Kaura-omenapaistos on niin lasten kuin aikuisten ikisuosikki. Vaniljakermavaahdon tai -kastikkeen kanssa se käy niin piirakkana kuin jälkiruokana. Tämä on verraton ohje yhdessä lasten kanssa tehtäväksi, sillä pikkuleipurit selvittävät suurimman osan työvaiheista ihan itse. Omat Kinuskilapseni olivat harjoitelleet vastaavaa leipomusta päiväkodissa ja halusivat tehdä tätä kotonakin. Omenoiden pilkkominen oli lapsista hauskinta ja se onnistui hyvin lasten aterinsarjaan kuuluvilla veitsillä. Aikuisen apua tarvittiin oikeastaan vain omenoiden kuorimisessa ja leikkaamisessa isoihin osiin, voin sulatuksessa sekä uunin käytössä. Isompi pikku-Kinuski hanskaa nämäkin omatoimisesti.
Huom: reseptin omenoiden määrässä ei ole huomioitu leikkausvaiheessa tapahtuvaa hävikkiä!
![]()
Vinkit:
- Eksoottista makuvivahdetta tuttu herkku saa puolikkaasta teelusikallisesta inkivääritahnaa. Tuunatussa versiossa vaniljakastikeen voi keittää kookosmaitoon.
- Kaurapaistoksesta vielä nopeampi ja myös suosittelemisen arvoinen versio syntyy marjoista. Tutustu siis myös marja-kauraherkkuun.
Paistoksen ainekset:
250 g luomuvoita
700 g omenoita
2 rkl vaniljasokeria
3 tl kanelia
2 ½ dl fariinisokeria
8 dl kaurahiutaleita
Tarjoiluun:
2 dl luomu-vispikermaa
1 rkl vaniljasokeria
Sulata voi kattilassa. Käytä sekoitteluvaihetta ennakoiden isoa kattilaa.

Kuori omenat, poista omenankodat ja leikkaa isoiksi paloiksi.

Paloittele omenat pieniksi kuutioiksi.

Tämä on hauskaa puuhaa!

Laita omenakuutiot piirakkavuokaan (vuokaa ei tarvitse voidella).

Ripottele omenoiden päälle vaniljasokeri.

Lisää kaneli ja sekoittele lusikalla.

Mittaa fariinisokeri.

Sekoita voisulan joukkoon.

Mittaa kaurahiutaleet.

Lisää kattilaan.

Sekoita tasaiseksi.

Levitä kauraseos vuokaan omenoiden päälle.

Valmiina uuniin!

Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Laita pinnan suojaksi alumiinifolio, kun se on saanut hieman väriä.
Lisää kerman joukkoon vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi. Tarjoile paistos vaniljakerman kera.

















0:41
Kinuskiemo:
Hyvin onnistui!
Näytti hyvältä ja maistui hyvältä!
11:56
MARSIPAANIKISSA:
Nyt vain itseluottamus kohdalleen, ja takuulla onnistut! Sitä paitsi, maku on tärkeämpi kuin ulkonäkö. Mitä hyötyä, jos näyttää kauniilta, mutta maistuu mitättömältä?
Tuumasta toimeen ja onnea matkaan!
4:11
Oi, tätä koulussa kotitalous tunneilla useat kerrat!
Olen etsinyt oikeaa ohjetta ja nyt sen löysin! Kiitoksia
Tosin, minulla ei varmasti tule nyt taas pitkän ajan jälkeen näyttämään yhtä hyvältä kuin näissä kuvissa!
15:01
Kun kokeilin ekan kerran, oli vähällä palaa koko paistos mutta sen jälkeen kun olen kokeillut, on ollut oikein hyvää!
21:37
oli erittäin maukasta! Hieman meinas epäusko iskee aineksia mitatessa, että pitäskö nuo kaikki oikeesti laittaa tuonne vuokaan, mutta mahtu kuin mahtukin
Tätä teen takuuvarmasti toistekkin!
13:48
Kyllä herkkuhimo keinot keksii: sekä vanilja- että fariinisokerin puutteessa tein tuon tuunatun version vanilja-aromilla ja tummalla siirapilla, jonka kanssa laiton kaurahiutaleiden joukkoon tavallista sokeria.
Ja hyvältä maistuu! Inkivääri tuo makuun tosi kivan lisän, toimii jauhettunakin mukana paistoksessa (itse laitoin sitä tähän omaan versiooni 1 tl).
20:39
Taurwen: näihin on aina vähän vaikea vastata, kun menekki riippuu syöjien nälkäasteesta ja muiden tarjoiluiden määrästä. Noin kymmenelle hengelle riittänee. Kermavaahtoa kannattaa varata enemmän kuin ohjeessa.
19:00
Oon aina tykänny kauraomenapaistoksesta mut enpä oo koskaan ite tehny! Mul on perjantaina synttärikemut ja voisin tehä tällä ohjeella, mutta nyt kiinnostaisi että kuinka monta annosta tästä määrästä tulee?
21:07
Voi sentään, kirjoitin vastauksen tänne jo muutama päivä sitten, mutta nyt sitä ei näy missään, mystistä!
Muutama teistä mainitsi siirapin. Laitatteko silloin lisäksi tavallista sokeria? Fariinisokerissa on siirappinen maku, mutta tuleeko rakenteesta erilainen, sitä olisi mielenkiintoista kokeilla. Mielessäni oli myös fariinisokeriakin aromikkaampi muscovado, mutta nyt mentiin tällä perinteisellä.
Tinuski: pikkukisuthan nää blogi-leipomukset tosi asiassa värkkää, minä vaan kerään kunnian.
Ninni-Kissa: tätä sitten leivotte yhdessä pikkuisen kanssa, kunhan siihen ikään ehtii. Onnea esikoisesta, mahtava juttu!
neitipikkumyy: vaniljajäätelö unohtui mainita, ihana lisuke sekin!
20:47
Onpas kiva ohje, kun on noin suloisia kuvia työvaiheista
Tätä reseptiä täytyy kokeilla pikimmiten!
16:57
Onpa suloisia pikku leipureita ja taitavia! Minäkin laitan tähän herkkuun aina hiukan siirappia, mutta voisihan tuota kokeilla ilmankin.
1:10
Kuulostaa hyvältä ja ihanan syksyiseltä. En vain tiedä pystynkö koskaan tekemään jotain kaurasta (+ omenoista) ilman siirappia
Joten jos joskus tätä kokeilen niin varmaan lurahtaa vähän sitä sekaan
20:32
Ahaa, Kinuskilla on näköjään salainen ase apuna leivonnassa, ihan emonsa näköisiä pikkukisuja
Vaikuttaa aika herkulliselta tuo piiras, täytyypä kokeilla!
20:12
Voihan NAM – jälleen kerran – tästä voisi tehdä UUDEN syksyn must leipomuksen sitruunarahkaomppupiirakan kanssa! Ihanaa että pikku kinuskit olivat mukana paistohommissa
17:00
Oi että mikä ohje. Oli lapsena yksi ylitse muiden jälkiruokana =) Nyt kun 6kk päästä pitäis toi perhe lisääntyä niin vois lapsosenkin oettaa herkuttelemaan tuollaisella herkulla. Tuleva lapsukainen on siis esikoinen.
16:08
Tätä on tehty (ja tullaan tekemäänkin, jos se musta riippuu…) joka loppukesä/syksy pienen omenapuumme antimista ja kaikille maistuu!
Mun mielestä parasta vaniljajäätelön kanssa. ♥
8:12
tää on ihan parasta <3
23:27
mie oonkin kaivannut tälle herkulle ohjetta, monesti oon kyllä syöny mut ite en oo vielä koskaan tehny
Ihania nuo lapsosten ilmeet, varsinkin hiutaleiden mittaus tais olla tarkkaa puuhaa