Cornelli lace -kuviointi

05.05.2009 20:05

lace

Cornelli lace -kuvioinniksi kutsutaan puolelta toiselle kiemurtelevin viivoin aikaansaatua pintaa. Kuvioinnille on ominaista seuraavat piirteet:

  1. Viivat alkavat ja päättyvät aina kakun reunalle.
  2. Viivat eivät saa koskettaa toisiaan (eivät siis myöskään kulkea toistensa yli).
  3. Kuvioinnissa pyritään mahdollisimman pyöreisiin, aaltomaisiin muotoihin.
  4. Viivat eivät noudata säännöllistä kaavaa vaan ovat sattumanvarainen muodostelma.

Kuvioinnin voi toteuttaa melkein millä tahansa pursotettavalla aineella: suklaalla, pikeerillä, voi/sokerikreemillä tai vaikka koristelugeelillä. Tekniikkaa voi soveltaa lähes kaikkiin kakkuihin, olipa pinta sitten marsipaanilla, suklaalla, kinuskilla, kermavaahdolla tai vaahtokarkkitaikinalla kuorrutettu. Juustokakun pintakin saa näin kauniin pintakuvioinnin – kiilteen kanssa tai ilman. Myös leivoksiin syntyy persoonallinen ilme (esimerkki tässä).

Koristelutekniikka sopii myös tilanteisiin, joissa näyttävä koristelu täytyy aikaansaada lyhyellä varoitusajalla – kakku ei tämän jälkeen juuri muita koristeita kaipaa. Kuviointi toimii tarvittaessa myös tilanteen pelastajana: näin peittyvät kätevästi pinnan pikku epätasaisuudet. Koristelun voi tehdä useimmissa tapauksissa valmiiksi jo edellispäivänä, joten juhlapäivänä voi keskittyä muuhun.

Kuorruta kakku esimerkiksi suklaakuorrutteella ja pursota pintaan lace-kuvio juhliesi teemaan sopivasti sävytetyllä pikeerillä tai valkosuklaalla. Tummaa suklaata vasten erottuvat kauniisti esimerkiksi pastellisävyiset pursotukset. Pursotus voi ulottua myös kakun reunoille (joskin pystysuoraa pintaa on vaikeampi koristella). Vinkki suklaan pursotteluun: mikäli suklaa tuntuu valuvan liian nopeaa vauhtia pursotuspussista, kannattaa odottaa hetki, että suklaa hieman jähmettyy. Eri suklaamerkit käyttäytyvät pursotusominaisuutensa osalta erilailla, joten kokeilemalla selviää sopiva hetki aloittaa kuviointi. Muutenkin pursottelua kannattaa harjoitella – pursotusvarmuus syntyy vain sitä kautta kuin myös muodoltaan sulava lopputulos.

Välineiksi tarvitset pienen pursotuspussin, pienen liittimen ja pieniaukkoisen pyöreän tyllan (koko 1-2 mm). Tyllan koko on makuasia. Kokoa vaihtamalla ja kuviota tihentämällä/väljentämällä syntyy erilaisia pintoja. Vaihtoehtoisesti voit käyttää pursotusvälineenä leivinpaperista muotoiltua tötteröä.

Vaihekuvat eivät juuri selittelyitä kaipaa. Tässä esimerkki pursotuksen etenemisestä.

lace_1

lace_2

lace_3

lace_4

lace_5

lace_6

lace_7

lace_8

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (24)

  1. Moi! harjoitelin connelli lace-koristelua useita kertoja leivinpaperin päälle ennen kuin aloittaisin kakun päälle. Tulos oli mahtava! KIITOS kaikista sinun blogin vinkkeista!.  Käytin  koristeluun tällä kerta  “dulce de leche”:perinteinen latinalaisamerikkalainen toffee-kastike, jota Suomesta  saa harvoin, mutta voi itse tehdä se kiehauttamalla avaaton  kondensoidun maidon purkki hiljalleen 3 tuntia pitäen huolta että kiehuvesi ei haihdu paljon. Kondensoitua maitoa saa Sokos-ruokakaupoista tai itämäisistä kaupoista.

  2. eikö oo muita?

  3. NENNULI:

    Kyllä voit kuvioida kermalla kermakuorrutteen päälle. Ja värjäykset suunnitelmiesi mukaan.

    SMILING87:

    Kuten yllä kerrotaan, valkosuklaalla voit kuvioida sekoittamatta siihen kermaa. Varman päälle voisit tehdä kirjaimet leivinpaperin päälle ja siirtää kovettuneina kakulle ne, jotka ovat parhaiten onnistuneet.

  4. onko tätä kuviointia mahdollista tehdä kermalla kuorrutetun täytekakun päälle ihan pelkästään kermalla. Pienen osa kakusta ajattelin värjätyllä kermavaahdolla kuvioida. Vai “sulaako” kuvio?

  5. Jos teen koristelu pursotuksen valkosuklaasta niin riittääkö, että sulatan valkosuklaan vai täytyykö suklaan sekaan sekoittaa esim. kermaa (kuinka paljon)? Ideana on tehdä kakun päällä teksti valkosuklaalla kirjoittaen, kuinkahan onnistuu?

  6. Suuren suuri kiitos sinulle! Meinasi itku päästä, kun isänpäiväkakku näytti hyvin säälittävältä. Onneksi täältä löytyi ratkaisu ongelmaan ja kakusta tulikin hyvin näyttävä tällä koristelumenetelmällä. (Käytin tummaa suklaata suklaakuorrutuksen päällä, se oli se mitä näin sunnuntaina oli saatavilla omassa kaapissa.)

  7. ellluuu: kyseessä on siis suoraan juustokakun pintaan tehty kuviointi koristelugeelillä. Kakku löytyy Juustokakut-osiosta nimellä “Juhlapöydän raitakakku”.

  8. nii mitä kuorrutusta toi päällinen on :) ? ihana kuviointi ;)

  9. alli: harvoin koristelutekniikat ekalla kerralla itsellänikään on onnistuneet, harjoitusta siis vaan. :) Auttaa se kyllä, jos käyttää marsipaania vähän reilummin kuin juuri kakun pinta-alan verran.

    Kiitos Myrkytär!

  10. Äitienpäivänä meillä syötiin tällä tavoin koristeltua kakkua, kiitos vinkistä. Ihan noin taidokkaaseen suoritukseen en kyennyt, mutta silti kakusta tuli nätti. Täytteeksi tein ohjeesi mukaan valkosuklaa-kerma-vanilijatuorejuusto sötkötysta ja sipaisinpa alle vielä Lemon Curdia. Sen verran vinkiksi, että itse täytin kakun la iltana, ja su aamupäivästä lemon curdin maku potkaisi aika terävänä ja kitkeränä vastaan, iltapäivällä maut olivat tasaantuneet ja em. yhdistelmä vadelmien kera oli käsittämättömän hyvä. Kiitos hyvistä ohjeista, jälleen kerran!

  11. Mun epäonnistuminen ei ole johtunut ohjeista, vaan ennemminkin siitä, että mun koristelutekniikat ei ole vielä ihan hallussa, esim. suklaan spritsauksessa yms.
    Ja marsipaanin “helman” kanssa mulla on kans ollut ongelmia. Pitääkö marsipaanilevyn olla reilusti kakkua suurempi, että reunat saisi ihan sileäksi myös alhaalta?
    Nuo sinun vaihekuvat ovat todella hyviä, esimerkiksi vaahtokarkkifondantti onnistui ensiyrittämällä.

  12. Tuhannesti kiitoksia kommenteista!

    Suklaamarenki: toki sopii! :)

    Tuittu: en osaa kyllä sanoa löytyykö suomennosta, hieman epäilen kyllä.

    Yölintu75 :)

    alli: jos on kokemuksia ohjeiden epäonnistumisesta, niin otan kyllä mielelläni negatiivistakin palautetta vastaan: missä mentiin pieleen, oliko ohje harhaanjohtava, mikä asia olisi pitänyt selostaa tarkemmin jne. Kaikkihan se on opiksi itsellenikin. Kiitos mukavista sanoistasi! :)

  13. Tosi monta kertaa oon vieraillu blogissasi ihastelemassa sun kakun koristeluja, vaan ei ole tullut aiemmin kommentoitua. Omiinkin leipomuksiini on vaikutteita tarttunut, mutta kaikki kokeilut ei ole onnistunut suunnitelmien mukaan :) … mutta kai se sinnikäs harjoittelu lisäisi onnistumisprosenttia. Erityisesti ihailen sun visuaalista silmää noissa koristeluissa, kakut on tosi tasapainoisen näköisiä. Usein konditorioiden kakut on jotekin “yli koristeltuja”, mutta täällä tapaa aina ihanan ilmavia koristeluideoita! Kiitos sinulle tästä blogista, kun annat sivuillasi meille muillekin vinkkejä!

  14. Sää oot ihana! Kiitos kaikista neuvoista! :)

  15. Tuo on kivan näköinen juttu! Jäin heti tutkailemaan tuota nimeä. Cornelli lace näyttäisi olevan koristelumenetelmä, jota käytetään käsitöissä ja metallijutuissa yms. Löytyisiköhän sille suomennosta?? Tietäiskö vaikka joku Kinuskikissan lukijoista?

  16. Miten yksinkertainen ja kaunis kuviointi…olen minäkin jo kokeillut sinun ihania reseptejäsi…kiitos niistä!

  17. Tosi kiva koristeluidea. Ohjeet tosi selkeät ja hyvät,kiitos!

  18. Ihanan säännöllinen ja tasainen kuviointi!

  19. Hauskan näköinen kuvionti. Mukavaa kun saa joskus yksinkertaisella tekniikalla koristeellista. Olen itse vasta ruvennut pitämään blogia ja linkittäisin sinut mielelläni jos se sinulle sopii.

  20. Mistähän sitä ylimääräistä aikaa löytyis kaikkiin näihin kokeiluihin?
    Ihanan selkeät ohjeet taas!
    Sivusi ovat kyllä huippuihanat!!

  21. Onpas upea kakku! Tuota koristelua kannattaa kyllä kokeilla. Vaatii vamaan pari harjoittelukakkua;)

  22. Jäi jo noista leivoksista joulukuussa mieleen tuo kuviointi, ei vaan ole ehtinyt testailemaan. Jospa sitä joskus kun on niin kyllä kivan näkönen! -Ja hyvät ohjeet :D

  23. hienot ja selkeät ohjeet taas kerran! :-)

  24. Ihana ja kauniin säännöllinen tuo kuviointi!