Apple pie

29.08.2010 17:59

apple_pie1apple_pie2

Vuosi sitten eräs blogin lukija toivoi minulta sarjakuvista tuttua amerikkalaista omenapiirakkaohjetta. Idea kuulosti heti kivan erilaiselta kuin mitä olen aiemmin tehnyt ja jäi muhimaan, kunnes sain käsiini tämän vuoden omenasadon. Lähdin tekemään taikinaa mustikka-valkosuklaasydän-piirakkaa varioiden. Myös valmis pakastevoitaikina voisi käydä hyvin. Täytteeseen laitoin makuja, joiden kuvittelin hyvin omenoihin natsaavan. Maistelupiiri nosti peukut ylös, joten tässä ohje teille!

Ingressikuva
Muunteluvinkki: Lisää täytteeseen 2 tl inkivääritahnaa!

Erityisruokavaliovinkki: Ohje on munaton, maidoton ja gluteeniton seuraavin pikku muutoksin: Korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla ja margariini maidottomalla versiolla. Voitelun munan voi jättää pois tai laittaa tilalle vaikka kahvia. Tarjoiluun käy esimerkiksi soijavanukas tai vaahtoutuva soijavispi.

Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
¾ dl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua

Voiteluun:
1 muna

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta



Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon margariini. Nypi margariini ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

Kuori omena ja poista omenankodat. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot kahtia. Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, kaneli, perunajauhot ja sitruunamehu.

Voitele piirakkavuoka. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat.

Kaada omenaseos vuokaan.

Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä. Voit myös kuvioida taikinakannen muoteilla.

Kippaa taikinalevy leivinpaperin avulla vuoan päälle. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä.

Voitele taikinakansi munalla.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hennosti väriä.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (75)

  1. no tein tämän sitten päivää ennen ja se kannatti, piirakka maistui todella hyvältä hieman vetäytyneenä =)

  2. Ajattelin tehdä tätä isäinpäiväksi, mutta vaikuttaakohan makuun jollain lailla jos tekisin tämän päivää ennen vai sitten mielummin vasta sinä päivänä kun se syödään? :D

  3. Ihanaa oli <3 Taikinasta tuli hieman kuiva kun oli ongelmia muotoilla taikinaa eikä täällä ollut leivinpaperia minkä päällä muotoilla niin piti lisätä vehnäjauhoja turhankin paljon.. Ja muuten nämä täällä Espanjassa ei käytä perunajauhoja joten käytin Maizenaa joka toimi vallan mainiosti näin vinkkinä! Tarjoilin piiraan jätskin kera, kerrassaan herkullista! Ehdottomasti teen tätä uudelleen! :)

  4. Tein tälläisen syyskuun alussa kun mummi toi omenoita.. :) Olen aina halunnut tehdä tämän tyylisen omenapiirakan ja nyt kun kokeilin ensimmäistä kertaa niin se onnistui hyvin ja oli menestys niiden joukossa jotka sitä pääsivät maistamaan! Kiitoksia ihanasta ohjeesta! :)


  5. DESI:

    Ei haittaa, kyllä hyvä piirakka syntyy ilman sitruunaakin.

  6. Aion kokeilla, näyttää todella herkulliselle! Haittaako jos sitruunan jättää pois?

  7. nami!! tosi hyvää!!!!

  8. Kerrassaan mahtava herkku :) Itellani taikina ei onnistunut kovin hyvin, jai kiinni poytaan, voin liikakayttamisestako johtui…

  9. VILTTIS:
    Oletan, että mausteista sokeria et halua käyttää, siis tavallinen sokeri sitten fariinin tilalle.

    Go green kauravaniljakastiketta ei Kinuskissan resepteissä ole käytetty, mutta olen kyllä nähnyt ohjeita, joissa sitä on käytetty uunissa valmistettavissa leivonnaisissa.

  10. moi, voiko ohjeen farniirisokerin korvata jollakin muulla, piirakan maun kärsimättä (pitää olla munaton ja maidoton vaihtoehto). Ajattelin kokeilla marjapiirakan leipomista samalla ohjeella, mutta juhannushärdellin keskellä unohtui ostaa farniirisokeria..

    Onko kukaan kokeillut miten go green kauravaniljakastike käyttäytyy uunissa? tai millähän voisi korvata juuri esim. marjapiirakoihin tulevat, rahka-,juusto-, vaniljakreemitäytteet maidottomassa ja munattomassa ruokavaliossa?

  11. Ihana, juuri sellainen mitä etsin!! Kiitos paljon!

  12. Ihana!! Ei kaipaa edes kastiketta tms. Ihanan mehukasta!

  13. Kiitti ihanasta respetistä :) Oli mukavaa vaihtelua noihin muihin piirakoihin mitä oon vääntäny viime aikoina. Meiän omppupuut tursuaa omenoita, joten erilaisille piirakkaresepteille on hyvää käyttöä :) Mutta siis TOSI HYVÄÄ!!

  14. Kiitti hyvästä ohjeesta jälleen! Leivoin piiraan ohjeen mukaan ja hyvää tuli. Tein piiraan oman puutarhan ompuista. Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja kiitti vielä ihanista ohjeista!!!!

  15. kokeilin tota pohjaa luumu piirakkaan ja omenapaihin, hyviä tuli! ihania kaikki sun ohjeet (:

  16. Kiitos hyvästä ohjeesta! Onnistui hyvin kannenkin teko vaikka sitä jännäsin etukäteen.

  17. Loistava omenapiirakka! Täyte tuoksui aivan ihanalta jo ennen paistamista. Piirakka oli myös helppotekoinen ja taikinan koostumus helposti käsiteltävä. Tein piirakan täsmälleen ohjeiden mukaan. Suosittelen!

  18. Aivan mahtavan makuinen piirakka :) Parasta omenapiirakkaa mitä olen ikinä leiponut ja myös maistanut :) Eilen leivoin ja mies tykkäsi kans ja pyysi jo leipomaan uuden.

  19. Mahtava resepti! Kokeilin sitä ja meni parempiin suihin ihan sillä sekunnilla :D

  20. Hillomaisuuteen tunkee täältä yksi vastaus, inkiväärihillo! Itse käytän sitä tuomaan täytteeseen hillomaisuutta ja pehmeyttä. Ja mausta tykkään! Täyte muistuttaa hieman mäkkärin omenapiirakoiden täytettä :D

    Blogissani ohje. =)

  21. Tyhmä kysymys: kun paistetaan alatasolla, laitetaanko kuitenkin keskilämpö? Mä en ees huomannu tota kohtaa, kun tein eli paistoin normaalisti keskitasolla. Ihan hyvä tuli niinkin :)

  22. Ihanan ohje, taas kerran! Maku oli herkullinen, ulkokonäkö ei yltänyt Kinuskikissan tasolle(ihmeköstuo, kun olet melkoinen taituri;)). Maku kuitenkin oli kohdallaan=)

  23. Hei,
    Tein “kaikettoman” version eli gluteenittoman, munattoman ja maidottoman. Täyte oli ihanaa, mutta en juuri koskaan omasta mielestäni onnistu noiden gluteenittomien “pölyjauhojen” kanssa saamaan hyvän makuista paistettua taikinaa, nyt maku oli vielä hyvä paistamattomana (lisäsin taikinaan kaardemummaa).

  24. Mullakin täytteestä tuli tummanruskeaa mössöä, mutta se oli vaan hyvä. Lisäksi taikina tosiaan oli aika murumaista ja vaikea hallita. Mutta hyvää piirakkaa on!

  25. Siis aivan loistava omenapiirakka! Tein tätä jo toista kertaa. Ekalla kerralla onnistui sekä pohja että täyte tosi hyvin, mutta nyt toista kertaa tehdessä pohja ei jostain syystä kestänyt kasassa vuokaan laittaessa ja oli vaikeampi kaulita, repeili… Vaikka tein täysin samalla tavalla kuin ekan kerran, missähän syy on? Lisäksi en muistanut tehdä aukkoja kanteen… vaikuttaako se jotenkin piirakkaan? Hyvää on joka tapauksessa! :)

  26. Yllättäen saatiin vähän omppuja (valkea kuulas) eikä mulla sitten ollut tarvittavia aineita pohjaa varten, joten testasin tämän kaupan murotaikinalla ja hyvä tuli.
    En tosin ole varma mistä johtuu, mutta mulla täytteestä tuli paljon tummempaa kun sun kuvissa, se on aikalailla tummanruskeaa “mössöä”…. erittäin hyvää kuitenkin. Olisiko ollut vähän vähemmän omppuja tai tummempaa kanelia, mene ja tiedä. Ja omenan palat ei jääneet noin selviksi vaan täyte tosiaan meni enempi mössöksi, mutta mielestäni se oli vaan hyvä.

  27. Jos laiskottaa aukkojen leikkaaminen, niin pelkät viillot riittävät. Taikina aukeaa paistettaessa viiltojen kohdalta samanlaiseen muotoon :)
    Ihanan näköinen torttu!!

  28. Lumoavan hieno Apple pie! LilyAnn: isäni on amerikkalainen ja hiljattain tein ekaa kertaa itse amerikkalaisen omanapiirakan. Resepti on amerikkalaisesta leivontakirjasta ja siinä omenat jäävät juuri sellaisiksi pehmeiksi, vähän hillomaisiksi. Kirjassa kerrotaan, että pehmeys/hillomaisuus saadaan siten, että kansitaikinan jättää aika tiiviiksi eli tekee veitsellä viiltoja pintaan. Lisäksi sanotaan, että mitä happamampi omana, sen paremmin se pehmenee. Ja mitä pienempiä lohkoja laittaa, sitä enemmän pehmenee. Tässä linkki piirakkaani jos kiinnostaa: http://onneli-78.vuodatus.net/blog/2628443/amerikkalainen-omenapiirakka/ Tämä Kinuskikissankin piirakka kyllä varmasti vie kielen mennessään!!

  29. Hei!
    Onko tästä mahdollista jättää tuo kansikerros pois. Haluaisin tehdä tätä pellillisen ystäville. Luuletko että onnistuu vai hajoaako piiras sirpaleiksi kun sitä leikkaa neliöiksi?

  30. Kiitos hyvästä ohjeesta! Tätä tulikin testattua tänään hieman varioiden. Käytin kaupan kauramurotaikinaa (2pkt) ja se toimi hyvin. Vielä aion kuitenkin kokeilla tuota omatekemää pohjaakin, kenties jo huomenna ;) Täytteestä tuli ihanan pehmeä kun pilkoin omenat aika pieniksi. Fariinisokeri ei sen sijaan ollut minun makuuni, ehkä omenani olivat liian makeita ja siitä syystä täytteestä tuli hyyyvin makea (vaikka olenkin _erittäin_ perso makealle). Koostumus oli kuitenkin täydellinen! Nams! Kiitos vielä! :)

  31. Nam nam tulipa herkullista! :) Lisäsin taikinaan jauhojen sijasta 1dl:n kaurahiutaleita. Antoi kivasti makua, eikä edes erotu taikinasta juurikaan. Olen muuten pitkään tehnyt omenapiirakan täytteen paistamalla omenoita pannulla voin, sokerin (tavallinen tai fariinisokeri) ja kanelin kanssa, kunnes omenat ovat pehmeitä (eli ainakin 15min). Seoksesta tulee hieman siirappinen (ei niinkään hillomainen), mutta mielestäni tämä seos on niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaankin :) Lisäsin tähän versioon myös perunajauhoja Kinuskikissan ohjeiden mukaan. Lopputulos taivaallinen! :) Kiitos ohjeista ja vinkeistä! :)

  32. Kerrassaan lumoava apple pie-piirakan tuoksu täyttää leijaillen koko talon. Tein piirakan tunnollisesti ohjeen mukaisesti ja voin vain todeta, että ohje oli niin täydellinen. Taikina käyttäytyi kuin unelma ja oli helppo kaulita sekä nostaa vuoan pohjalle ja päälle. Täyte tuoksui niin hyvälle jo raakana, että sain hätistellä nuuhkijoita pois kulhon päältä. Piirakka muhii folion alla vielä puoli tuntia, sitten maistelemme ja melko varmasti teen huomenna vielä toisen piirakan naapurin vanhalle pariskunnalle sunnuntain iloksi. Vanha rakas leivontaharrastukseni on saanut ihanan innostuspotkun upeiden sivujesi ansiosta, lämpimät kiitokset sinulle siitä!

  33. Nyt on piirakka uunissa. Jopa minun taidoilleni helppo :) Semmoista kysyisin, että mitä luulet, onnistuuko jos teen piirakan valmiiksi illalla jääkaappiin ja paistan aamulla ennen töihin lähtöä? Vai meneekö taikina omenoineen yön aikana liian märäksi? En kerkiä ruveta aamulla taiteilemaan taikinan kanssa, mutta olisi ihana viedä tämä piirakka silti vastaleivuttna. Uskon nimittäin että tulee aivan ihanaa, niin hyviä olivat jo raakanakin kaikki osat kun maistelin :D

  34. kysymys, minkäkokoinen tuo vuoka on mihin teet? tätä täytyy kokeilla :)

  35. Testiin menee heti ensi viikolla kunhan saan kotimaisia omenia pussillisen. Mitä luulet, voiko piirakan pakastaa tuollaisenaan?

  36. Hei tuli mieleeni tuosta hillomaisuudesta, että tuo omenan muotoiseen kakkuun keittelemäsi hilloke voisi olla se mitä esim lilyann tarkoittaa.
    Pääsen viikonloppuna kokeilemaan ohjetta, kyllä sitä olenkin jo odottanut! Viimeisillään raskaana olevia ei saisi kiusata näin ihanilla ohjeilla.

  37. Ps. käytin fariinisokerin tilalla siirappia, joten en tiedä, onko tämä piirakkayksilö oikeasti yhtään onnistunut…:D

  38. Moikka! Tein tämän piirakan, mutta otin sen juuri äsken uunista, joten mausta en vielä tiedä.:) Sen haluaisin tietää, että onko piirakka helppo- vai vaikeatekoinen? Mielestäni se ei ollut kauhean vaikea tehdä, mutta ei siitä kovin kaunista tullut…:D Tämä oli kuitenkin ensimmäinen piirakka, jonka tein ihan yksin.:)

  39. Kokeiltu on vähän varioiden, kun ei sattunutkaan olemaan fariinisokeria kotosalla:) Laitoin tilalle ruskeaa ruokosokeria ja unohdin sitten siinä hötäkässä perunajauhotkin pois, mutta makuun se ei ainakaan vaikuttanut -ihana apple pie ja teen varmasti uudestaankin! Sopii vegaani-kaverillekin.

  40. hei! mä kyselin tuolla minttu-suklaa juustokakku reseptin kommenteissa että jos teen kakun halkaisijaltaan 15 cm vuokaan niin paljon reseptiä pitää pienentää että tulee sopiva sen kokoiseen vuokaan? aivan ihanan herkullisen näkönen omenapiiras muuten! :)

  41. Nam! Oikein herkulliselta näyttää. Nyt kun nämä Halloweenit ja Kiitospäivät taas lähestyy, niin voisitko ideoida tuon periamerikkalaisen Pumpkin Pien myös?

  42. Juuri sain piirakan uuniin, mutta jäin epäilemään, teinkö taikinan oikein.. Oli semmoista todella murumaista ja repeilevää kaulitessa, pidin tunnin kyllä jääkaapissa, mutta lipesiköhän mulla liikaa jauhoja (?). Täyte taas maistui kyllä taivaalliselta jo ennen uuniin menoa, joten lopputulos lienee ruma, mutta maistuva. :) Kiitos taas ohjeesta, olet yliveto!! :)

  43. Hei Kinuskikissa!
    Aivan ihana omenapiirakka!Tein eilen piirakan kotona valmiiksi
    ja soitin tyttärelle,että laitahan uuni päälle,mamma tulee piirakan kanssa
    kylään ja lisäaikaa kylästelylle saatiin niin,että kypsytettiin “pai” tyttären uunissa ;DSiinä odotellessa saatiin vaihtaa kuulumiset ja keiteltiin kahvit valmiiksi piirakan maistelulle.Ja kyllähän oli hyvää.Ei jäänyt kuin pieni palanen jäljelle,vaniljakastikkeen kanssa meni kuin “kuumille kiville”.Omenat maistuivat niin omenalle kuin vain mahdollista!Kiitos ohjeesta!
    Viikonloppuna tehdään uutta piirakkaa!

  44. Anteeeksi epaselvyyteni!! En tieda miten olin noin huolimattomasti kirjoittanut.. pannulla… pah.. siis tarkoitus oli sanoa, etta kattilassa!! Juuri, kuten TastyCaken Tiinakin sanoi! :) Eli ei siis tarvitse vetta, kun omenista lahtee pehmetessaan nestetta ja sokerit ja siirapit auttaa myos sulaessaan asiassa.. :) Alkaa siis menko pannulla kokeilemaan, tarkoitus ei ole saada paistettuja omenoita! ;D No tokihan se hyvalla pannulla onnistuisi, mutta kattilaan mielummin! :)

  45. Aivan ihanan kuuloinen resepti taas, pääsee ehdottomasti (loputtoman pitkälle) kokeilulistalle! Oletko kokeillut pakastaa piirakkaa, mitä luulet kestäisikö se pakastuksen?

  46. Kiitos ahkerille kommentoijille!

    Taidan minäkin nyt vähän paremmin ymmärtää, mitä hillomaisuudella haettiin. Omenat kypsyivät kyllä pehmeiksi, kovista ja kuivista ei kai kukaan välittäisi. Tässä merkitsee varmasti paljon se, miten ohuiksi lohkot leikkaa. Itse en tehnyt mitenkään paperinohuita siivuja ja siitä huolimatta täyte oli pehmeää. Itse en välttämättä välittäisi, että omenat ovat ihan mössöä (?). Voisi kuitenkin miettiä, miten halutessaan pääsisi lähemmäs hillomaisuutta. Lohkot ainakin voisi leikata vaikkapa neljään osaan. Halusitteko te hillomaisuuden metsästäjät, että täytteessä olisi omenapalojen lisäksi myös enemmän “kiisseliä”? Pohdin vaan, että keittämisestä voisi olla sellainen hyöty, että mukaan voisi laittaa vähän reilummin vettä + perunajauhoja, jolloin omenoita ympäröisi maustekiisseli. Tässä ko. ohjeessakin sitä on hieman mukana, sillä sitruunamehusta ja sokerista tulee nestettä, jonka perunajauhot suurustaa, mutta kenties voisi olla enemmänkin?

    annu: kiitos, korjasin tuon.

  47. Kiitos taas hyvästä ohjeesta! Samantien hävisi suurin osa piirakasta parempiin suihin ja meidän 1v hermostu kun en antanu lisää :) Minä myös olen iloinen aina kun löytyy suoraan munaton ohje, ettei tarvi soveltaa =)

  48. Taikina tosi hyvää. Täyte ei niin kovasti…

  49. Omenoissa, samoin kuin perunoissa on kovuudeltaan/jauhoisuudeltaan erilaisia lajikkeita – tiedätte perunoiden vihreä – keltainen – punainen jaottelun. Useimmat nk. kesäomenat ovat jauhoisia lajikkeita, sen sijaan nk. syys- ja talviomenat ovat kovempia ja vähemmän jauhoisia. Omenat menevät sitä helpommin soseeksi, mitä jauhoisempia ne ovat (samoin kuin perunatkin).

  50. Katri kertoi saavansa omenoista pehmeämpiä, jos niitä keittää ensin pannulla sokerin ja mausteiden kera. Kuinka omenoita keitetään pannulla? Siis lisätäänkö siihen vettä? Vai tarkoitatko että paistetaan pannulla? Pehmeät omenat myöskin hakusessa.. :)