siis nää oli niin hyviä! :D Näitä tarttee tehdä useemminkin ja kokeilla jotain toista suklaata myös :)

  23. MIMI- :
    Sinä siis tiedät tämän: Tie miehen sydämeen….!  :-)

  24. Kiitos kovasti näistä ihanista resepteistä! Poikaystäväkin rakastui heti näihin muffinsseihin :)

  25. SOKEROTTA:
    Helppo ja yksinkertainen olisi päällisen peittävä marsipaaninen sydänkuvio muffinssin päälle. Ja sydämeen vielä mahdollisesti koristelua. Vai olisiko sydämellisten  vaniljamuffinssien koristelusta vinkiksi? Vielä sydämellisempiä noista saisi nonparellisydämen kokoa isommalla muotilla kasvattamalla.  :-)
    http://www.kinuskikissa.fi/sydamelliset-vaniljamuffinssit/?sliderpage=5&ref=26

  26. Kiitos äärettömän ihanasta blogista <3 Muutamia juttuja on tullu koitettua ja ihan onnistuneesti jopa :D Tämä olisi seuraavaksi listalla, mutta mikä olisi kiva koriste/kuorrutus idea kun ystäville olisi tarkoitus viedä?

  27. MINNA_MARIA:
    Resepteissä mainittu kaakaojauhe on sitä tummaa kaakaota, mikäli ei nimenomaan toisin mainita. Siis tummaa se on tässäkin ohjeessa.

    Että sinun pitikin mainita nuo korvapuustit  ;-) , ja kuvailla noin  houkuttelevasti. Onneksi tuli aamulla ostettua hiivapala! :-)

     

  28. Hei!

    Ihan tosi tyhmä kysymys mutta onko tuo ohjeessa mainittu kaakaojauhe sellaista tummaa leivontaan tarkoitettua jauhetta vai ihan tavallista kaakaojuomajauhetta..?
    Ps. Kiitos iki ihanasta korvapuusti ohjeesta, en ole eläissäni tehnyt niin hyviä ja onnistuneita pullia! Laitoin fariini sokerin lisäksi täytteeksi vielä vähän tavallistakin sokeria. :P

  29. Aivan mahtavia ♥ ja nopeita tehdä! Kiitos reseptistä (:

  30. Ihanan makeita, ja helppoja tehdä. Suosittelen kokeilemaan (:

  31. Tuli tosi hyviä! Kiitos reseptistä oli vielä aikas helppoja ja noopeita tehdä:) Kaveritkin tykkäs.

  32. Aijotaan tehä kaverin kanssa toisen kaverin synttäri kemuihin näitä:) Saa nähdä mitä tulee…

  33. Tehtiin siskon kanssa näitä ja oli hyviä ;) <3

  34. Ihanalta (ja herkulta) vaikuttava resepti! :-) Taikinaa tässä valmistellaan, saa nähdä nyt, mitä tästä syntyy. Mutta harjoitushan tekee tunnetusti mestarin! :D Olen tehnyt kyseisiä muffinsseja
    kerran aikaisemmin, ja hyvin ne silloin menivät kaupaksi itse
    kullekkin. Herkullinen resepti kaiken kaikkiaan! :)

  35. RENTOMELLI:
    Tätä olen huono neuvomaan. Ne kerrat, kun olen kiertoilmauuniani käyttänyt, en ole ollut paistotulokseen tyytyväinen. Siis taviksen valitsisin.

    Tulkaa kiertoilmaonnistujat puolustamaan tuota kiertävää ilmaa!;-)

  36. Mulla on kiertoilmauuni ja siinä se tavis puolikin, kummalla puolella tulee parempia muffineita? Onko niillä eroa? Paitsi että kiertoilmalla ei tartte niin kuumalla paistaa kuin normiuunilla. Ja paistoaikakin taitaa olla lyhyempi. Niin että kummalla alan paistaa nuita herkkuja?

  37. Hups tuli kaksi kertaa!

  38. Ihania, tain samalla ohjeella mutta käytiin valkosuklaata!

  39. Ihania, tain samalla ohjeella mutta käytiin valkosuklaata! :)

  40. Tein äsken näitä ja hyvin meni kaupaksi! :) ) itse pistin muffinssien sisään salmiakkisuklaa konvehdin ja tuli tosi maukkaita, vaikka konvehti sulikin sisälle, mutta suli sillä tavalla että kun puraisi muffinsia suuhun tuli salmiakki yllätys ! :) KIITOS HYVÄSTÄ OHJEESTA! :) )

  41. Muffinsit uunissa paistumassa ja hyvälle ainakin näyttää! Jospa sais pidettyä näpit kurissa huomiseen ja isällekkin jäis jotain isänpäivän kunniaksi :) Kiitoksia mahtavista ohjeista, näiden avulla on saatu sukulaiset monissa juhlissa tyytyväiseksi!

  42. Oli ihan pakko tulla kehumaan tätä muffinssireseptiä – tää on niiiin loistava!!! Etsin lapsen synttäreille sopivaa muffinssiohjetta ja ajattelin, että sinulta voisi löytyä jotakin kivaa ja todellakin toimii (talous- ja valkoisella suklaalla) :) Tosin mullahan loppui maito, joten korvasin sen rasvattomalla jugurtilla ja toimi kaakaolla maustetussa taikinassakin, vaikka ensin vähän epäilin. Tein myös toisen satsin niin, että jätin kaakaojauheen pois, laitoin yht. n. 4dl vehnäjauhoja, joista puolet täysjyväjauhoja; korvasin desin sokerista fariinisokerilla ja laitoin taas sitä maustamatonta jugurttia. Taikinassa mukana pakastepuolukoita ja palat valkoista suklaata – menee synttäreillä varmastikin aikuiseen makuun. Kiitos tästä ohjeesta. Taidan alkaa vierailla sivuillasi useamminkin :)

  43. Taas leivoin näitä ihanuuksia. Ollut jo monissa juhlissa herkkuna ja nyt vuorostaan halloweenjuhliin koristeltuna oranssilla kuorutuksella ja kick-lakukoristeilla:)

  44. IDHACKMAN:
    Kinuskikissa varmisti näköjään paperivuokien pysymisen asennossa laittamalla vuoat muffinssipellin koloihin. Euraconin Retro-paperivuoat ovat aika jämäköitä. Jos ohuemmilla paperivuoilla tuntuu epäilyttävältä, kannattaa ainakin laittaa kaksi vuokaa päällekkäin. 

  45. Heips!
    Tässä tulee nyt hieman hölmö kysymys, mutta mulla ei taida olla tuommoista metallista muffinsivuokaa – voiko nämä tehdä vaan niillä paperisilla, vai leviävätkö käsiin?

  46. Hyviä. Ihan parhaita. tein näitä syysloman kunniaksi.:)

  47. Nämä ovat ihan mahtavia ! Laitoin niitä kerran isosiskon mukaan opiskelija-asuntolaan kavereille maisteltavaksi, ja nyt niitä saa tehdä koko ajan :D

  48. EVORA:
    Jos äiti on jo kolmeen kertaan joutunut katselemaan päältä, kun te kaverukset herkuttelette, niin teepä neljännellä kerralla kaksinkertainen annos. :-)   Silloin  kaikille riittää.  Ja äidille voisit tarjota ensimmäiseksi. :-)

    TIKRU:
    Daimin lisäämistä tavalliseen muna-sokerivaahtoon, eli kakkupohja-aineksiin, ei kinuskikeittiössä ole kokeiltu.  Epäilen daimin hankaloittavan kakun kohoamista ja hyvää lopputulosta. Kakkupohja kun  ei muutenkaan  aina idioottivarmasti onnistu täydellisesti. ;-)
    Sellaisessa pohjassa, johon muutenkin tulee suklaata (esim. suklaakakkupohja) tämä saattaisi toimia. :-)

  49. Olen nyt kolme kertaa tehnyt näitä ja tykästynyt kovasti :) Kaveritkin on tykännyt ja äiti ei ole edes päässyt maistamaan koska nää on mennyt niin nopeasti :D

  50. Tykästyin tosi kovasti näiden makuun, oli mielettömän hyviä! Mun olis tarkoitus tehdä tytölle synttärikakku ja ajattelin tehdä sen tällä ohjeella, mutta siitä tulee melkeinpä turhankin kiinteä niin mietin että voisikohan tota daimia ympätä sellaiseen taikinaan missä vaahdotetaan munat ja sokeri? :)