Murotaikina

29.03.2008 21:31

murotaikina11.JPG

Monikäyttöinen murotaikina sopii niin piirakoiden tai leivosten pohjaksi kuin pikkuleiviksi. Tässä on koottuna tietoa siitä, mitä kaikkea murotaikinasta voi leipoa. Erilaisia murotaikinapohjaisia piirakoita kokoan Makeat piirakat -osioon. Murotaikinasta tehtyjä pikkuleipiä löytyy puolestaan Pikkuleivät-osiosta.

Ingressikuva
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. Lisää vehnäjauho-leivinjauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita tasaiseksi nopeasti.

00aa.JPG
Piirakka/leivokset

Painele taikina kevyesti piirasvuoan (halkaisija n. 26-28 cm) pohjalle ja reunoille tai pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 10-13 min, kunnes pohja on saanut hieman väriä. (Huom. mikäli täytät piiraan jo ennen paistamista, paistoaika on todennäköisesti pidempi.)

murotaikina2.JPG murotaikina3.JPG

00aa.JPG

Pikkuleivät

Pikkuleipävariaatioita on loputtomiin. Alempana muutamia ideoita ja ohjeita tunnetuimpiin klassikoihin. Huomioi, että perustaikinan valmistuksessa voi olla muutamien pikkuleipäversioiden kohdalla poikkeavuuksia. Itse myöskin tykkään makeuttaa pikkuleipätaikinaa hieman piirakkataikinaa enemmän (n. 1 ½ dl sokeria riippuen vähän siitä, mitä muuta taikinaan lisää). Mikäli valmistat pikkuleivät kaulimalla, koveta taikinaa jääkaapissa noin tunti. Paista 200 asteessa n. 5-10 min. Pikkuleipien ei tarvitse saada juurikaan väriä.

murotaikina4.JPG murotaikina5.JPG

Mausta taikinaa halutessasi:

  • kookoshiutaleilla (n. 1 dl)
  • suklaarouheella (n. 1 dl)
  • manteli- tai pähkinäjauheella (n. 1 dl)
  • sitruunan tai appelsiinin kuorella (n. 1 hedelmästä)
  • raastetulla mantelimassalla
  • Wiener nougat-, turkinpippuri- tai marianne-crushilla (n. ½-1 dl)
  • kaakaojauheella (n. 3 rkl)
  • mausteella, esim. kanelilla tai kardemummalla (n. 1 tl)


Vaihtoehtoja erilaisten murotaikinapikkuleipien leipomiseen:

  • Tavalliset/täytepikkuleivät: Kauli taikina levyksi ja ota muotilla pikkuleipiä. Tarjoile paistetut pikkuleivät sellaisenaan tai sivele puoleen pikkuleivistä hilloa/marmeladia/pähkinäsuklaalevitettä tai itse tehtyä täytettä ja laita toinen pikkuleipä kanneksi. Katso täältä esimerkkejä itse tehdyistä pikkuleipien täytteistä.
  • Pursotetut pikkuleivät: Pursota taikinasta tähtityllalla tähtiä tai muita kuvioita. Jätä pursotettavien pikkuleipien taikinasta puolet sokerista pois (sokeria tulee siis ½ dl). Näin pursotuskuvio ei leviä yhtä paljon uunissa.
  • Haarukkaleivät: Leivo taikinasta tankoja. Leikkaa tangot samankokoisiksi paloiksi veitsellä, pyörittele palloiksi, aseta pellille leivinpaperin päälle ja kuvioi haarukalla painellen. (En ole itse vielä kokeillut, mutta kannattanee tehdä taikina kuten edellä pursotettavissa pikkuleivissä.)
  • Ässät: Lisää taikinaan 1 tl kanelia. Leivo taikinasta tankoja ja leikkaa ne samansuuruisiksi paloiksi. Pyöritä paloista pitkuloita ja kieritä ne kanelisokeriseoksessa. Taivuta pellillä S-kirjaimen muotoon.
  • Lusikkaleivät: Taikinan valmistus eroaa muista murotaikinapikkuleivistä seuraavasti: Sulata rasva kattilassa ja anna kiehua n. 5 min, kunnes se on saanut hieman väriä ja vaahto on laskeutunut. Lisää sokeri ja anna jäähtyä. Lisää jauhoseos vatkaimella sekoittaen. Painele taikinaa lusikkapesään ja työnnä sormella pellille leivinpaperin päälle. Levitä paistamisen jälkeen tasaiselle puolelle hilloa ja laita vastakkain toisen pikkuleivän kanssa. Huom: kananmunaa lusikkaleipiin ei tule laisinkaan!
  • Hevosenkengät: pursota taikinaa hevosenkengän muotoon tai muotoile hevosenkenkä pitkulaisesta taikinanpalasta. Koristele paistamisen jälkeen kastamalla päät sulatettuun suklaaseen. Mikäli pursotat: jätä taikinasta puolet sokerista pois (sokeria tulee siis ½ dl). Näin pursotuskuvio ei leviä yhtä paljon uunissa.
  • Kaksiväriset pikkuleivät: Laita puolikkaaseen taikinaa kaakaojauhetta (n. 1 ½ rkl). Leikittele tummalla ja vaalealla taikinalla leipomalla niitä yhteen. Esimerkiksi shakkiruutuja teet liittämällä kaksi vaaleaa ja kaksi tummaa pitkulaa yhdeksi pötköksi ja leikkaamalla siitä paloja.

Koristeluideoita (taikinavaihe):

  • Laita hieman kaulittua taikinaa pyöreämmäksi jätetyn pikkuleivän keskelle hasselpähkinä.
  • Voitele pikkuleipä munalla ja ripottele päälle raesokeria.

Koristeluideoita (paistettu pikkuleipä):

  • Ripottele päälle tomusokeria.
  • Kasta osa pikkuleivästä sulatettuun suklaaseen.
  • Pursota sulatetulla suklaalla raitoja tai muita kuvioita.
  • Levitä sulatettua suklaata pikkuleivän päälle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita, nonparellaja tai pähkinärouhetta.
  • Valmista kuorrute sekoittamalla keskenään tomusokeri ja neste (esim. vesi, kahvi tai mehu). 50 pikkuleivälle tomusokeria tarvitaan n. 200 g ja nestettä sen verran, että seos on paksua mutta levittyvää. Voit värjätä kuorrutetta elintarvikeväreillä ja maustaa kaupasta ja apteekista saatavilla aromeilla/öljyillä (esim. sitruuna tai piparminttu). Levitä kuorrutetta pikkuleipien päälle lusikalla tai pursota raitoja. Ripottele päälle halutessasi nonparelleja/crushia/pähkinärouhetta. Seos sopii myös täytekeksien väliin.

Säilyvyys:

  • Murotaikina säilyy folioon käärittynä jääkaapissa 1-2 viikkoa.
  • Paistetut murotaikinapikkuleivät säilyvät pakkasessa 2-3 kk.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (56)

  1. Onko tuo jauhomäärä tosissaan vain 2,5dl. Minulla taikinasta tuli ihan löysää josta ei kyllä mitään saanut aikaiseksi. 1,5dl lisäsin jauhoja ja 1dl rouhin hasselpähkinöitä ja suklaatas sekaan  ja sitten sitä taikinaksi jo pystyi sanomaankin. Joku mainitsikin päärynä-omena piirakasta .. missä sellainen ohje olisi? :)

  2. JENNINGS:
    Itse olen ollut huomaavinani, että taikinaan käytetyn rasvan laadulla on vaikutusta siihen, miten nopeasti taikina pehmenee. Jos taikinaan käyttää rasvaa, joka on lähtökohtaisesti vähän pehmeämpää jääkaapista otettaessa tai pehmenee nopeasti huoneenlämmössä, taikinan pehmeys noudattelee rasvan käyttäymistä. Jos käyttää kovempaa rasvaa, joka pehmenee hitaammin (voi), taikina on mielestäni kovempaa jääkaapista otettaessa ja se myös pehmenee hieman hitaammin. Voin kanssa tosin kannattaa muistaa, että kun se pehmenee kunnolla, siitä tulee melkoista velliä. Taikinastakin saattaa sitten tulla hieman pehmeämpää kuin esim. margariinin kanssa, jos se on pitkään huoneenlämmössä. Siksipä pidän jääkaapissa sitä osaa taikinasta, jota en käsittele ja jos otan muotilla kuvioita, jolloin jämäpaloja tulee, laitan jämäpalat takaisin jääkaappiin hetkeksi ennen käyttöä (jämäpalojen kylmetessä voi ottaa jääkaapissa jo odottamassa ollutta taikinaa). 
     
    Toki taikinoiden erilaiseen käyttäytymiseen on voinut vaikuttaa muukin kuin rasvan laatu, mutta tämä on toistaiseksi johtopäätökseni, kun en muusta tiedä :)
     
     Tärkeää on siis se, että taikina ehtii kunnolla kylmetä ennen käyttöä. Tätä voi nopeuttaa esim. laittamalla taikinan pakastepussiin ja litistämällä levyksi. Toimii ainakin piparitaikinan kanssa, luulisin toimivan myös murotaikinaan :)

  3. JENNINGS:
    Mikään ei sinulla todennäköisesti mennyt vikaan. Murotaikina ei vain ole kovin helppoa leipoa pikkuleiviksi. Oman kokemukseni mukaan taikina kannattaa ottaa jääkaapista pienemmissä erissä pöydälle. Näin käsiteltävä määrä ei ehdi lämmetä ja pehmetä, jolloin se vielä helpommin tarttuu pöytään.  Jauhoja on oltava pöydällä reilusti, kaulimenkin voi pyyhkäistä aina välillä jauhotetulla kädellä. Ja ohuen lastan, jolla pikkuleivät nostellaan pellille, voi kastaa aina välillä jauhopussiin.

    Jos aikaa taikinan kanssa ”taiteilemiseen” on vähän ja kuitenkin murotaikinapikkuleipiä pitäisi saada, olen itse oikaissut pyörittämällä taikinan sopivan kokoiseksi pötköksi. Pötkön olen pilkkonut palasiksi. Palaset olen nostanut suoraan pellille leivinpaperin päälle, litistänyt  hiukan painamalla haarukalla raitajäljen pintaan, voidellut munalla ja ripotellut päälle manteli-/pähkinärouhetta. Ja uuniin. Nopeaa, helppoa ja herkullista!

  4. Hei! Osaisitko sanoa mikä meni vikaan, kun taikinasta tuli tosi vaikeasti leivottavaa? Tarttui pöytään ja kaulimeen runsaasta jauhotuksesta huolimatta ja pikkuleipiä oli mahdoton saada pellille siististi.. käytin normaalia 60% margariinia (ei leivontamargariinia), olikohan se liian pehmeää?  Taikina oli jääkaapissa reilun tunnin, mutta se ei auttanut. Sokeria käytin desin. 

  5. Poikakaveri tuumasi eilen illankähmässä että pitäs saaha iltakahveet ja kahvileivät. No, minä rupesin tutkimaan aika heikoksi päässeitä leivonta-aine varastoja ja mietiskelin että mikä ois semmonen nopea leivonnainen siihen hätään.Etin sitten pikkuleipäohjetta ja löysin tämän murotaikinan, pyöräytin sitten suklaakeksit miehekkeelle, ja se tykkäsi! Tosin, munia meillä ei ollu, hyvä tuli ilmankin :)  

  6. HUMPPATUKKA:
    Kinuskikissa ei ole vielä ehtinyt tehdä varsinaista omaa ohjetta ässille. Tulossa on jollain aikavälillä. Sitä odotellessa leivoin minäkin ässäsatsin tuolla murotaikinaohjeella. Lisäsin 1 tl:n kanelia, kuten ässien kohdalla mainitaan. Valmis taikina oli puolisen tuntia jääkaapissa. Leipomisen kohdalla jouduin aikapulan vuoksi soveltamaan. Arvelin selviäväni prosessista nopeammin, ja luultavasti niin kävikin, käyttämällä pursotinta. Minulla on sellainen ”vanhanaikainen”(?), kovamuovinen pursotin, jossa on täyttöputkilo, terä ja mäntä, jolla taikina työnnetään putkilosta pellille leivinpaperin päälle. Ilmeisesti terävalintani oli onnistunut, koska ässät tulivat uunista komean muhkeina ja ihan ässän näköisinä. Saattoi tuolla pursotustekniikalla olla jokin rooli. :-)

  7. En löytänyt mistään omaa ässä-ohjettani ja tein tällä. Keksiikö kukaan mikä olisi voinut mennä pieleen, kun ässistä tuli uunissa littanoita ympyröitä, painuivat kasaan ja vain levisivät?
    Tein mielestäni kaiken aivan ohjeen mukaan, mutta kuuluiko niiden sitten olla littanoita vai menikö joku pieleen? Poikkesin sen verran, että laitoin taikinan jääkaappiin hetkeksi, kun omanikin olen aina laittanut.

    Muuten olen kyllä aina hienoilla ja hyvillä ohjeillasi onnistunut. 

  8. SUKLAATASSU93:
    Lusikkaleivät ovat pikkuleipäherkkuja, mutta rasvaisia sellaisia. Rasvaa valmistusvaiheessa kyllä ”keitetään”, joten kyllä rasva kummittelee myös valmiissa pikkuleivässä. Itse olen todennut, etteivät nämä ihan kalorittomia herkkuja ole, mutta herkkuja kuitenkin, isolla H:lla. :-)

    Tämäntyyppinen murotaikinaversio on hiukan murumaista, reunoja täytyy tarvittaessa vähän sormen avulla auttaa siistimmiksi.
    Varmaan soikeanmuotoinen lusikka toimii paremmin kuin ihan pyöreä ja kovin syvä.

    HAINE:
    Käsi- , tai konevoimalla, kummallakin tavalla pystyy leipomaan lusikkaleipiä. Niitä on valmistettu jo kauan,  ennenkuin sähkövatkaimia joka taloudessa olikaan. Hienoa, että nostit perinteet kunniaan :-) . Meidän nykypäivän leipojien olisikin hyvä välillä muistella entisajan  kokkeja. Tuskailisimme varmaan keittiössä vähemmän kaikkien hienojen ja tehokkaiden koneidemme keskellä.

    Kiitos sympatiasta alempana! :-)

  9. Tein lusikkaleipiä mutta taikina oli aavistuksen verran liian murumaista ja reunoista oli vaikeaa saada siistiä, millaiseen lusikkaan taikina olisi paras painella. Taikina maistui myös keitetylle rasvalle, miten makua saisi taikinasta pois?
     

  10. Luin alempia kommentteja ja aika moni sanoo kaäyttäneensä voita.. Itse en ole koskaan voita käyttänyt leipomisessa vaan aina margariinia mielestäni on parempaa kun voi :) toisin nyt kun aloitin leipuriksi opiskelun niin käytän voita koulussa kun ei ole kun voita käytössä siellä..  ja mielestäni joissakin tilanteissa siinä on eroa.. Ja todellakin itsekkin käsitin että tuo voi/margariini on huoneenlämmössä pehmennyttä.. Kun eihän missään vaiheessa edes sanota että se pitää sulattaa jossain ja tuolla alhaalla myöskin puhuttiin että joku on laittanut taikinan jääkaappiin odottamaan.. Itse aloin heti työstämään taikinaa kun se oli valmista ja vähän käytin jauhoja sen verran ettei se tarttuisi alustaan tai kaulimeen.. Hyviä tuli ei kuivia vähän vaan rapeita ja ihanan makuisia.. Ja se vielä että itse en vatkannut millään vatkaimella vaan ihan normaalisiti nopealla tahdilla sekoitin kaikki ohjeen mukaisesti yhteen..

  11. Lokakuun lopussa pidin tuparit kodissani halloween teemalla ja tein tälläisen murotaikinan ja leivoin siitä keksejä halloween aiheisilla muoteilla jotka olin viime halloweenina ostanut tiimarista.. :) keksit saavuttivat suuren suosion ja olivat todella hyviä.. En aikaisemmin ollut tehnyt murotaikinaa joten ensimmäinen kokemus oli hyvin onnistunut ja miellyttävä.. :)
    Vipatus taisi tehdä jotain pahemman kerran väärin kun ei onnistunut.. Mielestäni murotakina on helppo taikina ja kummastelen sitä että mitä osaa ihmiset eivät yksinkertaisesta ohjeesta ymmrrä.. No ei se kai kaikilla onnistu ensimmäisellä kerralla mutta on se väärin laittaa negatiivista palautetta tänne vaikka vika ei ole ohjeessa eikä sen laatijassa vaan hänestä joka tekee taikinan kotonaan. Itselläni on nuorempana aina joku leivonnainen saattanut palaa uuniin tai joku muu on mennyt väärin mutta nykyään kaikki mitä kokeilen ekaa kertaa onnistuu todella hyvällä menestyksellä.. :)

  12. Brita taas moi. (piti rekkautua uudelleen, kun oon hukannut vissiin tunnukseni?) No ny on tallessa nämä ainakin juuri tekemäni.
    Sitä vaan, että just otin uunista tällä reseptillä tehdyn herkullisen omena-päärynäpiirakan. :) Ihanan makusta tämä taikina. Kiitoksia ohjeesta.
    Mul on muutes ongelma aina murotaikinan levittäminen vuokaan. Se tarttuu sormiin kiinni ja nykii korppujauhot irti vuoasta, ennen ku oon saanut sen kunnolla levitettyä siihen. Täällä jo ohjeen löysinkin, jauhotetut sormet. No mä sain itse sen nyt tälläkertaa sillä, että kastelin kylmällä vedellä käteni ja kämmenin sitten levittelin. Uuniin kyl laitoin muutamaks minuutiks ilman täytteitä ekana, että ylimääräset kosteudet haihtuivat taikinan päältä. :D ps. niin ja mä käytän voita.

  13. SATUMAINEN:
    Mitäpä sanoisit Isun bebe-leivosten taikinasta? Se tuli ensimmäisenä mieleen. Sen taikinan saisi varmaan pysymään muffinivuoan reunoilla haluamallasi tavalla. Käypä katsomassa :
    http://www.kinuskikissa.fi/isun-bebe-leivokset/?ref=12

  14. Heippa!
    Olen kokeillut paljon reseptejäsi ja kaikki ovat olleet mainioita :)
    Kiitokset hienoista sivuista! olen nyt ongelman äärellä, sillä haluaisin tehdä korkeissa muffinivuoissa leivoksia joissa on marjatäyte. ongelma on ettei murotaikina pysy reunoilla vaan valuu alas… Olisiko sinulla jotain hyvää ohjetta tai keinoa millä onnistuisin?? Tarkoitus siis on levittää taikina vuokiin, lisätä täyte ja laittaa hattu päälle =)


  15. TANJA80:
    Useimmiten murotaikinaan laitetaan kananmuna, mutta onnistuu kyllä ilmankin.

  16. Onnistuuko murotaikina pikkuleivät ilman kananmunaa, tai voiko kananmunan korvata jollain?

  17. VIPATUS:
    Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi!  :-)   Harmi, että tuttavuudestamme tuli näin lyhyt. :-( Koska et enää uudestaan sivustolle palaa, kiitos kuitenkin, että pistäydyit. Ja yksi toivomus: Lukaisepa oman kommenttisi alapuolella olevat kommentit.

    PS. Jos kuitenkin perut puheesi ja vielä jonain päivänä päätät leipomista kokeilla, muista, että kaikki päivät keittiössä eivät takuuvarmasti ole katastrofeja. Parempia kokemuksia kohti! :-)

  18. Oli pakko rekisteröity ihan sen takia että voisin kertoa kuinka tämä resepti pilasi päiväni. Tein taikinan ohjeiden mukaan ja siitä tuli niin kauheaa liisteriä että piirakka meni suoraan uunista roska-astiaan. Että kiitos tyhjästä ja oli viimeinen kerta kun tältä sivulta reseptejä otan.

  19. Tällä murotaikinaohjeella sain pikkuleivät onnistumaan niin hyvin, että ne päätyvät viikonloppuna kahvipöytään! Olen monta vuotta vältellyt pikkuleipien leipomista, sillä en vain yksinkertaisesti osaa sitä taiteen lajia…Tosin taisin juuri oppia :) Kiitos!

  20. hei!
    tässä kohta alan tekemään mustikka-puolukka piirakkaa.
    teen tästä sitten siihen taikinan.Olen 12-vuotias, ja sain innostukseni
    ruoantekoon ja leipomiseen kinuskikissan kautta

  21. Voihan Kissanpäivät :D
    Pelastit minun päiväni, olen leipomassa ristiäisiin kirjanpikkuleipiä ja tämähän on mitä mainoin ohje. Kiitos!

  22. Hei! Osaatko sanoa miten kauan valmiit pikkuleivät säilyy ilman pakastusta? Vamraan jääkaapissa pitäis säilyttää? …mulla on kyllä semmonen tunne, että oon tätä samaa asiaa kysynyt ennenkin… :D

  23. MariH :)

  24. Pikkuleipiä tein, mutta jälkeenpäin kun mietin mistä johtui, niin luulen, että pienen apukokin läsnäolo on saattanut saada aikaan mittavirheen :)

  25. Kiitos Susku, hyvä kuulla! :)

    MariH: jauhomäärä on optimoitu monenlaisia käyttötarkoituksia silmällä pitäen. Esimerkiksi keksitaikinana kovin jauhoisella taikinalla tulisi kuivia keksejä. Oletan, että käytit tätä piiraspohjana, silloin taikinan levitys onnistuu jauhotetuilla sormenpäillä.

  26. Kiitos taasen ihanasta ohjeesta! :) Minullekin kävi tosin niin, että tuolla jauhomäärällä sain aikaiseksi vain tarttuvaa töhnää :D mutta lisäsin hieman jauhoja, ja avot, lopputulos oli todella hyvä! Oli juhla/tilaisuus mikä hyvänsä, niin Sinun blogista löytyy aina apua ja ideat! :)

  27. Makeita piirakkapohjia olen kokeillut jos jonkinlaisia, mutta nyt löysin sellaisen, minkä otin heti itselleni ylös. Testattu on, toimii loistavasti, vaikka käytinkin öljyä. Suurkiitos ohjeesta!

  28. Voi että, kyllä tuli taas mahtavan hyvä mieli. Kiitos kuuluu sinulle Sandi72! Kaunis kiitos siis sanoistasi!

    Kosminen Leipuri: kiitti hyvästä vinkistä!

  29. Tosi hyvä perus pipari ohje. Itse suosittelen taikinan sekaan suklaa paloja, vähän niinku chocolate chips meinikiä. Miilaik.
    Valkonen suklaa on tosi hyvää myös, se kyllä osaksi karamellisoituu, muuttuu melkein jopa ruskeaksi, mutta itse pidän mausta

  30. Hei. Ihanaa kun joku jaksaa ja viitsii pitää tälläisiä sivuja. Tässä reseptissä on kaikki mitä tarvitaan. Perusohje ja paljon variaatioita mitä voi tehdä. Enempää ei joi vaatia. Minulla muutama leivontakirja kaapissa. Mutta kun niitä selailee niin tuntuu ,että niissä ei ole mitään mitä tekisi. Joululeipomukset löyttyvät tästä ei tarvi enään etsiä. KIITOS kun pidät tälläisiä sivuja. =)

  31. Kiva kuulla jenni-! :)

  32. Aivan ihana blogi :) Leivoin äsken pikkuleipiä Wiener Nougat -crushilla ja kahvin kanssa niitä sitten mutusteltiin ja kyllä olivat hyviä :)

  33. Minna: riippuu siitä, minkälaisia pikkuleipiä olet taikinasta tehtailemassa. Ihan peruspikkuleipiä pyöreällä muotilla ohuehkoksi kaulitusta taikinalevystä tulee n. 50 kpl.

  34. Suunnittelen tässä mitä pikkuleipiä leipoisin lakkiaisiini, ja päädyin taas tänne ihanalle blogillesi. Mietinkin kuinka monta pikkuleipää suunnilleen tulee tuosta murotaikinasta? Tarkoituksena olisi leipoa noin 60 pikkuleipää.

  35. Kiitos Brita, kiva kuulla kokemuksesi murotaikinasta ja sämpylöistä. :)

  36. Valmista tuli ja hyviltä maistuivat. :)

  37. Mä tein mustikka-mustaviinimarja/punaviinimarja piirakan tuolla murotaikinasi pohjalla, oli muutes tosi hyvää! (esipaistoin, sillä käytin pakastemarjoja, joiden päälle ripottelin vielä sokeria) :)
    Kiitos reseptistä. Sulla on tosi ihania ohjeita täällä muutenkin. :) )

    Nyt on sovelletut sämpylät uunissa, kun mulla ei ollu kaikkia jauhoja, mitä tarviin, niin tein ne osaks ruisjauhoista ja osaks vehnäjauhoista, päälle auringonkukan siemeniä ja taikinaan muutama ripaus unikon siemeniä. Saas nähä miltä maistuvat. :D

  38. Kiitos Jaana ystävällisistä sanoistasi! Oikein hyvää kevättä sinnekin!

  39. Miauu! Aivan liiiian makeanihana tämä sinun blogisi! Sujahtaa kyllä suoraan suosikkeihini! Etsin jotain keksireseptiä, kun järjestämme huomenna täällä Vantaalla kirppusirkuksen, jonka buffettiin lupasin leipoa. Olen enemmäkin sellainen kokeilija-jauhopeukoalo, mutta en viitsi ottaa mitään riskiä – nyt on onnistuttava! Taidan ottaa tuon sinun murotaikinapohjan ja maustaa sitä raastetulla suklaalla! Ihanaa kevättä!

  40. aleksi: voi on tietysti aina voita. ;) En ole koskaan voilla leiponut, niin en (onneksi) osaa sitä kaivata. Murotaikinan virallisesta määrityksestä minulla ei ole/ollut tietoa, mutta tämän tyyppisiä ohjeita tuntuu googletuksella enimmäkseen löytyvän, desin tai puolen heittoja suuntaan tai toiseen.

  41. oon tottunut että muro taikina on se jossa vaan sekotetaan voi, jauho ja vesi seka ehkä sokeria ja nostatusainetta.
    tää sun on enemmänkin vaahdotettu pikkuleipä taikina..

    kandee muuten sitä voita koittaa.. tälläsillä voi pohjaisissa toi margariini maistuu läpi tosi paljon

  42. Sen verran hyvää taikina Wienernougaalla höystettynä oli, että taikina lähtee pian uusintakokeiluun margariinilla :) Mieskin kehui makua monta kertaa :)

  43. Sussu: tuo selittänee, miksi taikina oli niin pehmeää valmiina, mutta ei huoneenlämpöisen rasvan käyttö huono asia ole – päinvastoin toimit ihan ohjeen mukaan. En ole koskaan käyttänyt oikeaa voita leipomisessa. Ehkä se sitten tosiaan jähmettyy hitaammin jääkaapissa ja vastaavasti pehmenee nopeammin leipomisvaiheessa? Jos kokeilisit margariinilla? :)

  44. JUU!! Siis rasva oli huoneenlämmössä hyvän tovin ja oli ihan pehmeää kun aloin tehdä taikinaa. Tulkitsin tuon “pehmeän rasvan” niin, että kannattaa esim voi pehmittää huoneenlämmössä. Siinäpä se taitaa olla syyllinen taikinan epäonnistumiseen!

  45. Sussu: olen kyllä aikas monta kertaa tehnyt piirakoita/pikkuleipiä tällä taikinalla ja aina se on ollut suht tönkköä jo ennen jääkaappiin laittamista. Mutta tietysti kaikki on suhteellista. Yleensä nuolijalla kaavin taikinan kelmun päälle ja nostan reunat ympärille. En tiedä, olisiko se tarttunut käsiin miten pahasti.

    Tuli mieleen tällainen asia, että oliko voi huoneenlämpöistä, kun aloit leipoa? Minä otan margariinin aina jääkaapista. Mietin, että silläkin voisi olla vaikutusta rakenteeseen. Tietenkään tällä ei pitäisi olla merkitystä enää sen jälkeen, kun taikina on otettu jääkaapista. Niin ja ethän vaan sulattanut voita…?

    Tunnin verran muistaakseni olen pitänyt jääkaapissa. Mutta enimmäkseen olen tehnyt piiraspohjia ja silloin olen laittanut suoraan vuokaan. Tuossa ohjeen yhteydessä ylimpänä on kuva taikinasta valmiina. En tiedä saako siitä mitään käsitystä, mutta tuolta pitäisi näyttää ennen jääkaappia.

  46. Huomenta:) Pähkäilin itse tuota ja en kyllä keksi enää muuta, kuin että olenko epähuomiossa laittanut liian vähän taikinaan jauhoja, se kyllä selittäisi asian. Olen kyllä aika tarkka aina noissa, mutta kyllähän tekevälle sattuu. Mietin sitä taikinan koostumusta, niin kun olin tehnyt valmiiksi, se ei kyllä ollut sellainen, että olisin sen saanut käsin pyöräytettyä kelmun sisään, jo siinä vaiheessa piti lisätä siihen jauhoja kun koitin saada taikinan köntiksi käsiini. Täytyy kokeilla uudestaan ja katsoa, että jauhoja on riittävästi. Tuolla ohjeella kuitenkin kai tarkoitus, että se taikina ei kovin tartu käsiin, kun laittaa sen jääkaappiin kovettumaan. Kauanko pidit jääkaapissa?

  47. Sussu: ei, kyllä minäkin olen vatkaimella sekoittanut. Kyllähän taikina itselläkin tahmaa, mutta runsailla jauhoilla se kyllä asettuu. En sitten tiedä, voiko voilla olla merkitystä, itse olen käyttänyt margariinia. Muuta eroavaisuutta en tähän hätään keksi!

  48. Tuli vielä mieleen, että eihän sillä olisi voinut olla vaikutusta, kun sekoitin jauhot mukaan vielä sähkövatkaimella? Olisiko pitänyt vain esim puuhaarukalla koittaa kevyesti sekoittaa?

  49. Ei ollut, täällä on tänään ollut muutoinkin viileä ilma. Meijerivoita ostin K-kaupasta 500 g paketin, ja siitä käytin rasvaa. Outo homma kyllä, en ole ennen vastaavan törmännyt…Hyviltä keksit maistui, mutta tekovaihe oli kyllä hankala, kun kaulitseminen ei onnistunut ja taikina tahmasi koko ajan kiinni. Hassu juttu, pitää joku kerta kokeilla uudestaan.

  50. Sussu: no voi, en kyllä osaa sanoa, jos teit kuitenkin ohjeen mukaan. Olivatko olosuhteet jotenkin tosi lämpimät ja taikina olisi sen takia lötkistynyt? Kummallista!