Yhteishyvä-lehden ruokaliitteessä oli pitkän aikaa sitten hieman tämän tapainen jäätelöjälkkäriohje. Siitä sitten kumpusikin ajatus, että miksei leivontablogissakin voisi olla leivoksia, joiden raaka-aineena on jäätelö. Leivosten valmistaminen on helppoa ja keksipohja, jäätelö ja suklaakuorrute on yhdistelmänä sellainen, joka maistuu varmasti kaikenikäisille. Itse käytin täytteessä tavallista vaniljakermajäätelöä, mutta hienompaa tilaisuutta varten valitsisin jonkin korkealuokkaisen “gourmet”-vaniljajäätelön.
Minusta näitä voisi tarjota tavallisen kahvileivonnaisen tilalla, kunhan tilaisuus on sen luonteinen, että leivokset eivät joudu seisomaan kauaa pöydässä. Kesäkuumalla nämä olisivat mukavan viilentävä tarjottava. Leivonnainen tai jälkiruoka – päätös jää sinulle. Yhtä kaikki, emännän pelastus tällaiset valmiiksi pakkaseen tehtävät leivonnaiset ovat erityisesti isojen juhlien alla.
Kakun voi toki tarjota kokonaisenakin ja neliövuoan tilalla pyöreä vuokakin käy. Niin leivokset kuin jäätelökakun voisi kruunata suklaa- tai sokerimassakoristeilla.
![]()
Pohja:
225 g digestive-keksejä
100 g voita tai margariinia
Täyte:
1 ½ l vaniljajäätelöä
3 dl suklaakastiketta
3 isoa (á 56 g) Daim-patukkaa
Vuoraa uuni- tai kakkuvuoan (neliö: 20 x 30 cm, pyöreä: 24-26 cm) pohja ja reunat leivinpaperilla.
Murskaa keksit kaulimella tai tehosekottimisessa. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta pakkaseen jähmettymään noin 15 minuutiksi (suunnilleen jäätelön pehmittämisen ajaksi).

Laita vaniljajäätelö kulhoon. Anna sen sulaa hetken aikaa ja sekoittele, kunnes jäätelö on pehmeää.

Levitä jäätelö pohjan päälle. Nosta pakkaseen 30 minuutiksi, jotta pinta jähmettyy.

Levitä päälle suklaakastike.

Rouhi Daim-patukat veitsellä ja ripottele rouhe suklaakastikkeen pinnalle.

Anna kakun olla pakkasessa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua. Kakun voi tehdä pakkaseen jo paljon etukäteenkin. Halutessasi voit leikata kakun leivoksiksi.

















18:18
Tämä jäätelökakku sopii myös vilja- ja kananmuna-allergikoille. Korvasin vain pohjan digestivekeksit vilja-allergiselle sopiviksi. Herkkua!
22:12
näyttä hirmu hyvältä, tulee vesi kielelle ku kattoo tota kuvaa.
18:58
Hei
mekin teimme kakun se oli hyvää.
13:15
JENNIJANIKA:
.
Kiitos, kun tulit kertomaan, miten sovelsit ohjetta!
Nyt on valmis ohje sellaisille, jotka miettivät laktoositonta jäätelöherkkua.
12:01
Hups, unohdinkin mainita laktoosittoman keijun jota pohjassa käytin!
11:57
Sovelsin tästä ohjeesta laktoosittoman version työpaikalle töiden loppumisen kunniaksi. Valitsin maidottomia keksejä pohjaksi (huom. “voi sisältää pieniä määriä maitoa” teksti!) ja laktoositonta vaniljajäätelöä täytteeksi. Suklaakastikkeen kohdalla piti hieman mietiskellä, mutta sain sitten mieleeni hieman aiemmin tekemäni suklaamoussen. Suklaamoussessa käytin laktoositonta vispikermaa ja brunbergin laktoositonta tummaa suklaata. (keitetään hieman kermaa, siihen sulatetaan suklaata ja sekoitetaan vatkattuun kermavaahtoon nostellen) Koristelin leivoksen hasselpähkinärouheella ja brunbergin tummasuklaa rouheella.
Jäätelöleivos oli suorastaan hitti!
17:52
Pakko tänään kokeilla! Kaikki muu löytyy paitsi vaniljajätskin tilalla on minttujäätelö, mutta ehkäpä sekin toimii! Kokeillaanpas siis! Ihana resepti, kiitos jo etukäteen!
19:50
Tein joku päivä sitten näitä, mutta Daim patukoiden sijaan käytin Maraboun Daim suklaalevyä, Fazeriinaa ja jotain muuta Fazerin suklaata. Oli hyvää.
18:19
Nämä herkut odottelevat jo pakkasessa. Seuraavan satsin taidan testata kinuskikastikkeella ja suolapähkinöillä
22:38
Minulla kävi niin että kakkua oli todella vaikea leikata ja annoin sen siin tottakai sulaa/lämmetä mutta siinä vaiheessa kun suklaa-daim kuorrutetta pystyi leikkaamaan jäätelö oli jo aivan sulaa ja kakku meinasi levitä… mutta maku oli loistava silti!
21:56
Aivan ihana jätskikakku! Ja ihanan helppo ohje, ei voi epäonnistua
KIITOS!
Itse tosin muokkasin ohjetta sen verran, että lisäsin vaniljajäätelöön pussillisen Fazerin marianne cruch rouhetta. Kakun koristelin tuoreilla mansikoilla, kiivi viipaleilla ja muutamalla mintunlehdellä. Pohja sama kuin tässä.
Tällä muokkauksella syntyi ihanan raikas ja kesäinen jätskikakku.
12:38
Kiitos taas tosi ihanasta ohjeesta! Oli tosi hyvää, tein mitä kaapissa oli, pohjan päälle hiukan kondensoidusta maidosta valmistettua kinuskia, minttujädeä ja vaniljaa ja päälle sulatin vähän suklaata ja kinuskia yhdessä. Loppusilaus yhdellä Daimilla ja suklaarouhetta pikkasen keksimurujen kanssa. Meinasi olla hiukan liiankin makeaa, mutta herkutteluhetkeenhän se oli tarkoitettukin! En laittanut kinuskia kovin paljon, joten sitä jäi muuten vaan syötäväksi!
22:15
MANDE:
Vaihekuvan perusteella tässä oli käytössä jokin 2 dl:n valmis suklaakastike. Myös vaahdotettavia suklaakastikkeita on myynnissä. Vatkaamalla kastikkeen vaahdoksi sen saa paksuuntumaan. Eikö Daim-murska näyttänyt suklaakastikkeesi päällä herkulliselta? Olisin ajatellut, että se pelasti leivostesi ulkonäön, oli suklaakastikkeen laita sitten mikä tahansa. Keksipohjaan käyvät muutkin kuin ohjeen keksit.
20:15
Vanhan ajan vaniljaa ei ole löytyny, enkä oikeen pidä tavan vaniljasta..
16:44
Miu!
Millaista suklaakastiketta käytit tässä? Omassa versiossani kastike oli hitusen liian vetelää, eikä leivoksista tullut kovinkaan kauniita ulkonäöltään… Voisikohan tähän käyttää ihan jotain suklaavanukasta? En vain tiedä, miten sellainen reagoi pakkasen kanssa. Toinen kysymys on, että voiko pohjan tehdä muista kekseistä? Minna_84 näytti kertoneen domino-vaihtoehdosta, joten ilmeisesti muutkin keksit asiaan kelpaavat.
Mukavaa kesän jatkoa kuitenkin!
20:03
Kiitokset pikaisesta vastauksesta!=) Olenkin juuri parhaillaan tekemässä tällä ohjeella jäätelökakkuja ja tulin nopeasti vielä kertaamaan ohjeet!!;) Ihanaa, että jotain tarjottavia saa tehtyä pakkaseen ennen itse juhlaa niin kaikki ei jää viimeiseen hetkeen!=)
13:15
MINZBE:
Pohjan sulamista nopeuttaa, jos keksiseosta ei ole paineltu turhan tiiviisti vuokaan. Ja jäätelön sulamista taas hidastaa sen ylä- ja alapuolella oleva aines. Jos kakku on ollut pakkasessa pari tuntia, niin puoli tuntia voisi riittää sulamiseen. Jos se kuitenkin näyttää tapahtuvan liian nopeasti, niin hidastusta saa siirtämällä kakun välillä jääkaappiin sulamaan. Leivoksiksi leikkaaminen siinä välissä, sopivan kohmeisessa vaiheessa. Ei tässä nyt minuuttiaikataulua tullut, mutta ei kuitenkaan pöytään suoraan pakkasesta.
9:30
Kiitos aivan mielettömän ihanasta blogista, jota on tullut lueskeltua todella paljon!! =) Ja montaa reseptiä oon jo onnistuneesti kokeillutkin! =) Poikani 1-vuotis synttärit lähestyvät. Ja yhdeksi tarjottavaksi ajattelin tehdä näitä jäätelöleivoksia. Osaisitko neuvoa,että kuinka paljon ennen tämä olisi hyvä ottaa pöydälle?! Vai ihan suoraan pakkasesta?! Jäätelöhän sulaa nopeasti, mutta mietin tota pohjaa, että vaatiiko hieman sulamista, että sen saa leikattua leivoksiksi?!
16:10
TOSI HERKULLISEN NÄKÖISTÄ !!
D PITÄÄPÄ KYLLÄ KOKEILLA TÄTÄ !!!
kiitos ihanista ohjeista !
7:41
Nam, ihanan näköistä! Pitäsipä joskus kokeilla (:
20:10
nam<3! pelkästään niitä asioita joista mä tykkään <3
17:49
Tätä on todellakin pakko kokella
23:58
INKKUU:
Jos perheenjäsenet saa lisää painoarvoa, niin ei rekisteröitymistä sortumisena kannata pitää!
AMANDA:
Kesään astiko aiot odottaa?
Eikö uudenajan laatu kävisi?
JANSKULIKEMISKA:
Hyvä, että jaksoit! Se kannatti, heti sait palkaksi kolme!
20:17
Ohh, oli aivan taivaallisen makuisia ♥
Ajattelin maistaa vain yhden, mutta pakosti tuli syötyä kolme palaa
13:22
Aivan ihanan näköisiä
<3 Tänään pitäisi ilmeisesti koittaa, jos lähikauppaan jaksaisi lähteä ostamaan ainekset.
17:18
Näitä on kyll kesällä tehtävä
Täytyy vain etsiä vanhan ajan vanilja jäätelöä jostain
22:36
Sorruinpa nyt rekisteröitymään tänne itsekin
On niin ihanannäkösiä ohjeita että pakko kokeilla! perheenjäsenet joutuu lihotuskuurille..
Kokeilin tätä ohjetta tänään ja oli kyllä menestys! suklaakastiketta laitoin vain 1dl, riitti vallan mainiosti. Kiitos paljon
16:07
Pakko kokeilla heti tätä ohjetta!
Viikonloppuna tulossa vieraita ja tässä olisi hyvä resepti niin lasten kuin aikuistenkin makuun!
20:17
kuulostaa niin unelmalta! pakko kokeilla:)
12:29
kiitos jälleen kerran! Ei tarvitse enää pohtia, että mitä uuden vuoden vieraat saavat kahvin kanssa
12:10
Tämä oli aivan ihana ohje tällaiselle jäätelön suurkuluttajalle
20:32
vois vaikka ehdottaa tot äidille, jos tekis tota =)
19:26
Tämä(kin) pääsee testattavaksi jouluna
17:32
Tänään kummityttöni 3kk kävi äitinsä kanssa ja laitoin tätä kahvin kaveriksi. Suklaakastike unohtui kauppaan, joten siivilöin pinnalle kaakaojauhetta ja Daim-rouheet. TOIMI!
21:24
Kuivatut karpalot voisivat olla kivoja sattumia jäätelön seassa, mutta ei varmaankaan toisi riittävästi kirpeyttä sitä tarvitsevalle. Meidän perheessä menee kaikki, äkkimakeakin kun tarpeeksi pieneksi annostelee
19:46
Reseptin nyt testanneena voin sanoa, että jos on makeannälkä niin sen saa takuuvarmasti tällä ohjeella taltutettua.
Suklaakastike oli ehkä vähän liiankin makeaa, mitäköhän siihen voisi laittaa tilalle vähän lieventääksi ylimakeutta?:)
19:25
Tätä on pakko kokeilla! Juuri näin yksinkertaisen helpot ja mutkattomat ohjeet on helppo itse varioida omaan makuun sopiviksi. Itse aion ainakin kokeilla tätä kinuskikastikkeella. Myös minna_84 muunnelma kuulostaa herkulliselle!
20:18
Tunnin päästä pääseen maistelemaan tätä
17:11
Olen itse tehnyt samaisesta Yhteishyvän-lehdestä kinuskiversiota, joka on ollut suuri suosikki lasteni synttäreillä. Täytyy ehdottomasti kokeilla tätä suklaaversiota.
22:58
Huomenna lähtee tää resepti testattavaks!
Nam! Ei voi olla huonoa, sen verran herkun näköistä! <3
9:06
Pakko testata! Nam
22:22
ensin polka-kakku ja sitten tämä! Ihanan näköisiä!! Onneksi synttärini lähenevät, sainpa taas hyviä leivontavinkkejä. Kiitos vielä tuosta maitosuklaafudgen ohjeesta, kokeilin tehdä niitä ja onnistui hyvin! Siitä sain loistavan joululahjaidean monelle, esim. työkavereille.
olet oikea luonnonlahjakkuus leipoessasi.
20:39
Näitä on kyllä joku kerta pakko kokeilla!♥
16:20
Oii naminami ♥
10:29
Oioioi mikä ohje. Niin helppo, mutta ei vaan ole ite aiemmin tajunnu. Heti menee testattavaksi, mutta domino-blackeillä, lakritsikastikkeella ja turkinpippurirouheella. Kiitos kinuskikissa!
9:50
Kiitti kommenteista!
touho: pohjan kanssa tosiaan selvittiin ongelmitta eikä sille tarvinnut miettiä uusia käyttötarkoituksia vaan kaikki syötiin viimeistä murua myöten. Tuli kuitenkin vielä mieleen, että käytitkö pohjaan voita vai margariinia? Voinhan on margariinia kovempaa, itse käytin viimeksi mainittua.
Smeo: ei ollut mitään tuollaista havaittavissa. Olennainen seikka lienee, ettei jätksin anna sulaa liikaa vaan juuri sen verran, että on riittävän pehmeää levittyväksi.
22:23
Eikö jäätelöön tule sitä inhottavaa makua, kun se sulatetaan ja pakastetaan uudelleen? Siis sitä semmosta kummallista “jään” makua, joita esim. jätskituuteissa monesti on jos ne on päässyt välillä sulamaan..
21:35
TOUHO:
Olipa sinulla lennokas kuvaus leivoksista! Ja loistavaa uusiokäyttöajattelua! Vastaavaan ei Kinuskikissa yllä. Kertomasi tuli yllätyksenä, tosin hauskana. Ongelmia ei ollut ollut. Pohja oli leikkautunut ilman voimatoimia. Olisiko sinun kertomasi pohja tosiaan ollut vielä jäinen? Kinuskikissan neuvo on, ettei keksipohjaa pidä painella yhtään liian tiiviisti vuokaan. Tiivis pohja on kova ja sulaa hitaammin.
Monipuolinen tämä kakku, mutta Kinuskikissan frisbiit ja pyllynaluset ovat kuulemma vielä tällä hetkellä muusta materiaalista!
20:59
Kokeilen jos nyt vaikka kommentti tulisi näkyviin. Eli jälleen kokeilun arvoinen ohje=) Pitänee tehdä monta versiota jotta pystyn päättämään mikä paras
20:58
Teimme kerran jäätelötorttua tuolla mainitsemallasi yhteishyvän reseptillä. Kokeilu ei ollut kovin onnistunut: pohja oli aivan kivikova. Pohjaa ei saanut leikattua ei sitten mitenkään! En tiedä oliko vaan niin jäässä vielä, mutta kun jäätelöosa alkoi jo sulaan, niin mahdoton yhtälöhän se oli. Lopulta kaavittiin sitten syötävä pohjan päältä… ja pohjalle ideoimme uusia käyttötarkoituksia frisbiistä pyllynaluseksi. Eikö tässä ollut vastaavaa ongelmaa?