Arkisto: huhtikuu, 2010

28.4.2010 17:15

Vappuhurmauksen punaisena lankana on kahvi ja Daim-suklaa. Kiisseli-vaniljavaahtoyhdistelmä on siitä kiva, että se tuo kakkuun erilaisia kerroksia. Kerroksellisuus antaa leikkauspinnalle visuaalista mielenkiintoa. Kahvi ei puskenut kakusta mielestäni liikaa läpi ja esimerkiksi kuorrutetta uskallan suositella huoletta niillekin, jotka eivät kahvileivonnaisista normaalisti välitä.

Vaan älkääpä tehkö samaa virhettä kuin minä pohjan kanssa – unohdus uuniin ylimääräiseksi 15 minuutiksi. Eroa ei huomannut vielä täyttämisvaiheessa, mutta kun kakkupala oli päässyt lautaselle asti maisteltavaksi, täytyi kyllä todeta pohjan epäonnistuminen.

Pääsiäiskakusta alkanut karkkikoristelu sai nyt jatkoa. Kiehkurat ovat saaneet innoituksensa värikkäästä serpentiinistä. Keksit halusin mukaan vinkkinä siitä, että keksihyllyn liepeillä kannattaa olla silmä tarkkana. Kermavaahtohässäkän sijaan reunat voi peittää näinkin – ja tulee keksitarjoilu hoidettua kaupan päälle.

Pohja:
1 mehevä suklaakakkupohja

Kostutus:
1 dl sokeroitua maitokahvia

Maitokahvikiisseli:

2 ½ dl vahvaa kahvia (1 ½ mittaa kuppia kohden)
5 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 dl kevytmaitoa
1 ½ isoa (á 56 g) Daim-patukkaa

Vaniljakermavaahto:
4 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria

Daim-kuorrute:
½ dl kahvia
1 ½ isoa (á 56 g) Daim-patukkaa
100 g margariinia
5 dl tomusokeria
1 keltuainen

Koristeet:

M&M’s-karkkeja, ranskanpastilleja, irtomakeisia
17 Mireille-valkosuklaakeksiä
sokerikuorrutetta

Valmista pohja ohjeen mukaan ja leikkaa se kolmeen osaan.

Keitä kiisseliä ja kostutusta varten kahvi.

Sekoita kiisseliin tuleva sokeri ja perunajauhot kattilassa ja lisää joukkoon vähissä erissä sekoitellen kahvi ja maito. Kuumenna liedellä, kunnes kiisseli pulpahtaa muutaman kerran ja muuttuu paksuksi. Jäähdytä kiisseli kylmässä vesihauteessa. Rouhi Daim-patukat ja lisää rouhe jäähtyneen kiisselin joukkoon. Älä pelästy, vaikka kiisseli vaikuttaa tässä vaiheessa paksulta.

Lisää kerman joukkoon vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi.

Nosta alin pohjalevy tarjoilulautaselle. Kostuta sokeroidulla maitokahvilla. Levitä päälle puolet kiisselistä ja tämän päälle puolet kermavaahdosta.

Nosta päälle toinen pohja ja toimi samoin kostutuksen ja täyttämisen kanssa. Laita kanneksi viimeinen pohjalevy ja kostuta.

Rouhi kuorrutetta varten Daimit. Mittaa kaikki kuorruteaineet kattilaan rouhetta lukuun ottamatta. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes seos on tasaista. Lisää sitten Daim-rouhe. Sekoittele kuorrutetta kylmässä vesihauteessa, kunnes se paksuuntuu. Kaada sitten pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.

Kuorrutetta tulee reilu määrä, joten sitä riittää jonkin verran myös reunoille. Tässä kakussa se oli kätevää, sillä keksit eivät yltäneet kakun yläreunaan saakka. Painelin kuorrutteen reunoille sormilla, sillä se jäähtyi ja jähmettyi melko nopeasti sen jälkeen, kun päällisen oli saanut tasoitettua.

Liimaa keksit paikoilleen sokerikuorrutteella tai sivelemällä kakun reunoille kermavaahtoa. Tässä kuorrutetta oli vain reunojen yläosassa, mikä teki reunasta epätasaisen.  Liimasin keksin alaosaan yhden ison karamellin saadakseni tasaisen pystysuoran rivin.

Asettele karkeista haluamiasi muodostelmia jähmettyneen kuorrutteen pinnalle. Karkit kiinnittyvät sokerikuorrutteen avulla.

25.4.2010 19:57

Perinteinen nakit ja perunasalaatti ovat vappuna “must”, mutta astetta juhlavammin ne voi tuoda pöytään vaikkapa cocktail-paloiksi muuntautuneena. Nakkikätköjen kaveriksi voi tehdä perunasalaattileipiä. Minä ostin valmiiksi siivutettua, tummaa limppua. Päälle laitoin voita, jääsalaattia, perunasalaattia ja koristeeksi persiljaruusukkeen. Minusta kaupan perunasalaatti on ihan hyvää, mutta jos haluat panostaa itse tehtyyn, löydät ohjeen kasvis-cocktail-palojen yhteydestä.

Nakkikätköjen resepti on aikanaan Valion julkaisemasta Kodin ruokavuosi -lehdestä. Herkkunaposteltava, joka maistuu niin lapsille kuin aikuisille. Erityisesti tuo Ritari-juusto on tutustumisen arvoinen. Itse en ostaisi näin rasvaista juustoa arkikäyttöön, mutta tässä se oli oivallista! En pidä kovin vahvoista juustoista, joten tämä oli voimakkuudeltaan juuri minun makuuni sopivaa.

10 isoa vehnäpaahtoleipäviipaletta
vahvaa sinappia
10 kuoretonta nakkia
150 g Valion Ritari-juustoa
10 cocktail-kurkkua

Ohenna paahtoleipiä kaulimella.

Levitä leiville sinappia.

Leikkaa juustosta n. ½ cm paksuisia siivuja ja leikkaa siivut pituussuunnassa kolmeen osaan.

Laita leivän päälle juustosiivu ja nakki ja kieritä sitten rullalle. Laita rullat pellille saumapuoli alaspäin. Halutessasi voit varmistaa kiinni pysymisen cocktail-tikulla.

Kypsennä 200 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut.

Kiinnitä ennen tarjoilua cocktail-tikulla leipien päälle cocktail-kurkut.

21.4.2010 19:03

Odotan mielenkiinnolla, mitä te tästä sanotte! :) Punajuuri tuo vaihtelua suolaiseen piirakkaan. Laiskuuttani käytin valmista, etikkaliemessä säilöttyä punajuurta. Siitä tuli maukasta yhdessä sipulin kanssa.

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
½ tl suolaa
150 g margariinia
½ dl vettä

Täyte:

2 pientä punasipulia
2 ½ dl punajuurisuikaleita
½ dl timjamia
2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 ½ dl emmental-juustoraastetta
¼ tl suolaa
mustapippuria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa punasipulit siivuiksi. Valuta punajuurisuikaleet. Hienonna timjami veitsellä tai saksilla. Säästä toisen sipulin siivut piirakan päälle koristeeksi ja paloittele lopuista suikaleita. Sekoita kaikki täyteainekset keskenään.

Kaada täyte pohjan päälle. Asettele koristeeksi jätetyt punasipulisiivut pinnalle.

Paista 200 asteessa 35 minuuttia.

20.4.2010 21:47

Kanelimunkit on apinoitu kaupan leivonnaistiskin vastaavista, kaneli-sokerilla kuorrutetuista minimunkeista. Niillä taitaa olla jokin oma nimikin – muistaako joku? Kanelin suurena ystävänä pidin näistä jopa enemmän kuin tavallisista munkeista.

Itse muuten unohdan helposti munkkeja paistaessani, miten paljon ne kasvavat kohotessaan ja paistuessaan: koko suunnilleen tuplaantuu.

1 annos munkkitaikinaa

1 dl sokeria
½ dl vaniljasokeria
½ dl kanelia

Paista munkit ohjeen mukaisesti. Sekoita sokerit ja kaneli keskenään. Anna valmiin munkin jäähtyä hetki ja kieritä sitä sitten kaneli-sokerissa.